Rakkaussuhteeni kuolleeseen mieheen on muuttunut radikaalisti. Pitkästä aikaa kuulen hänen pehmeän äänensä kysymässä, olenko yksinäinen, ainutlaatuisena kuin ensikohtaamisellamme. Siitä on kauan ja sinä olit jo silloin kuollut. Muistan kuinka istuin mustan japanilaisen VHS-nauhurin edessä odottamassa, että kromatut mekaaniset painikkeet naksahtaisivat. Se oli tie luoksesi, kevyesti vaivan arvoista.

Äiti sanoi, että sinä olet komea. Hän muistaa päivän, kun kuolit. Halusin kuulla sen kertomuksen uudestaan ja uudestaan. Minä olin liian nuori päättämään, milloin aikuinen mies on komea, mutta halusin olla kuten sinä.

Kun yhtenä iltana kohtasimme Havaijilla, näytit eriltä kuin olin tottunut. Valkoinen sopii sinulle. Kuiskasit kuume ja hengitit tavalla, joka on minulle vieläkin symboli täydellisyydestä. Katse, joka leikittelee omassa suuruusluokassaan. Olin vihainen kuolemastasi, sillä olisin halunnut istua olohuoneessasi ja kysyä paljonko nahkatakkisi maksaisi. Eikä minulla edes ollut rahaa.

VHS-nauhuri makaa nykyään autotallissa halvassa muovipussissa. Viimeisestä naksahduksesta on jo pari vuosikymmentä. Nykyään minulla on keittiössä valkoinen kaiutin, jota inhosin jo ostaessani. Se tottelee puhetta. Suhteemme aikana olen oppinut, että vanhaan ei ole paluuta.

Olen kiertänyt Euroopan kaupungeissa etsien sinua. Kun Prahassa löysin äänesi levyltä, jota en tiennyt olevan olemassa, minulla ei ollut liikkeestä ulos kävellessänikään mitään käsitystä, paljonko se maksoi.

Vaiva. Se on se sana, joka vahvistaa suhdetta. En ole oppinut arvostamaan mitään, minkä saa helposti, enkä ymmärtämään miksi me siitä huolimatta määrätietoisesti tavoittelemme juuri vaivattomuutta. Se devalvoi kaiken, millä joskus oli arvoa.

Pyydän valkoista kaiutinta soittamaan Fever, kuumeen, ja se tottelee sekunnissa. Ei odottamista, ei naksahdusta, liian vaivatonta. Jos en olisi jo rakastunut, en tunnistaisi täydellistä hengitystäsi. Minun vaikea antaa sitä anteeksi, vaikka en tiedä edes ketä syyttää.

Käännän volyymin suurelle ja etsin vaatekaapista mustan nahkatakkini. Se istuu edelleen hyvin. Odotan. Pian tulee se kohta, kliimaksi, jossa rock saavuttaa lakipisteensä.

Ja sinä elät jälleen.