Ensimmäiset iPhonet tulivat Suomessa myyntiin alkuvuodesta 2008. Ostajia riitti jonoiksi asti ja toimitusajat olivat pitkiä. Se oli ison muutoksen vaihetta kännykkämaailmassa. Näppäinpuhelimista siirryttiin kohti kosketusnäyttöä. Suuri osa suomalaisia käytti edelleen perinteistä Nokiaa. Muistin virkistykseksi noista ajoista nostettakoon, että silloin ei ollut olemassa laisinkaan esim. Whatsappia, ja Twitterilläkin oli vain noin miljoona käyttäjää maailmanlaajuisesti. Facebook oli juuri edeltävänä vuonna alannut levitä Suomen markkinoille.

Tämä ei kuitenkaan ole kertomus kännyköiden historiasta, vaan tarina ihmisestä muutoksen äärellä. Kännykän kaltainen yleisesine toimii tässä mitä parhaimpana esimerkkinä.

Palataan vielä pieneksi hetkeksi takaisin iPhoneen. Samana keväänä yksi tuttuni oli ostanut yritykselleen iPhonet työpuhelimiksi ja pian hankinnan jälkeen hän piti minulle saarnaa laitteen järjettömyydestä:

”Siis nämä pitää laittaa JOKA yö lataukseen. Eihän tällaisellä puhelimella tee yhtään mitään. Kuka helvetti näitä voi käyttää?”

Useampikin tuttuni nauroi makeasti typerille kosketusnäytöille:

”Mä vaan soitan ja tekstaan, mihin ihmeeseen mä tommosta tarvisin? Onhan mulla tietokone.”

Paljon puhuttiin myös siitä, kuinka vaikea iPhonea on käyttää. Eihän se toimi edes sormikkaat kädessä – yli-innokkaille propellihatuille tehty koko laite.

Niinpä niin.

Aiemmin oli näppäimet ja tekstiviestit. Nyt oli tulossa kosketusnäyttö ja kaiken maailman sosiaalinen media. Kuten aina aikaisemminkin, monen ensimmäinen reaktio oli: ”Ennen oli paremmin”.

Kun jokin vähänkään kompleksisempi muutos tulee, niin ihmiset omaksuvat hetkessä mitä uskomattomampia ajatusmalleja. Pitkään oli soiteltu nokialaisilla. Käynnissä ollut muutos facebookeine ja kosketusnäyttöineen oli liian kompleksinen ymmärrettäväksi kerralla. Tämä asettaa aina ihmisille paljon haasteita. Meidän aivot sietävät huonosti abstrakteja kokonaisuuksia ja haluavat hyvin nopeasti saada uusille asioille rajat.

”Kerro jo, mitä tämä on konkretiassa!”

Ja kun muutos on iso ja eikä taivu saman tien muottiin, niin ihminen alkaa tekemään omia rajauksiaan. Juuri näin kävi esimerkissämmekin iPhonen alkuajoilla: Puhelimella, jota pitää ladata joka yö, ei tee mitään. Kosketusnäytöllä ei tee mitään, koska minä vain soitan ja tekstaan. Kosketusnäyttö on liian vaikea suurimmalle osalle opetella. Kukaan täysjärkinen ei maksa puhelimestaan yli 500e ja niin edelleen.

En sano, etteikö näin saisi ajatella. Pointti on, että monelle nämä eivät olleen vain mielipiteitä muiden joukossa, vaan nämä olivat kuin faktoja – sitä, kuinka asian laita todellakin on. Olkootkin ajatuksena kuinka epälooginen tahansa, että henkilö, joka ei ole älypuhelimeen edes perehtynyt, kertoo painokkaasti sen tarpeellisuudesta. Lukematta paskaa, sanoi entinenkin kriitikko.

Kyse ei nyt ole älypuhelimien ylistyslaulusta, vaan ainoastaan siitä, miten ihminen käyttäytyy. Monimutkaisten asioiden äärellä, me emme tyydy ajatukseen, että onpas tässä kaikkea, mutta kyllä minä ajan kanssa opin ja sitten maailma näyttääkin eriltä. Monesti tämä on kuitenkin juuri se tapa, miten asiat todellisuudessa etenevät. Tämän sijaan me valitsemme paljon naiivimpia käyttäytymisstrategioita, ja tätä valintaa tehdessämme emme mieti asiaa mitenkään laajakatseisesti. Valinta tehdään sen pohjalta, mitä juuri minä, juuri nyt, ymmärrän. Ja paljon paremminhan me ymmärrämme sitä, mitä olemme jo tehneet, kuin sitä, mitä emme ole vielä tehneet.

Jos on aiemmin käyttänyt vanhaa nokialaista, jossa akku kesti kolme viikkoa, niin onhan päivän akunkesto todella lyhyt aika. Se on jotain, minkä me ymmärrämme helposti aiempien kokemusten auttamana. Tällöin voimme jäädä ajatuksissamme kiinni juuri tähän eroon ja muodostaa koko suhtautumisemme asiaan tämän yksittäisen eron kautta. Akku ei kestä, koko laite on susipaska.

Ei tämä ajattelutapana synti ole, mutta kyllähän se elämää raskauttaa. Sama kaava toistuu kuitenkin keskuudessamme jokainen päivä. Mitä tämä on konkretiassa? Sano jo!

Tässäpä se vaikein juttu onkin.

Mikä tahansa asia maailmassa on konkretiassa sinulle maksimissaan sitä, mitä sinä itse pystyt juuri nyt käsittämään. Muutenhan se ei enää olisi konkreettista. Sinä siis olet  se pullonkaula. Sitä ahtaampi, mitä nopeampaa vaadit konkretiaa. Enkä tarkoita, etteikö asioita pitäisi visualisoida ja selkeyttää. Totta kai sen täytyy olla jatkuva pyrkimys, mutta kaikki ajallaan.

Nykypäivänä jokainen media kertoo tarinaa maailman monimutkaisuuden kasvusta. Siksi tämä meidän ajattelutapamme sudenkuoppa on meidän jokaisen itsemme vuoksi arvokasta ymmärtää. Asioihin pitää oppia perehtymään. Kaikki ei vain ole konkretiaa saman tien. Maltti tosiaankin on valttia. Anna itsellesi aikaa ja opettele olemaan asioiden äärellä rauhassa. Pysäytä tietoisesti liian hätäiset mielipiteen muodostamiset. Pikaruokakonkretia tuntuu samalta kuin kaikki muukin pikaruoka. Hetken hyvältä, mutta pian onkin huono olo tai uudestaan nälkä. Paljon kestävämpi tie on oppia elämään viisaammin monimutkaisten kokonaisuuksien äärellä.

Seuraavan kerran, kun kohtaat asian, joka ei kerralla aukene, etene mieluummin kysymys kerrallaan kuin mielipide kerrallaan.