Kun potentiaalini kuoli tänä aamuna noin kello 8:20, tuntui keväälle. Äkkiä ajatellen sen täytyisi olla juuri päinvastoin, mutta kevät se oli. Tunnustelin hiljakseen ja mietin juuri tapahtunutta kuolemaa. Missä on uskoa, on myös epäuskoa, ja totuus jää aina julistuksesta pari askelta jälkeen. Mikä siis lopulta oli tämä kuolema – paljon vai mitään?

Harvasta asiasta aikuisiällä on yhtä kauan kuin hetkestä, jolloin joku viimeksi kysyi: ”Mitä sä aiot opiskella.” Vain ihmisten, joilla on tulevaisuus kannattaa rasittaa aivojaan opiskelulla, eikä siihen todellakaan ole paljoa aikaa. 30-vuotiaana olet jo ikuinen opiskelija. Todistanut itsellesi ja muille olevasi kuormasta pudonnut, laiska ja ehkä vähän tyhmäkin.

Kun elokuvissa murhatutkimus on alussa, sanotaan aina: ”Kaikki tutkimussuunnat on pidettävä avoinna.” Siellä missä ei ole näyttöjä, on paljon potentiaa ja mikä vaan voi olla totta. Myöhemmin, kun on näyttöjä, potentiaalille käy kuin tänä aamuna noin kello 8:20.

En ole 20 vaan 2 x 20. Momentum on ensin kuihtunut, sittemmin maatunut – en ole potentiaalisesti mitään. Odotas, meinasin unohtaa. Työelämässä on vielä oljenkorsi tallella. Pyrkiä kohti suurempaa budjettivastuuta ja isompaa leasingautoa. Se kuitenkin kuulosti sen verran epämielenkiintoiselta, että jätin aluksi pois laskuista.

Keväältä tämä silti tuntuu. Nyt olen jopa aiempaa varmempi asiastani.

Potentiaalin kuolemasta kun on kaksi suuntaa jatkaa matkaa. Voi vetääntyä kuoreensa ja panssaroida hetkeään. Nostaa arkikommunikointiin lauseita, kuten ei enää tällä ikää, ei sitä jaksa ja kun nyt saisi vain tässä jatkaa. Kun on tarpeeksi toistoja, usko alkaa  itsestään vahvistua. Oikeanlaisessa myötätuulessa kalkkunakin lentää ja lopulta siitähän tuossa on kysymys. Potentiaaliin liittyy aina kiinteästi ajatus lunastamisesta. Ei vielä, mutta ehkä piakkoin. Olisi mahdollisuus kasvaa, olla itsensä isommin. Murhatutkinnan alku ja kaikki linjat auki – niin täytyy tehdä, koska ei ole enempää tietoa. Vuosien varrella tietoa kertyy ja siksi ei ole enää pakko pitää oikeastaan mitään auki. Niin, jos ei siis itse halua.

Koska ei tällä ikää enää.

Pelko on saanut ihmisen luomaan mitä hullumpia ajatuksia. Pelko kuolemasta, pelko epäonnistumisestä, pelko häpeästä, pelko muutoksesta ja miljoonasta muusta. Kun nyt ei sattuisi mitään. Siksi pysymme paikoillamme ja keksimme tarinoita, miksi juuri niin kannattaa toimia.  Kun ei ole muutosta, ei ole siirtymävaihettakaan. Sitä tilaa, jossa asiat eivät ole kuten ennen, mutteivat vielä missään uudessakaan järjestyksessä. Tulkoot vaikka tulisia hiiliä, kunhan ei epävarmuutta.

Koska ei tällä ikää enää.

Toinen vaihtoehto potentiaalin kuolemaan on sekä – että. Oman itsensä hybridiversio. Tila, jossa on rohkeutta nimenomaan olla, sitä mitä jo on. Nähdä mennyt hyvin elettynä elämä, vaivan arvoisena matkana. Minusta ei tullut rokkitähteä, eikä valioliigapelaajaa. Mutta – nyt seuraa tärkeä kysymys – mitä tuon tiedon valossa minun ei sitten enää kannata tehdä? Faktat eivät tapa potentiaalia – ne ainoastaan antavat sille uudenlaista suuntaa. Siksi olen hybridi, sekä-että. Olen sekä historiani, että sitä, mihin tänään uskon, eikä noiden kahden tarvitse olla toistensa veljeksiä.

Potentiaalini kuoli, eivätkä kaikki tutkintalinjat ole enää avoimia. Elämässäni on paljon asioita, jotka tekisivät pyrkimyksestäni kohti tabula rasaa täysin naurettavan, suorastaan mielenvikaisen. Ei valinta opiskella ole enää koko elämänsuuntaa ohjaava tekijä ja ovi Valioliigaan pysyy kiinni, vaikka treenaisin yötä päivää. Mitä tuon tiedon valossa minun ei sitten enää kannata tehdä?

Rakastan kysymystä niin suuresti, ettei pieni toisto tunnu missään. Kun rakennusmaa on alussa, ensimmäinen tiilikuorma pistää heti silmään. Kun myöhemmin seinät ovat pystyssä, ei yksittäistä tiilikuormaa edes huomaa, vaikka se olisi saman kokoinen kuin ensimmäinen. Kuukin näyttää sitä pienemmältä, mitä korkeammalla se on. Eikä siinä ole kysymys kuin ihmisen aistien rajallisuudesta.

Olen 2 x 20 mutta minun kannattaa tehdä asioita kuten ennenkin, sillä kuolemaani asti minulla on tulevaisuus. Kevät ja kukintojen alku. Olen ja voin edelleen moneksi tulla. Olen sekä että. Kaikki muu on muovista kyhäelmää.

Kun tapaamme, kysy, mitä aion opiskella. Tulen iloiseksi.