Kuka minä olen? Kysymys on yhtä mielenkiintoinen tänään kuin se oli jo tuhansia vuosia sitten. Onko meillä kuolematon sielu? Vai synnymmekö tyhjinä tauluina? Mitä perimme vanhemmiltamme ja mitä elämä opettaa? Oppeja on vuosituhansien varrella ollut monia ja nykypsykologia osaa selittää huikean määrän asioita meidän käyttämisestä. Silti kysymys minästä säilyy edelleen. Minä käsitteenä onkin moniulotteinen ja kompleksinen.

Koko minuuden pohdinta ei mahdu yhteen tekstiin. Tarkastellaan kokonaisuutta tässä vain yhdestä kulmasta, joka mielestäni jää arjessa ihan liian pienelle painoarvolle. En edes yritä määritellä sitä tässä minkään tieteellisen viitekehyksen kautta. Esimerkkinä kokonaisuudesta toimii hyvin lausahdus, jonka jokainen on joskus kuullut: ”Anteeksi, mutta mulla on tosi huono nimimuisti”.

Kun ihminen toteaa näin, hän todennäköisesti myös itse uskoo sanoihinsa; että juuri hän yksilönä on huono muistamaan juuri nimiä.

Mitä todennäköisemmin kysymys ei kuitenkaan ole ollenkaan huonosta nimimuistista, vaan siitä, että ihmisen aivot ihan yleisesti ovat huonoja muistamaan mitään listoja. Ei sillä ole väliä onko se lista nimiä, numeroita tai esineitä. Me vain muistamme huonosti listoja. Kun jossain tilaisuudessa kymmenen ihmistä esittelee itsensä, niin nimet eivät ole aivoillemme muuta kuin kymmenen kohdan lista.

Yhtä lailla meille on vaikeaa muistaa kymmenen mitä tahansa asiaa. Voit testata, jos haluat. Katso 30 sekuntia ja koita ulkomuistista luetella sen jälkeen nämä luvut: 34, 56, 18, 79, 43, 12, 29, 53, 91, 16.

Taisi olla aika vaikeaa?

Sen sijaan, jos kirjoitan tarinan, jossa on paljon enemmän merkkejä kuin noissa luvuissa, niin muistamme sen helpommin: ”Ostin eilen viulun musiikkikaupasta ja aion opetella soittamaan sillä. En ole koskaan aiemmin soittanut viulua, mutta harjoittelu tekee mestarin”.

Tapa, jolla meidän muistimme toimii, on osa ikiaikaista ihmisyyttä. Huono listojen muistaminen koskee siis meitä kaikkia, ja nimet ovat vain yksi lista muiden joukossa.

Jos kuitenkin unohdat tämän ihmisen universaalin piirteen ja annat itsesi uskoa, että juuri sinulla on nimenomaan nimissä huono muisti, niin saatat tehdä itsellesi ison karhunpalveluksen. Saatat nähdä ”huonon nimimuistisi” sinun puutteena suhteessa muihin ja esimerkiksi stressaantua erilaisissa tilaisuuksissa, kun et meinaa muistaa kenenkään nimiä. Ja stressi puolestaan ihan oikeasti heikentää muistiamme.

Jos ymmärtää, että ihmisenä olemiseen kuuluu kaikenlaisten listojen huono muistaminen, mutta hyvä tarinoiden ja assosiaatioiden muistaminen, niin tilanne näyttääkin eriltä. Sen sijaan, että vain kuuntelisi, kun kymmenen ihmistä kertoo nimensä (samalla stressaten, ettei millään muista näitä), niin voisikin keksiä joka nimelle jonkin assosiaation. Joulu-Johanna, koska hänellä on punainen pusero. Mikko mallikas, koska hän näyttää niin asialliselta. Rosvo-Roope, kun hänellä on tatuointi.

Huonon nimimuistin voivottelun sijaan keskittyisitkin ratkaisuun. Eli käyttämään hyväksesi tietoa, että assosiaatioiden kautta muistamme asioita merkittävästi paremmin.

Kaikki muistimestaritkin, jotka muistavat useamman korttipakan järjestyksen ulkoa tekevät järjestyksestä aina tarinan mieleensä. Esimerkiksi hertta kuningas voi aina olla James Bond, risti 10 hämyisä hotellihuone numero 10, pata ässä olla päävihollinen ja pata rouva hänen puolisonsa. Sitten muistimestari painaa korttipakan mieleensä tarinana ”James Bond hämyisässä huoneessa, ulkona Mr. Spectre puolisoineen”.

Jokainen muistimestari tajuaa, kuinka ihmisen muisti toimii ja vain tätä tietoa soveltaen heillä on mahdollisuus muistaa korttipakkojen järjestyksiä. Ei kukaan muista niitä järjestyksiä ilman assosiaatioita.

Jos siis ajattelet, että huono nimimuisti on juuri sinulle langennut kohtalo, niin todennäköisesti muistatkin nimiä huonommin. Samaten, jos ymmärrät, miten ihmisen muisti toimii, niin voit paljon paremmin hyödyntääkin sen ominaisuuksia. Toisin sanoen toimia tehokkaammin ilman lisäponnisteluita.

Mikä tässä nyt on sitten se pointti? Nimien muistaminen?

Ei.

Tarinan opetus on, että emme ole puhtaasti yksilöitä, vaan meitä sitoo yhteen ihmisyys. Meissä on paljon yhteisiä inhimillisiä ominaisuuksia, joiden parempi ymmärtäminen luo parempaa elämää. Sillä on oikeasti merkitystä, kuinka näistä asioista ajattelet ja kuinka hyvin ne tunnet.

Hän, joka ymmärtää, että se on yleinen ominaisuus ihmisessä, että muistamme huonosti listoja, osaa todennäköisesti käyttää mm. muistisääntöjä ja muistiinpanoja paremmin. Sitä kautta hänellä on automaattinen pieni kilpailuetu. Hän, joka ajattelee, että esimerkiksi huono nimimuisti on vain juuri hänelle sattunut kohtalo, turvautuu sen sijaan herkemmin selittelyyn ja uhriutumiseen ilman ratkaisukeinoja.

Maailmassa todellakin on taso, jossa kaikki olemme yhtä. Sitä kannattaa tutkia.

Ps. Ja koska kukaan meistä ei elä lajitovereista eristettyä elämää, niin ihmisyyden ymmärtämisen voima vain kasvaa, kun osaamme soveltaa sitä myös toisiimme. Jatkamme tästä!