Jos huomaisit, etten nuku enää, muuttaisi se sointua. Ole rauhassa itsellesi, me ehtii kulkea tarinaan myöhemminkin. Raotat kaihtimia varovasti, ettei valo herättäisi minua. Kajo, joka niiden väleistä ryömii, valaisee sinut kuten mieleni. Ajatusteni reunoilla samettia, mutta keskellä ulottuvuuksia on  enemmän, eikä materiaa kuvaavat sanat enää päde.

Kun venyttelet kätesi suoraan ylöspäin, haluaisin ottaa hetkestä screen shotin.  Kuva ja tuhat sanaa. Tällaisissa hetkissä parasta on juuri tämä. eOlla vain ja antaa muunkin olla. Kuinka harvinainen hetki lopulta onkaan, kun mitään ei tarvitse koettaa kääntää sanoiksi.

Suljet oven varovasti ja suljen silmäni. En niinkään väsymyksestä kuin onnellisuudesta. Vasta myöhemmin sulkeutuvan ulko-oven naksahdus saa minut havahtumaan uudelleen. Et ole enää täällä, mutta olisi suuri valhe sanoa, että olet poissa.

Niin ne sanat ja vaikeus kaapata todellisuus.

Minun vuoroni kaihtimilla, loittonevat takavalot. Koetan sormillani haravoida hiuksiani siistimmiksi ja mietin ajatustani.

Kun aamulla lähdemme jonnekin palataksemme illalla, emme oikeastaan missään välin kulje poispäin vain jokainen metri on kohti meitä. Niin se on. Kun me on maali, eikä etappi, liikettä täytyy tarkastella erilailla. Silloin voi olla juuri siellä, missä ei ole.

Sanat meitä rajoittavat, ei rakkauden pehmeä syvyys.

Keittiössä huomaan sinun jättäneen minulle viestin: ”Ruoka alahyllyllä kaapissa astiassa suuressa”.

Samalla hetkellä, kun totean alahyllyllä olevan vain vihanneksia, salaattia ja kaksi isoa pulloa vissyä, ymmärrän. Olisit sinä osannut suomea paremminkin kirjoittaa, mutta halusit koukata. Askel pari vaivannäköä, sitten vasta palkinto. Sivellin piirtää selkeämpää viivaa ja kaikki on alkukirjaimissa.

Kahvi on mustaa ja omenapuun lehdet tippuvat hiljakseen pisaroita. Tällaisena hetkenä ei kuolemakaan pelota. Ei enää enemmän vaatimisessa juurikaan olisi järkeä, eikä kohtuutta. Hengitellään hengitellään – kahvin höyryä, ajatuksia sinusta.

Ehkä tänään koukkaan minäkin. Kaivan autosi vara-avaimen ja taidanpa tuoda ruokatunnilla ruusun etupenkillesi odottamaan.

Sanoja joka lähtöön –meitä vain tähän. Kanssasi olen maalissa.