Pitäisi vaihtaa autoon talvirenkaat, mutta jotenkin aivoni onnistuvat aina uudelleen muotoilemaan uskottavan tarinan, että jos toimenpiteen siirtää huomiselle, se vaatii silloin vähemmän energiaa. Viisi mutteria per rengas, tunkki ja pora kompressorissa kiinni. Ei se paljon olisi. Niin, olisi, jos tekisi. Olisi ja tekisi.
Mutta kun ei ole, eikä tee.

Laiskaksi en toki halua, joten täytyy keksiä jotain muuta tekemistä. Sellaista, joka täytyy tehdä nyt ja siksi muodostuu ainoastaan järkeväksi siirtää renkaidenvaihtoa eteenpäin.

”Pitkästä aikaa, mitäs hupiukko?” Matias vastaa puhelimeen ilahtuneen kuuloisena.

”Ajattelin soitella ja antaa elämänneuvoja.”

”Ja markan arvosta, kuten aina ennenkin?”

Peruskuulumiset ja Valioliigan tilanne. Niitä aiheita, jotka löytävät tiensä keskusteluun ilman erityistä päätöstä. Matiaksen kanssa ei tarvitse jutella kauaakaan, kun jokin dopamiiniportti lähtee raottumaan. Ei vain se, että hän osaa kuunnella, ilman tarvetta kertoa välitön oma reaktionsa aiheeseen. Matias kuuntelee ja ymmärtää, näkee pintaa syvemmälle siihen, mitä hänelle sanoo. Enkä tällä halua sanoa, että siinä mitään väärää olisi, että monelle juuri se sosiaalinen kanssa käyminen on se tärkein juttu. Silti on meitäkin, joille mielenkiintoisinta ovat nimenomaan itse asiat ja niiden tutkiminen.

Vaikken kelloa olekaan vilkuillut, uskon vähintäänkin vartin vierähtäneen saman tien kuin itsestään. Oloni on huomattavasti energisempi kuin hetkeä aiemmin renkaidenvaihtoa miettiessäni.

”Ootsä kyllä ihme tapaus. Edelleen sun kanssa jutellessa tulee fiilis, että olisit jotenkin fiksu.”

”Osa tajuaa sen nopeemmin, sä hitaammin.”

Naurahdusten ja pienten jatkokuittailujen jälkeen Matias jatkaa:

”On se välillä raskasta. Tiedätkö, kun suurin osa ei jaksa, tai ehkä vaan osaa, jutella kuin niistä asioista, joista he tietävät jo valmiiksi. Sillä mennään, mitä oma intuitio sanoo, eikä toisen osaamiselle juurikaan laiteta sellaista arvoa, että jaksaisi aidosti kuunnella.”

”Näinhän se on. Sain muuten duunissa vähän outoja katseita, kun joku kertoi, että nyt diversiteetti toteutuu, kun naisia ja miehiä on melkein yhtä paljon. Ja sitten tämä sama henkilö jatkoi, että eihän työelämässä naisen ja miehen välillä merkittäviä eroja olekaan. Kysyin sitten, että jos niiden välillä ei ole eroja, niin mikä linkitys tällä sitten on diversiteettiin. Tuijottivat, aika monikin.”

Matias oli hetken hiljaa. Tiesin kokemusta, että se tarkoittaa hänen näkevän asiassa enemmänkin keskustelun arvoista. Usein myös ajatuksella, että minua täytyy hieman valaista.

”Mikä muukaan reaktio tuollaiseen provosointiin voisi tulla?” hän kysyi lopulta.

”No joku sanallinenkin vastaus ehkä?”

”Tiedätkö, vaikka sana olisi väärä, ei se tarkoita, että ajatus olisi väärä. Miehet, naiset – kyllä siinä tekemistä on.”

”No onhan tuokin totta.”

”Niin on. Sulla on vähän tapana alleviivata sitä, mikä puuttuu. Sen sijaan, että iloitsisit siitä, mitä jo on. Älä turhaan hosu – ihmisen ajatus tulee aina olemaan elämää nopeampi.”

Ei tuota aihetta sen pidemmälle jatkettu. Matias on mestari jättämään ajatuksen sopivasti ilmaan. Silloin kuulija joutuu itsekseen sitä pyöritellä päästääkseen pidemmälle. Syötti meni täydestä tälläkin kertaa ja kun myöhemmin lopultakin vaihdoin renkaita, huomasin miettiväni juurikin Matiaksen sanoja.

Onhan se totta, että todellinen diversiteetti on paljon muuta kuin sukupuoli. Toisaalta – mitä sitten?

Mitä enemmän asiaa mietinkään, sitä hölmömmäksi itseni tunsin. Taipumus  nähdä virheitä on toki ihmisen lähdekoodissa kirjattuna. Siksi on helppoa (ja yleistä) ajautua tuon taipumuksen vietäväksi ja innostua kertomaan muillekin, miten asiat eivät ole oikein, ja miten juuri itse muka tietää, miten niiden kuuluisi olla.

Toisaalta vuoden 2021 ihmiseltä voi ihan hyvällä syyllä odottaa tuon taipumuksen ylittävää kasvuakin. Kerättyä viisautta nähdä yli sen, mikä tulee ilmaiseksi. Kykyä ymmärtää elämän muuttujien loputon määrä ja sitä kautta muodostuva hallitsemattomuus.

Lopulta se taitaa olla aika alhaisen ajattelun tasoa jäädä kiinni neppailemaan sillä, miten mikään ei olekaan hyvin. Nolotti miettiä, miten olin itsekin tuohon virtaan tempautunut.

Kun rengasurakan jälkeen pesin käsiäni, mietin, että voisin vaikka laittaan viestin tälle diversiteetistä kertoneelle ja pyytää anteeksi hedelmättömään näkökulmaan keskittymistäni. Hetken ajatusta pyörittelin, kunnes luovuin. Jälkiviisaudella laupiaaksi – liian helppoa.

Jos jotain haluan hyvittää, tapahtukoot se tulevalla käytökselläni, eikä menneisyyden korjaamisella.