Kuukausi: toukokuu 2025

Filosofi Töpöhäntä tilanteen päällä

/ Innostusajattelu / Jätä kommentti

Monni on ilkeä mutta Pekka Töpöhäntä on selkeästi käynyt Esa Saarisen luennoilla. Kun Monnin ansa on jälleen kerran lauennut omille tassuilleen, on filosofi Töpöhäntä välittömästi tilanteen päällä:

”Ehkä Monni on ilkeä, koska ei uskalla olla kiltti.”

Lentäjä lentää lentokonetta, akrobaatti tekee volttisarjan. Osaan katsoa mutten matkia. Se loputon lista asioita, joita en osaa – tuskin koskaan opinkaan. Aina voi toki harjoitella, opiskella lisää ja uskoa amerikkalaiseen unelmaan.

Enemmän on enemmän mutta se on myös vähemmän. Kun liike on jatkuvasti eteenpäin, ei niin tarvitse välittää, mitä ympärillä juuri nyt on. Pyrkimykset ovat vain välitilaobjekteja kunnes seuraava aukeama levittyy. Kukapa meistä lähtisi hotellihuonetta sisustamaan tai tilattua taksia sisäpesemään. Vaikka olisivatkin juuri nyt sitä, mitä tilanne vaatii, ei niistä pian tarvitse välittää ollenkaan.

Ehkä Monni on ilkeä, koska ei uskalla olla kiltti.

Kiltteys tai ystävällisyys eivät taitoina vaadi aikuiselta jatkotutkintoa. Kysyn, kuuntelen, kiinnostun, kommentoin – pelkästään tuon nelikon todeksi eläminen tekisi monista kohtaamisista kauniimpia. Ystävälliset eleet, hymy, kiitos ja kehu. Kaikki ilmaisia eivätkä aikaakaan veisi kuin sekunteja. Mikä tahansa hetki voisi tulvia näitä mutta ihomme alla sielun kartanossa asuu pitkäaikaisvuokralaisena Monni. Ja Monnilta puuttuu rohkeus.

Kilttinä oleminen on toki Monnillekin helppoa, jos kaupankäynti on välitöntä. Minä annan omenan ja saan tilalle päärynän. Pahinkin diktaattori on hyvä omalle pojalleen. Jos kiltteyden muuttaa lyhyen aikavälin sijoituksesta elämänkatsomukseksi, muuttuu tilanne haastavammaksi. Edelleen teot olisivat samoja – pieniä ja ilmaisia – mutta vaikutukset vaikeammin sanoitettavia: ”Tuntuu, että annan enemmän kuin saan.”

Omien rajojen pohdinta on toki tärkeää, mutta toisaalta eikö se ole valtavan upea asia kyetä antamaan enemmän hyvää kuin joku toinen huomannut antaa? Pieniä ja ilmaisia, ei ihminen kiittämällä köyhemmäksi tule. Kiitollisuus itse asiassa on niitä harvoja asioita elämässä, josta ei voi saada yliannostusta.

Monnia saattaa kiltteydessä myös pelottaa, ettei osaa vastaanottaa sitä. Jos joku on kiltti minua kohtaan, meillä on hullu tapa ajatella, että siitä muodostuisi jotain, joka täytyy maksaa pois. Nollasummapeliä, velkakirja tarkkaan kirjattuna.

Ehkä se kiltteys sittenkin vaatii hieman jatko-opiskelu. Oppia irrottamaan se kaikesta siitä, jota elämän yhtälöissä lasketaan. Mikä on työn arvo ja paljonko siitä menee veroa? Kiltteys on jotain, jonka ydin on tämän laskennon ulkopuolella. Elämänfilosofiaa, jolle täytyy uskaltaa antautua. Hyvä tuottaa hyvää, sitoo ihmisiä yhteen ja luo hedelmällistä maata seuraavalle hyvälle.

Kiltteyden vaikeus on nimenomaan sen helppous mutta mahdollisuus on auki jokainen hetki. Esimerkiksi juuri nyt.

koko maailma ei koskaan katso vain yhteen suuntaan.

/ Innostusajattelu / Jätä kommentti

Miten kysyä tuntemattomalta, mistä hän on kotoisin, kysymättä, mistä hän on kotoisin? Pyydä piirtämään kartta ja hän suurella todennäköisyydellä piirtää kotimaansa keskelle. Vanha, voiko tuota sanoa viisaudeksi, kiipi mieleen ranskalaista lehteä lukiessa. Notre Dame on tulipalon jäljiltä avattu jäälleen ja tekstissä kuvattiin tuhoa qui a choqué le monde entier. Shokeerasi koko maailman.

Ainakin ranskalaisen kirjoittajan mielestä.

Samankaltaisia uutisointeja tulee tasaisin väliajoin, joissa ”koko maailma” tuomitsee tai iloitsee milloin mistäkin.

Ihmiskunta on kuitenkin yllättävän iso ja murhetta on muuallakin.  On aika paljon oletettu, että ihmiset Pakistanissa, Kongossa, Vietnamissa tai Egyptissä olisivat kovinkaan shokissa ranskalaisen kirkon tulipalosta.

Vaikka subjektiivisuusharha ilmiönä on sanoitettu jo moneen kertaan, ei se silti estä koulutettuja länsimaisiakaan käyttämästä ilmaisuja, joiden suuruusluokka on täysin vinossa. Asioiden tärkeys niin usein korreloi suhteessa niiden etäisyyteen juuri omasta itsestäni.

Pieni ihminen suuressa maailmassa, ei siinä mitään pahaa sinänsä ole. Omaa elämäämme tässä jokainen elämme ja sen keskellä näemme ja koemme tavallamme. Kieli on vain väline, ei koskaan eksakti yhtälö, mutta tämä kielen ja mielen yhteistyö on kuitenkin asia, josta kannattaa olla tietoinen. Kirjoitanko ”koko maailma tuomitsee” tietoisena, ettei suurinta osaa maailmasta taida juurikaan kiinnostaa?

Dunning-Kruger -ilmiö on hyvä kuvaus siitä, kuinka tietämätön kuvittelee tietävänsä paljon enemmän kuin tietää – ”en tiedä, etten tiedä”. Tämä ensimmäistä vaihetta seuraa orastavan valaistumisen vaihe: ”tiedän, etten tiedä”.  Jos asiaan perehtymistä jatkaa alkaa lopulta tietää tietävänsä, mutta hauskuus jatkuu neljännessä vaiheessa, jossa henkilö voi olla alansa mestari, mutta laaja ja kattava osaaminen tuo näkyväksi semmoisia laajuuksia, joiden keskellä henkilö alkaakin uudelleen uskoa, ettei tiedä juuri mitään.

Ne, jotka tietävät vähiten, uskovat tietävänsä eniten.

Tämän vuoksi itseäni inhottaa kaikenlainen uutisointi, jossa vääristellään mittasuhteita, koska se ylläpitää ja vahvistaa tietämättömyyttä. Länsimainen koulunsa käynytkin yllättävän usein sekoaa mittasuhteissa ja frekvensseissä. Kun lähellä tapahtuu jotain itselle merkittävää, kuvitellaan, että se on kaikille yhtä merkitsevää. Kun tapahtuu joku kauheus, ihmetelleen, miten näin voi käydä, vaikka saman kauheuden uhreja on ollut koko ajan kaikkialla maailmassa.

Ei toki mitään universaalia elämäntuskaa kannata kenenkään hiiliksi päänsä päälle kasata mutta kyllä elämän merkitys avautuu paremmin, kun kykenee ymmärtämään ja hyväksymään, että asiat voivat samaan aikaan olla valtavan isoja ja häviävän pieniä. Koko maailma ei koskaan katso vain yhteen suuntaan.