Kaikki rakastuneet ovat hölmöjä, enkä minäkään poikkeus ole. Tiedäthän, näen sinut unessa ja tähdissä, siellä kaikkialla, minne hölmöt jo vuosisatoja ovat rakkaansa piirtäneet. Muotona tammen kaartuvassa runkossa, äänenä laventelipellon yllä. Laulussa, joka tehtiin jo ennen kuin synnyin. Lauseessa, jonka irroitin kontekstista. Siellä sinä minulle olet.

Siellä ja täällä.

Olen huono nukkumaan, koska kehossani on mieli, joka suunnittelee maailman pelastamista sekä kädet, jotka eivät toimi sinne päinkään. Kehrä kiertää mutta lanka jää kehrääjälleen.

Varjosi valkoisella seinällä, muistelen loput, yksityiskohtasi. Tokikaan se norsun muistia vaadi, vastahan olit liki ja lämmin, mutten ennätyksiä olekaan tekemässä. Hölmöt eivät mieti sankaritekoja. Varjosi, hiljakseen keinuvat kaaret. Erottavat sinut elottomasta. Varjo valkealla sienällä, vieressä sinä, vieressä minä. 

Hengähdän syvään, haluaisin matkia sinua. En onnistu, mutta ajatuksen harmonia koskettaa rauhaani myötäkarvaan. Tavallaan mieleni tekisi herättää sinut ja puhua nämä sanat ääneen, mutta silloin kaikki olisi hetki ja kanssasi tavoittelen asioiden ikuista laitaa.

Antakaa meidän olla – ei hölmölle rajallisuudesta kannata luennoida.

Teen sen, minkä aiemminkin. Vetäisen hieman peittoasi ja saan sinut liikahtamaan. Olet minulle elossa niin valtavasti, luoteja lävitseni. Antaa sen tulla – nykäisen uudestaan.

Ikkunan alla autojen ääni ei taukoa yölläkään. Jonnekin on päästävä, senkin kyllä ymmärrän. Yö on usein semmoista aikaa, että joko olet juuri oikeassa paikassa tai matkalla sitä etsimään. Tuhansien runojen mukaan tuulessa on kaikkea. Siinä se puhaltaa alempaa laaksosta ja kuljettaa liikeenteen äänet vuorien kuuroille korville. 

Mikään, joka on noiden lasiruutujen ulkopuolella, ei vedä vertoja keinuvalle varjollesi. Äärellä olen ja jos sydämesi suo, äärelle jään. Hölmönä punon ikuista rakkautta kirjain kirjaimelta pajunköydeksi. Hassua ja totta – miksi semmoista tuhkaksi tuomita, kun ihminen on lopulta vain ihminen?

Nostat pääsi tyynystä:

”Mitä teet, mikset ole nukkumassa?”

Ennen kuin ehdin vastata, olet jo takaisin unessa, enkä vastata aikonutkaan. 

Rakkainta maailmassa, hölmönä on niin ihana olla.