Siksi toisen täytyy väistyä

Suurin osa meistä on esiintynyt muiden edessä. Pitänyt esitelmän koulussa, puheen juhlissa, soittanut, laulanut, tanssinut, lausunut tai muuta vastaavaa. Esiintymiseen kuuluu lähes aina mukaan jännitys. Ei ole helppo noin vain mennä muiden eteen. Yksi kysymys, mitä minulta on monesti kysytty, on: ”Miten osaat olla niin rentona puhumassa? Miten sen voisi oppia?”.

Hyvä kysymys. Ei se aina ihan rennolta tunnu kyllä. Aikoinaan pelkäsin lähes kuollakseni esiintymistä. Nyt siitä osaa jo hieman nauttiakin. Vaikea sanoa tarkalleen, miten ja miksi se on vuosien aikana muuttunut. Jotain ajatuksia siitä kuitenkin on.

”Kirjoittaaksesi hyvän rakkauskirjeen, sinun on aloitettava se tietämättä, mitä tahdot sanoa, ja lopetettava tietämättä, mitä sanoit”, näin kirjoitti filosofi Rousseau jo 300 vuotta sitten. Olen samaa mieltä mestarin kanssa. Esiintymisessä tämä kielikuva tarkoittaa kahden esiintyjän ongelmaa. Kun joku esiintyy, niin lavalla onkin kaksi henkilöä.

Ensimmäinen on se, joka puhuu, soittaa tai mikä onkaan esiintyjän alkuperäinen tehtävä. Hän tekee sitä, mitä on tarkoituskin tehdä. Vaan hän ei ole yksin esiintymässä. Toinen henkilö lavalla on se, joka koko ajan miettii: ”Miten tämä minun esitys menee, mihin laittaisin kädet, kuuluuko ääni, miltä minä näytän, mitenkähän soitto kulkee, mitä tulikaan seuraavaksi”.

Ensimmäinen on tekijä, toinen on murehtija. Molemmat asuvat saman ihmisen sisällä.

Tämä tandem-suoritus on juuri se, mistä itse olen halunnut päästä eroon. Haluan olla yksi, en kaksi. Onnistumisen ei pidä olla laskelmoitua. Kun esiinnymme, olemme instrumentteja. Vain jos instrumentti on vireessä, voi esitys onnistua. Siksi toisen täytyy väistyä.

Miten siitä toisesta esiintyjästä sitten pääsee eroon?

Tärkeintä on itsensä hyväksyminen esiintymisen arvoisena. Minä esiinnyn ja juuri niin asian kuuluukin olla. Minulla on sävel, joka täytyy soittaa ihmisille. Turhan usein me murehdimme sisällöstä, onko kaikki faktat nyt oikein, muistanko jokaisen sanan tai sävelen. Eivät ihmiset ole kiinnostuneita faktoista. Paljon enemmän kiinnostaa, kuinka tosissaan esiintyjä on. Kun sydän palaa ja sielu roihuaa, sen energia välittyy aina eteenpäin. Se on tärkeintä. Kun esiinnyt, sinun on oltava valmis hyväksymään itsesi esiintyjänä. Minun paikkani on juuri tässä, ihmisten edessä. Rakastaa itseäsi, sanomaasi ja sitä yhteyttä, jonka sävelesi tulee luomaan muihin.

Toinen tärkeä on itse sanomasi/esityksesi hyväksyminen ja allekirjoittaminen. Oletko toisen asialla vai oletko omallasi? Soitatko, tanssitko, puhutko jotain, jotain joka todella on sinussa? Vai yritätkö vain mahtua muotoon, jonka joku toinen jossain piirsi?

Lyhyesti sanottuna kysymystä on siitä, että uskotko sanomasi todella olevan arvokas muillekin. Jos et usko, on todella vaikeaa päästä esiintyjänä parhaimpaansa. Kuten Rousseaun esimerkissä rakkauskirjeestä; jos todella rakastat häntä, kenelle kirjoitat, on sanojesi takana totuus, joka kestää tulenkin. Mitkä ikinä ovatkaan ne sanat, jotka paperille piirtyvät, ne ovat kiistattoman rakkauden ilmentyviä. Tällöin se sanoma, mikä palaa sisälläsi, ei voi olla välittymättä lukijalle. Se ei ole enää kiinni yksittäisistä sanoista ja sanamuodoista, vaan on nimenomaan yksi kokonaisuus.

Tähän siis uskon esiintymisessä:

  1. Hankkiudu eroon siitä toisesta esiintyjästä, joka murehtii.
  2. Rakastu rohkeasti itseesi esiintyjänä. Sinä kelpaat, sinä riität. Olet oikeassa paikkaa.
  3. Tee sanomastasi osa sinua, ole yhtä sen kanssa. Usko koko voimallasi siihen, että mitä ikinä sanot/teetkään, on arvokasta myös muille.

Kaiken maailman esiintymiskikoista ehtii sitten murehtia myöhemminkin. Yksikään fakta ei tee suurempaa vaikutusta kuin palava rakkaus hetkeesi ja asiaasi.

Näin minä uskon!