Olen löytänyt tärkeimmän matemaattisen havainnon, joka saavutettavissani on. Jos minulla olisi jotain muita pyrkimyksiä, täytyisi ne lakkauttaa. Matemaatikkona olen lakipisteessäni ja minun täytyy se hyväksyä.

Toki hyväksynnän haastetta edeltää onnen aikakausi. Silloin se, mitä olet jo tehnyt, on riittävästi kannetta siipien alla, ja tietyn ajan saa vain nauttia. Kunnes hiillos sitten sammuu ja palaat varjoihin yhdeksi muista.

Mikä se oivallukseni sitten on?

Yksi on valtavasti suurempi kuin nolla.

Siinähän se.

Oivallus on julki, voi aloittaa patsaan valamisen ja kaivertaa mitalit.

Vai eikö tuntunutkaan oikein oivallukselta? Ehkä se tosiaan olikin enemmän humanistin matematiikkaa kuin itse máthēmaa.

Yksi on enemmän kuin nolla on helppo käsittää lapsenkin, mutta oivallus piileekin, siinä, että se on nimenomaan valtavasti enemmän.

Montako käsin kirjoitettua kirjettä olet lähettänyt tänä vuonna? Ehkä luku on nolla? Eihän kukaan enää lähetä kirjeitä, kun on Whatsapp ja muut digiviestintävälineet. Juuri tuo ajatus minunkin päässäni valtaa pitää. Ei ole hetkeäkään käynyt edes mielessä kirjoittaa kynällä kirjettä.

Toisaalta olen 38-vuotias ja lapsuudessani kirjeitä läheteltiin paljonkin. Se tarkoittaa, että oikeastaan ainakin kaikki minua vanhemmat ovat tottuneet kirjeisiin. Vielä 90-luvullakin se oli ihan normaali yhteydenpitoväline. Eikä saapuneita kirjeitä silloin luettu tuosta vaan saman tien, kuten nykyään kännykkään tulevat viestit. Ei. Kirje laitettiin sivuun ja luettiin rauhassa ja ajan kanssa. Moni saattoi haistella, miltä paperi tuoksuu. Tai ehkäpä alareunassa oli hiukan huulipunan jälkiä suudelmasta kirjeelle?

Miltä isovanhemmastasi, vanhemmastasi, siskostasi, rakastetustasi, lapsuuden kaveristasi tuntuisi, jos lähettäisitkin yllättäen käsinkirjoitetun kirjeen? Ei ole vaikea kuvitella sitä hämmästynyttä iloa.

Ja eihän sellaisen rustaaminen lopulta edes vaatisi paljoa!

Nykytilanne kirjeiden osalta on siis minun kohdallani nolla. Ei tuommoinen ole käynyt mielessä. Juuri siitä nollassa on kysymys. Se kertoo, että jotain ei ole olemassa. Se ei ota kantaa siihen, miten asia voisi olla, ainoastaan siihen, miten asia todella on.

Nolla eli ei ole olemassa.

Se, mikä on nolla, ei voi siis välittyä toiselle ihmisille. Ei rohkaise toimimaan mitenkään toisin, vaan rohkaisee tiedostamatta jatkamaan nollan ylläpitoa.

Parahin Johanna… Ei kun.. rakas sisko.. Ei sittenkään. Miten kirje edes aloitetaan? Se aloitetaan ottamalla kynä ja paperi eteen ja päättämällä kirjoittaa. Lopulla ei ole niin suurta väliä, koska kun nolla on muuttumassa ykköseksi, se on jo itsessään niin valtavaa, että sen jälkeen tuleva on vain ilon riemukulkua.

Kun vastaanottaja sitten huomaa postinsa joukossa kirjekuoren, kuvittele hän ilmeensä ja reaktionsa.

”Siis kirje? Tänä päivänä… keneltä?”

Se on kirje sinulta. Sinun kätesi piirtämiä kirjaimia, ehkä sydänkin lopussa. On aivan absoluuttinen fakta, että yksikin kirje muuttaa maailmaa. Se saa aikaan jotain meidän itsemme ulkopuolella ja se muuttaa jotain vastaanottajassa. Ehkä hän innostuu vastaamaan sinulle kirjeellä? Ehkä kertoo seuraavalle? Ehkä ottaa kuvan someen?

Siinä, missä nollalla oli yksi ainoa rooli – kertoa, että jotain ei ole olemassa – yksi avaa lähes rajattomia mahdollisuuksia. Siksi yksi on valtavasti enemmän kuin nolla. Ja jos haluaa tehdä maailmasta edes vähän paremman, kannattaa yksi kerrallaan muuttaa nollia ykkösiksi.

Näin kertoo humanistinen matematiikka.