Viimeksi kirjoittelin kuinka meidän aivomme ovat lähes aina junanlailla kulkemassa eteenpäin. Jos emme valitsemallemme ajatuskululle löydä logiikkaa, niin olemme hyvin herkkiä tuomitsemaan koko asian epäloogiseksi. Tuomitsemme sen sijaan, että palaisimmekin ajatuksissamme taaksepäin ja miettisimme, että lähdimmekö edes alun perin etsimään oikeaa asiaa.
Tähän samaan kokonaisuuteen liittyy myös kysymys, jonka olen useasti kuullut: Eikö riitä, että jokainen tekee parhaansa?
Sinänsä relevantin oloinen kysymys, joka kuitenkin kysymyksenä on itse asiassa kohtuullisen huono. Vaikka se riittäisi, että teet parhaasi, niin mistä voit tietää, mikä sinun parhaasi on? Hyvin suurelta osin se, miten toimimme, perustuu kahteen asiaan: sattumaan ja opittuihin tapoihin. Siksi, mikä meidän mielestämme on tänään meidän paras, voikin itse asiassa olla todellisen potentiaalimme totaalista aliarviointia.
Tämän seuraavan pienen testin voi jokainen tehdä kotonaan tai kaveriporukassaan. Sano vastapuolellesi, että nyt seuraa tämmöinen pieni leikkimielinen testi. Esitän sinulle muutamia kysymyksiä ja vastaa niin nopeaan kuin pystyt.
Sitten lähdet kysymään.
2 x 1 (=2)
2 x 2 (=4)
2 x 4 (=8)
2 x 8 (=16)
2 x 16 (=32)
2 x 32 (=64)
2 x 64 (=128)
2 x 128 (=256)
2 x 256 (=512)
2 x 512 (=1024)
2 x 1024 (=2048)
2 x 2048 (=4096)
2 x 4096
Heti kun kaverisi ei enää suoraan osaakaan vastata laskutoimitukseen, niin kysy häneltä yllättäen: ”Sano joku väri” ja heti kun hän on vastannut, niin kysy perään: ”Sano joku työkalu”.
Todennäköisyys tutkimuksen mukaan on todella korkea, että kaverisi vastasi ”punainen vasara”.
Miksi näin?
Ihmisen mieli on luotu toistamaan samoja kaavoja. Se on meidän tapamme selvitä elämässä. Tässä testissä, kun tempo oli nopea, niin ihminen sanoo sen, mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Kiireessä ja paineistetussa tilanteessa meidän aivojemme kyky luoda ja reflektoida objektiivisesti supistuu dramaattisesti. Monesti työelämässäkin ennalta määrätyssä ajassa pitää pystyä nuijimaan useampi päätös pöytään. Tämä on ajattelun ja tekemisen laadulle todella vammauttava tapa toimia.
Jos tässä esimerkkitapauksessa kysyjä lähtee vähän auttamaan kaverin ajattelua, ”ihan hyvä, mutta sano joku muu väri”, niin ihminen vastaa jonkin toisen perusvärin. Aivot ovat edelleen paineistettuina ja pysyttelevät siksi ilmeisen alueella.
Periaatteessa ihminen sai siis itse vapaasti valita ihan minkä tahansa värin, mutta suurin osa ”valitsee vapaasti” juuri saman värin.
Jos näin käy tässä testissä, niin herää kysymys, että onko tämä testi jotenkin ainutlaatuinen vai voiko näin käydä elämässä muulloinkin? Voisiko olla niin, että meidän ”vapaa tahtomme” valitsee muissakin tilanteissa jonkin itsestään selvän ja ilmeisen vaihtoehdon?
Jos lähdemme esimerkin jatkoksi auttamaan kaveria kysymyksillä, esim. ”Hyvä valinta, mutta mieti vähän lisää”. Kaveri vastaakin ehkä sininen. ”Hyvä vaihtoehto sininenkin, mutta ei luovuta tuosta punaisesta vielä. Mitä kaikkia punaisen sävyjä niitä olikaan?”
Tässä kohtaa kaveri ehkä muistaa tulenpunaisen ja kirsikanpunaisen. ”Miten olisi tällä kertaa, vaikka sinooberi?” Todennäköisesti tuoreen kuuloinen värin nimi kuulostaa aika innostavalta ja kaveri hyväksyy sen vaihtoehdoksi. Valitsemme sinooberin.
Mitäs muista työkaluja onkaan, esim. hammaslääkärillä tai nokikolarilla tai lasinpuhaltajalla? Mietitte näitä vaihtoehtoja hetken ja sieltä voikin löytyä muutaman kysymyksen jälkeen esimerkiksi puhallusmuotti.
Vastaamme siis sinooberi puhallusmuotti.
Olen täysin varma, että vaikka kuinka kauan jaksaisimme testihenkilöiltä kysyä, niin kukaan ei koskaan vastaa sinooberi puhallusmuotti.
Samaan aikaan ei tarvita paljoakaan ohjausta ja lisäkysymyksiä, kun kuka tahansa voi hyväksyä vastauksekseen meidän sinooberin puhallusmuotin.
Maailma on täynnä tällaisia meidän kiireessä keksimiämme ”punaisia vasaroita”. Se ei tarkoita, etteikö ihmiset yrittäisi parastaan eikä se tarkoita, etteikö punainen vasara voisi olla joskus ihan loistava vastaus. Se tarkoittaa ainoastaan, että meidän kykymme spontaanisti ajatella jotain, mitä emme ole jo ajatelleet, on hyvin rajallinen. Silloin kun ”ideoimme vapaasti”, niin todellisuudessa me vain pyörittelemmekin muutamaa jo keksimäämme ideaa vähän uudella tavalla.
Toinen tärkeä huomio on, että jos tässäkin esimerkissä pienellä lisäohjauksella saadaan ihminen vastaamaan jotain ihan muuta kuin hän itse olisi itse keksinyt, niin mikä tosiaan on se jokaisen paras? Vastaus on, että emme voi tietää, mutta samalla on varmaa, että se voi olla jotain ihan muuta, kun se juuri nyt on. Hyvästä tahdostamme huolimatta, meidän arkemme ei ole ollenkaan niin upeaksi virittäytynyt, kun se helposti voisi olla. Hyvää kannattaa siis etsiä.
Parempi ajattelu tosiaan luo parempaa elämää.
Innostus & ajattelu 