Miten käyttäydytään hot-jazz-yoga-boogie -treeneissä?

Kirjoittelin viimeksi taipumuksestamme nähdä maailman ensi sijaisesti itsemme kautta. Esimerkiksi monesti kuultu ”mulla on huono nimimuisti” ei itse asiassa olekaan ominaisuus juuri sinussa, vaan ihan yleinen ominaisuus homo sapiensissa. Usein elämässä me kuitenkin unohdamme tämän ihmisyyden tason. Ihminen ei olekaan puhdas yksilö, vaan meissä on paljon yhteisiä lajipiirteitä. Myöskin laumassa meihin pätee liuta lajiominaisuuksia, jotka ohjaavat käytöstämme.

Ajatellaan, että kaverimme kutsuisi meidät hot-jazz-yoga-boogie -treeneihin. Emme ole koskaan kuulleetkaan semmoisesta lajista. Mikä ihme se on? Kaveri kertoo, että se on vähän kuin joogaa ja lihaskuntoa musiikin tahtiin. Asia selvä, mä tuun kokeileen.

Emme ole koskaan kuulleetkaan lajista, emmekä koskaan nähneet vilaustakaan siitä. Meidän ainoa tieto on, jonka kaveri juuri kertoi; vähän kuin joogaa ja lihaskuntoa. Ilman aiempaa tietoa ja kokemusta mielessämme on silti saman tien iso määrä ajatuksia, kuinka kuuluu käyttäytyä. Vaikka kukaan ei erikseen sano, että älä tule farkuissa ja pikkutakissa, niin silti me tajuamme sen ja puemme verkkarit, trikoot tai muut urheiluvaatteet. Emme käy juomassa paria olutta pohjalle tai syömässä kebabrullaa juuri ennen treenejä. Tulemme paikalle hyvissä ajoin ennen aloitusta. Kaveri ei mainitse erikseen hikoamisesta, mutta silti tajuamme ottaa pyyhkeen ja vaihtovaatteita mukaan. Ja monta muuta pienempää seikkaa.

Kaikki tämä kumpuaa urheilukäyttäytymisen ideasta. Meidän päässämme on uskomaton määrä kirjoittamattomia sääntöjä, joita välttämättä kukaan ei ole erikseen meille kertonut ja jotka olemme oppineet havainnoimalla ympäristöä. Kun päässämme on idea siitä, miten kuuluu käyttäytyä, me pyrimme muokkaamaan omaa käyttäytymistämme sen suuntaiseksi. Ihminen on todella herkkä aistimaan muita ihmisiä ja meillä on luontainen pyrkimys harmoniaan muun lauman kanssa. Meillä on idea eli mielikuva, miten urheilutreeneissä kuuluu käyttäytyä, ja ilman eri kehotusta, me pyrimme käyttäytymään mielikuvan mukaisesti.

Samasta syystä emme esimerkiksi mene kirkkoon urheiluvaatteissa ja rupea siellä hyppimään lämmittelyksi x-hyppyjä, vaikka olisi kuinka kylmä. Ei sitäkään kukaan erikseen ole kieltänyt, mutta tilannetaju antaa meille säännöt, kuinka kuuluu käyttäytyä. Eri tilanteissa on siis erilainen oletetun käyttäytymisen idea ja se vaikuttaa suuresti siihen, miten me itsekin käyttäydymme. Toki tämä mielikuva elää ajan kanssa ja eri ihmisillä on hieman erilaisia mielikuvia. Faktaa kuitenkin on, että meidän mielikuvamme siitä, kuinka kuuluu käyttäytyä, ohjaa meitä aktiivisesti.

Palataas takaisin hot-jazz-yoga-boogie -treeneihin. Kun menemme hakemaan mattoa alustaksi, niin samalla tarkkailemme tiedostaen ja tiedostamatta muita ihmisiä. Minkälaista väkeä täällä oikein on? Jos ympärillämme on useampi ihminen hieman pulskassa kunnossa verkkarit ja bändipaita päällä, niin se antaa meille heti signaalin. ”Ahaa, täällä on aika paljon aloittelijoita, no eipä sitten mitään hätää”. Itselle saattaa tulla rennompi olo, että tässähän voi ihan rauhassa ottaa ja tunnustella. Samalla koko keskittyminen saattaa laskea merkittävästi, kunhan ei tässä nyt niin tosissaan olla.

Tilanne on kuitenkin ihan eri, jos ympärillä onkin ihmiset timmissä kunnossa tekemässä supernotkeita alkuvenyttelyjä. Näähän on jotkut pro-luokan treenit! Äkkiä oma matto takariviin ja pieni stressi ja skarppaus päälle. Pakko tsempata, ettei noi pidä mua ihan pellenä.

Se, miten me aistimme muiden ihmisten käyttäytyvän ja suhtautuvan tilanteeseen, vaikuttaa meihin automaattisesti. Me muokkaamme omaa käytöstämme sen mukaan, mitä koemme ympärillämme tapahtuvan. Tunnelma, fyysinen tila, ryhmäpaine ja moni muu tekijä ohjaavat meidän käytöstämme. Jos jossain porukassa on tosissaan tekemisen meininki, niin se tarttuu ja lähtee kertautumaan. Samalla se vahvistaa itse itseään. Samanlailla, jos jossain porukassa yksikin tyyppi alkaa lepsuilla, ”tää on ihan turhaa hommaa”, niin se vaikuttaa heti myös muihin. Mtös tämä lähtee ajan kanssa kertautumaan, jos ei muu ryhmä laita tätä yhtä takaisin ruotuun.

Koko ihmisten välisen vuorovaikutuksen keskeisin idea onkin, että aina on jotain, mikä lähtee kertautumaan.

Totta kai me itse vaikutamme myös suuresti omaan käytökseemme. Meidän tunnetila, vireystila, aiemmat kokemukset, pystyvyysuskomme jne. ovat kaikki keskeisiä tekijöitä. Jos esimerkiksi koemme, että olemme itsekin aika hyvässä kunnossa, niin emme välttämättä häkelly olenkaan, vaikka uusissa treeneissä olisi ympärillä kuinka timmiä porukkaa tahansa. Saatamme itse asiassa innostua, että hei täällähän on ihan kunnon treenit. Vastaavasti, jos käsityksemme itsestämme on, että en mä oo todellakaan hyvässä kunnossa, niin sama miljöö saattaakin lamaannuttaa meitä. Jos meillä puolestaan on huono kunto, mutta vahva itseluottamus, niin voimme ajatella, että ihan sama. Ajatelkoot muut, mitä ajattelee, minä vedän omaan tahtiin.

Sen lisäksi, että me vaikutamme omaan suoritukseemme, niin me itse vaikutamme aina myös muuhun ryhmään. Jos me olemme se aloittelija takarivissä, niin ehkä joku toinen huomaa meidät ja huokaisee helpotuksesta, että onneksi joku muukin on aloittelija. Jos me luovutamme kesken, niin ehkä joku muukin innostuu luovuttamaan ja pari muuta tyyppiä vähän löysäämään tahtia. Vuorovaikutus kulkee aina molempiin suuntiin. Ryhmä vaikuttaa meihin ja me vaikutamme ryhmään.

Meidän käytökseen vaikuttaa siis aina kolme eri tekijää:

  1. Idea siitä, miten tilanteessa on hyväksyttyä käyttäytyä. Esimerkissämme ”Kuinka yleensä urheilutreeneissä käyttäydytään”.
  2. Se, miten aistimme, että muut juuri nyt, juuri täällä käyttäytyvät. Millainen tunnelma, ryhmäpaine, dynamiikka yms porukassa on.
  3. Me itse; mikä on meidän vireystila, motivaatio, pystyvyysusko, arvot, tunteet jne.

Tämän vuoksi on äärettömän typerää tarkastella ihmisen suoritusta kokonaisuudesta irrallisena. Tuijottaa vaikka työntekijän viime viikon myyntilukuja ja kävellä antamaan palaute ”Hei huikeaa duunia, sä oot kyllä kova mimmi!”. Mistä voit tietää, että se oli juuri myyjän omaa ansiota? Entä, jos se olikin vaikka joku valmentaja, joka oli vetänyt inspiroivan setin, joka innosti myyntibuustiin? Tai kollega, joka on omien numeroidensa kustannuksella auttanut kaveria onnistumaan? Tai myyjä kuuli käytävällä huhuja yt -neuvotteluista ja nyt irtisanomisen pelossa stressaa itsensä hetkellisesti hyvään suoritukseen?

Ja sama toisinpäin, mitä jos jonkun ihmisen käytös ei miellytä? Mistä sinä tiedät, mikä siihen on syynä? Entä jos se olikin sinun oma virhetulkinta?

Kaikki ei ole koskaan vain itsestä kiinni. Me ihmiset olemme aina ja jatkuvasti vuorovaikutuksessa toisiimme. Kun mainitaan sanapari ”yksilön suoritus”, niin mitä se loppujen lopuksi edes tarkoittaa?

Tämän jatkuvan vuorovaikutuksen ymmärtäminen pitäisi olla jokaisen johtajan ja valmentajan aivan perusosaamista. Yllättävän usein se kuitenkaan nimenomaan ei ole sitä.

Anteeksi, mutta mulla on tosi huono nimimuisti…

Kuka minä olen? Kysymys on yhtä mielenkiintoinen tänään kuin se oli jo tuhansia vuosia sitten. Onko meillä kuolematon sielu? Vai synnymmekö tyhjinä tauluina? Mitä perimme vanhemmiltamme ja mitä elämä opettaa? Oppeja on vuosituhansien varrella ollut monia ja nykypsykologia osaa selittää huikean määrän asioita meidän käyttämisestä. Silti kysymys minästä säilyy edelleen. Minä käsitteenä onkin moniulotteinen ja kompleksinen.

Koko minuuden pohdinta ei mahdu yhteen tekstiin. Tarkastellaan kokonaisuutta tässä vain yhdestä kulmasta, joka mielestäni jää arjessa ihan liian pienelle painoarvolle. En edes yritä määritellä sitä tässä minkään tieteellisen viitekehyksen kautta. Esimerkkinä kokonaisuudesta toimii hyvin lausahdus, jonka jokainen on joskus kuullut: ”Anteeksi, mutta mulla on tosi huono nimimuisti”.

Kun ihminen toteaa näin, hän todennäköisesti myös itse uskoo sanoihinsa; että juuri hän yksilönä on huono muistamaan juuri nimiä.

Mitä todennäköisemmin kysymys ei kuitenkaan ole ollenkaan huonosta nimimuistista, vaan siitä, että ihmisen aivot ihan yleisesti ovat huonoja muistamaan mitään listoja. Ei sillä ole väliä onko se lista nimiä, numeroita tai esineitä. Me vain muistamme huonosti listoja. Kun jossain tilaisuudessa kymmenen ihmistä esittelee itsensä, niin nimet eivät ole aivoillemme muuta kuin kymmenen kohdan lista.

Yhtä lailla meille on vaikeaa muistaa kymmenen mitä tahansa asiaa. Voit testata, jos haluat. Katso 30 sekuntia ja koita ulkomuistista luetella sen jälkeen nämä luvut: 34, 56, 18, 79, 43, 12, 29, 53, 91, 16.

Taisi olla aika vaikeaa?

Sen sijaan, jos kirjoitan tarinan, jossa on paljon enemmän merkkejä kuin noissa luvuissa, niin muistamme sen helpommin: ”Ostin eilen viulun musiikkikaupasta ja aion opetella soittamaan sillä. En ole koskaan aiemmin soittanut viulua, mutta harjoittelu tekee mestarin”.

Tapa, jolla meidän muistimme toimii, on osa ikiaikaista ihmisyyttä. Huono listojen muistaminen koskee siis meitä kaikkia, ja nimet ovat vain yksi lista muiden joukossa.

Jos kuitenkin unohdat tämän ihmisen universaalin piirteen ja annat itsesi uskoa, että juuri sinulla on nimenomaan nimissä huono muisti, niin saatat tehdä itsellesi ison karhunpalveluksen. Saatat nähdä ”huonon nimimuistisi” sinun puutteena suhteessa muihin ja esimerkiksi stressaantua erilaisissa tilaisuuksissa, kun et meinaa muistaa kenenkään nimiä. Ja stressi puolestaan ihan oikeasti heikentää muistiamme.

Jos ymmärtää, että ihmisenä olemiseen kuuluu kaikenlaisten listojen huono muistaminen, mutta hyvä tarinoiden ja assosiaatioiden muistaminen, niin tilanne näyttääkin eriltä. Sen sijaan, että vain kuuntelisi, kun kymmenen ihmistä kertoo nimensä (samalla stressaten, ettei millään muista näitä), niin voisikin keksiä joka nimelle jonkin assosiaation. Joulu-Johanna, koska hänellä on punainen pusero. Mikko mallikas, koska hän näyttää niin asialliselta. Rosvo-Roope, kun hänellä on tatuointi.

Huonon nimimuistin voivottelun sijaan keskittyisitkin ratkaisuun. Eli käyttämään hyväksesi tietoa, että assosiaatioiden kautta muistamme asioita merkittävästi paremmin.

Kaikki muistimestaritkin, jotka muistavat useamman korttipakan järjestyksen ulkoa tekevät järjestyksestä aina tarinan mieleensä. Esimerkiksi hertta kuningas voi aina olla James Bond, risti 10 hämyisä hotellihuone numero 10, pata ässä olla päävihollinen ja pata rouva hänen puolisonsa. Sitten muistimestari painaa korttipakan mieleensä tarinana ”James Bond hämyisässä huoneessa, ulkona Mr. Spectre puolisoineen”.

Jokainen muistimestari tajuaa, kuinka ihmisen muisti toimii ja vain tätä tietoa soveltaen heillä on mahdollisuus muistaa korttipakkojen järjestyksiä. Ei kukaan muista niitä järjestyksiä ilman assosiaatioita.

Jos siis ajattelet, että huono nimimuisti on juuri sinulle langennut kohtalo, niin todennäköisesti muistatkin nimiä huonommin. Samaten, jos ymmärrät, miten ihmisen muisti toimii, niin voit paljon paremmin hyödyntääkin sen ominaisuuksia. Toisin sanoen toimia tehokkaammin ilman lisäponnisteluita.

Mikä tässä nyt on sitten se pointti? Nimien muistaminen?

Ei.

Tarinan opetus on, että emme ole puhtaasti yksilöitä, vaan meitä sitoo yhteen ihmisyys. Meissä on paljon yhteisiä inhimillisiä ominaisuuksia, joiden parempi ymmärtäminen luo parempaa elämää. Sillä on oikeasti merkitystä, kuinka näistä asioista ajattelet ja kuinka hyvin ne tunnet.

Hän, joka ymmärtää, että se on yleinen ominaisuus ihmisessä, että muistamme huonosti listoja, osaa todennäköisesti käyttää mm. muistisääntöjä ja muistiinpanoja paremmin. Sitä kautta hänellä on automaattinen pieni kilpailuetu. Hän, joka ajattelee, että esimerkiksi huono nimimuisti on vain juuri hänelle sattunut kohtalo, turvautuu sen sijaan herkemmin selittelyyn ja uhriutumiseen ilman ratkaisukeinoja.

Maailmassa todellakin on taso, jossa kaikki olemme yhtä. Sitä kannattaa tutkia.

Ps. Ja koska kukaan meistä ei elä lajitovereista eristettyä elämää, niin ihmisyyden ymmärtämisen voima vain kasvaa, kun osaamme soveltaa sitä myös toisiimme. Jatkamme tästä!

Joo, joo, kyllä mä tämän tiedän…

Nykyään puhutaan paljon itsensä johtamisesta ja jokaisen omasta vastuunotosta. Itsensä johtaminen ja sitä kautta laajempi kiinnittäytyminen omaan elämään onkin monella tapaa palkitsevaa. Kun ihminen elää enemmän semmoista elämää kuin itse asiassa haluaakin elää, on hän myös onnellisempi. Matkalla kohti oman itsensä asiantuntijuutta on kuitenkin yksi iso haaste. Haasteen voi tiivistää lauseeseen joo, joo, kyllä mä tämän tiedän.

Jokainen voi testata kotona tai kaveriensa kanssa kysymystä: ”Hei, tiedätkö, mikä on Toyota”. Vastaus on hyvin todennäköisesti ”joo, tiedän”. Kysy tämän jälkeen vähän lisää, mitä sä tiedät Toyotasta paitsi, että se tulee Japanista ja tekee autoja?

Jos ei kaverisi ole auto fani, niin tässä kohtaa voi vastaus alkaa jo vähän yskiä.

Tiesitkö, että Toyota oli alun perin Toyoda? Ja että maailmassa myydään uusi Toyota joka 27 sekunti ja että Toyota on levinnyt brändinä paljon laajemmalle kuin esimerkiksi Coca-Cola? Että Toyota käyttää joka vuosi 9 miljardia dollaria tutkimukseen ja kehitykseen?Veikkaan, että kaverisi ei tiennyt esimerkiksi näitä. Ja silti hän sanoi sujuvasti ”joo tiedän”.

Meillä menee jatkuvasti sekaisin käsitteet tietäminen ja tiedostaminen. Tämä pätee oikeastaan jokaiseen asiaan elämässämme. Kun tiedostamme, että on olemassa automerkki nimeltä Toyota, niin me samalla annamme itsemme ajautua ajattelemaan, että me myös tiedämme siitä kaiken meille oleellisen tiedon. Todellisuudessa me vain tiedostamme, että on semmoinen autonvalmistaja kuin Toyota, mutta emme itse asiassa tiedä yrityksestä juurikaan mitään. Toyotan tapauksessa voi ajatella, että mitäs sen väliä. En mä millään Toyota-tiedolla mitään teekkään. Tämä sama tietämisen ja tiedostamisen sekoittaminen seuraa meitä kuitenkin myös kaikkiin muihinkin asioihin. Myös niihin, jotka ovat meille tärkeitä.

Me emme koskaan tiedä kaikkea, mutta me voisimme aina tietää enemmän. Maailman ilmiöissä on aina seuraava taso, jonne voisimme matkata oppimaan uutta. Mutta suurin osa näistä matkoista tyrehtyy alkuunsa, koska olemme uskomattoman innokkaita toteamaan joo, joo, kyllä mä tämän tiedän.

Miksi näin sitten käy? Miksi toimimme näin?

Meidän aistimme eivät yksinkertaisesti mitenkään ehdi aistia kaikkea maailman tietoa ja ärsykkeitä. Siksi olemme oppineet oikaisemaan. Me oletamme automaattisesti, että se, mitä tiedämme, on kaikki, mitä meidän oikeastaan tarvitseekaan tietää. Me oletamme, että asiat jatkuvat, kuten ne ovat jatkuneet tähänkin asti. Tämä olettaminen on aivoille helpointa, se säästää energiaa. Ja samankaltaisuuden toistaminen on ollut ihmisen selviytymisen kannalta turvallista. Se, mikä ei tappanut viimeksikään, tuskin tappaa nytkään.

Jos tässä kohtaa palautamme mieleen, mistä tämä teksti lähti matkaan, niin esiin nousee väkisinkin pieni ristiriita. Toisaalta siis ihmisen onnea lisää, kun hän pystyy laaja-alaisemmin elämään semmoista elämää kuin haluaakin elää ja toisaalta meidän aivomme ovat ohjelmoitu toimimaan juuri tuon ”laaja-alaisemman ajattelun” vastaisesti. Meidän elämässämme vilisee uskomaton määrä hetkiä, joista voisimme oppia uutta. Hetkiä, jotka veisivät meitä lähemmäs sitä, minne haluammekin päästä. Ja me kuljemme kylläisinä niiden ohitse. Joo, joo, kyllä mä tämän tiedän.

Tälle ”tietämisen” kiroukselle on onneksi olemassa myös vaihtoehto – uteliaisuus. Uteliaisuudella en tarkoita, että pitäisi yrittää ahmia kaikki maailman tieto. Tarkoitan elämänasennetta, jossa asioita lähestytään jo valmiiksi arvoa antavan uteliaasti. Se on absoluuttinen fakta, että jokainen ihminen tietää jotain, mitä minä en. Eikä maailmassa ole yhtään asiaa, josta minulla olisi jo kaikki tieto.

Ei sinun tarvitse kohdata maailman jokaista ihmistä, mutta ne, jotka kohtaat, kohtaa uteliaasti. Eikä sinun tarvitse kuulla maailman jokaista tarinaa, mutta ne, jotka kuulet, kuuntele uteliaasti. Minkä äärellä ikinä oletkaan, anna sille arvoa. Ole utelias.

Tiedostaminen on ihan eri asia kuin tietäminen. Älä tyydy tiedostamaan. Vain pysähtymällä asioiden äärelle innostuneen uteliaasti voit nähdä niiden sieluun. Siellä asuu sinunkin onnellisuus.

Viini on samaa, sinä olet sekaisin

Ihminen – sinä olet mitta nautinnon ja kadotuksen välillä. Mietihän, kuinka tärkeä rooli se on. Olla se, joka tekee eron. Valta ja vastuu ovat sinussa, seuraukset salassa. Mitäkö minä tarkoitan? Puhukaamme viinistä!

Viini on virrannut tuhansia vuosia. Jo muinaisen Assyrian puutarhoissa kasvoivat köynnökset. Rypäleitä kypsyy nykyään joka mantereella. Maailmaan moniin tarinoihin on viini kirjoitettu. Monta juonen käännettä on elämä saanut, kun päätöksiä on jalostettu ja kielenkantoja irroteltu kera viinin. Se on ollut siemen hulvattomiin komedioihin sekä sydäntä särkeviin tragedioihin.

Kuinka monta doktriinia viini onkaan osakseen myös saanut?

Tuhansien vuosien varrella on ihminen ehtinyt keksiä monta totuutta. Rooman valtakunnassa juomakuningas määräsi, paljonko vieraiden piti viiniä nauttia. Ja juotiinhan sitä lähes puoli litraa päivässä kansalaista kohden. Hieman hunajaa mukaan ja tasavallan päätökset saivat uutta tuulta.

Matkaamme Roomasta itään ja arabialainen tyrmänovi heilahtaa viiniä kurkkuunsa kaataneelle. Synnin nesteelle ei ole sijaa siellä, missä katse on korkealla. Ollos kielletty kaikki alkoholi, pahuus on sinussa.

Jos sinulla tänään on rahaa liikaa, voit maksaa pullosta viiniä tuhansia euroja. Pyöritellä lasia ja nauttia nyansseista, tehdä juomasta taiteenlaji. Tai voit maksaa pullosta muutaman euron ja juoda henkiseen janoosi, ahneesti kuin vasikka aamutoimissaan.

Ja mitä kaikkea me olemmekaan viinin ympärille luoneet! Syntymää ja kuolemaa, vihaa ja rakkautta.

Vierineistä vuosituhansista ja eri maanosista huolimatta viiniä on säilynyt lähes samana, juomana muiden joukossa. Me olemme poukkoilleet, viini ei.

Ei viini ole luonteeltaan syntinen tai armahtava. Se on ihmisen itsensä puristamaa nestettä. Me viljelemme köynnöksiä ja poimimme rypäleet. Me annamme nesteen käydä ja pullotamme sen. Ja mikä parasta, oi ihana järjettömyys, me itse luomme kirjakaupalla sääntöjä puristamamme nesteen ympärille.

Viini ja ihmiset ovat samoja Arabiassa, Espanjassa ja Argentiinassa. Me voisimme kaikki olla yhtä. Sen sijaan olemmekin mitta, joko uskot? Meidän rikas mielikuvitus saa meidät erilleen. Joku näkee unta ja kertoo, että se on totta. Me rakastamme kieltämistä toistemme puolesta. Lyömme leimoja kaikkeen, mihin leima vain tarttuu.

Viini on samaa, sinä olet sekaisin. Olemme kuilu toistemme välillä. Niin kauan kuin me jaamme tarinat palavasti tosiin ja epätosiin, me säilymme muukalaisina yhteisessä maailmassamme.

Kerro minulle, mikä on se voima, joka estää meitä vain nauttimasta maailman mahdollisuuksista? Miksi pitäisi valita puolensa, päättää oikea ja väärä? Olemmehan me ihmiset todella epäluotettavia totuuden mittaajia. Mikä on tänään mustaa, on jo huomenna harmaata.

Jos ihmisellä todella olisi kyky erottaa oikea väärästä muidenkin puolesta, olisivat maailman uutiset täysin toisenlaisia.

Rakkautta, ihmiset, rakkautta!