Miten kysyä tuntemattomalta, mistä hän on kotoisin, kysymättä, mistä hän on kotoisin? Pyydä piirtämään kartta ja hän suurella todennäköisyydellä piirtää kotimaansa keskelle. Vanha, voiko tuota sanoa viisaudeksi, kiipi mieleen ranskalaista lehteä lukiessa. Notre Dame on tulipalon jäljiltä avattu jäälleen ja tekstissä kuvattiin tuhoa qui a choqué le monde entier. Shokeerasi koko maailman.

Ainakin ranskalaisen kirjoittajan mielestä.

Samankaltaisia uutisointeja tulee tasaisin väliajoin, joissa ”koko maailma” tuomitsee tai iloitsee milloin mistäkin.

Ihmiskunta on kuitenkin yllättävän iso ja murhetta on muuallakin.  On aika paljon oletettu, että ihmiset Pakistanissa, Kongossa, Vietnamissa tai Egyptissä olisivat kovinkaan shokissa ranskalaisen kirkon tulipalosta.

Vaikka subjektiivisuusharha ilmiönä on sanoitettu jo moneen kertaan, ei se silti estä koulutettuja länsimaisiakaan käyttämästä ilmaisuja, joiden suuruusluokka on täysin vinossa. Asioiden tärkeys niin usein korreloi suhteessa niiden etäisyyteen juuri omasta itsestäni.

Pieni ihminen suuressa maailmassa, ei siinä mitään pahaa sinänsä ole. Omaa elämäämme tässä jokainen elämme ja sen keskellä näemme ja koemme tavallamme. Kieli on vain väline, ei koskaan eksakti yhtälö, mutta tämä kielen ja mielen yhteistyö on kuitenkin asia, josta kannattaa olla tietoinen. Kirjoitanko ”koko maailma tuomitsee” tietoisena, ettei suurinta osaa maailmasta taida juurikaan kiinnostaa?

Dunning-Kruger -ilmiö on hyvä kuvaus siitä, kuinka tietämätön kuvittelee tietävänsä paljon enemmän kuin tietää – ”en tiedä, etten tiedä”. Tämä ensimmäistä vaihetta seuraa orastavan valaistumisen vaihe: ”tiedän, etten tiedä”.  Jos asiaan perehtymistä jatkaa alkaa lopulta tietää tietävänsä, mutta hauskuus jatkuu neljännessä vaiheessa, jossa henkilö voi olla alansa mestari, mutta laaja ja kattava osaaminen tuo näkyväksi semmoisia laajuuksia, joiden keskellä henkilö alkaakin uudelleen uskoa, ettei tiedä juuri mitään.

Ne, jotka tietävät vähiten, uskovat tietävänsä eniten.

Tämän vuoksi itseäni inhottaa kaikenlainen uutisointi, jossa vääristellään mittasuhteita, koska se ylläpitää ja vahvistaa tietämättömyyttä. Länsimainen koulunsa käynytkin yllättävän usein sekoaa mittasuhteissa ja frekvensseissä. Kun lähellä tapahtuu jotain itselle merkittävää, kuvitellaan, että se on kaikille yhtä merkitsevää. Kun tapahtuu joku kauheus, ihmetelleen, miten näin voi käydä, vaikka saman kauheuden uhreja on ollut koko ajan kaikkialla maailmassa.

Ei toki mitään universaalia elämäntuskaa kannata kenenkään hiiliksi päänsä päälle kasata mutta kyllä elämän merkitys avautuu paremmin, kun kykenee ymmärtämään ja hyväksymään, että asiat voivat samaan aikaan olla valtavan isoja ja häviävän pieniä. Koko maailma ei koskaan katso vain yhteen suuntaan.