Mä näytän sulle jotain

Siitä on jo kauan. Niin tosin on kaikesta, joka tapahtui silloin kuin olimme erilaisia kuin tänään. Siksi kauan ei oikeastaan kuvaakaan aikaa, vaan elämää. Eilisestäkin on kauan, jos olet illalla suudellut rakastettuasi ja yöllä lentänyt toiselle mantereelle. Siksi en ole ollenkaan varma, kuinka haluaisin asiani sanoa. Ulottuvuudet kerrostuvat, aika sekoittuu joukkoon. Haluaisin kovasti, etten sekoile liiaksi, ennen kuin pääsen edes alkuun.

Jos elämä olisi Netflix-sarja, niin tämän hetken ja sen, mistä ajattelin kertoa, välissä olisi monta tuotantokautta. Tämäkään ilmaus ei tosin toimi, monta on vähän sitä sun tätä. Uutisissa oli joskus tarina brasilialaisesta heimosta, jonka kielessä oli vain kolme sanaa määrälle: yksi, kaksi, monta.

Juuri näin on tilanne sen osalta, mitä haluan sanoa. Nyt rohkenen mennä asiaan.

Make sulki huoneensa oven varovasti kuin olisimme luvatta vieraassa talossa. Laittoi sormen huuliensa eteen, pyysi olemaan vaiti. Hän sytytti kirjoituspöydän reunaan kiinnitetyn keltaisen lampun ja sammutti kattovalon. Varjomme hahmottuivat valkoisiin kaapin oviin.

Olimme ringissä. Keskellä seisoi Make kukkaro kädessään ja antoi katseensa kiertää. Olimme jokainen hiljaa kuin olisimme paljonkin velkaa. Olin porukan pienimpiä ja hetki tuntui jännittävemmältä kuin mikään aiemmin. Make puhui kuiskaten, etteivät aikuiset olohuoneessa kuulisi.

”Vielä satanen ja mä ostan sen.”

Sitten hän otti kukkarostaan ison tukun seteleitä. Liikutti kättään, ettei keneltäkään vahingossakaan jäisi näkemättä.

”Wau!”, Juha kuiskasi ja olimme jokainen samaa mieltä.

En osannut arvioida paljonko Maken tukussa oli rahaa, mutta sitä oli enemmän kuin olin koskaan aiemmin nähnyt. Yksi, kaksi, monta. Make oli kuin huumekauppias elokuvassa, jota olin saanut isän kanssa katsoa. Paitsi etteivät rahat olleet huumekaupoista, vaan mansikkamaalta. Tuossa hetkessä tuota eroa ei juuri tullut ajatelleeksi. Make rahoineen ei ollut samasta maailmasta kuin minä.

Kun Make oli jousipyssynsä saanut ostetuksi, sain minäkin kerran kokeilla sitä. Jousessa oli useampi jänne ja päissä rullat. Se ei ollut tehty puusta, vaan hiilikuidusta. Ihan erilainen kuin isän minulle männystä tekemä (männystä kuului sanoa, jos joku kysyi, koska kataja oli rauhoitettu). En jaksanut jännittää jousta juuri ollenkaan.

Make ampui nuolen navetan punamultaiseen seinään ja kertoi, kuinka oli ampunut jousella vaikka mitä eläimiä jo. Jäniksiä, ketun, fasaaneja, supikoiran… lista jatkui niin, että pituus teki lopulta sisällöstä rengin. Itse en ollut koskaan edes nähnyt kuollutta eläintä. Make oli ampunut ja koskenut niihin. Pyysin saada jousen vielä käteeni. Tappoase.

*

Ensimmäisen yläastevuoteni syksy alkoi hiljakseen kääntyä talveksi. Aamuisin maa oli kuurassa. Make asui edelleen vanhempiensa luona kauempana keskustasta, vaikka kävikin jo kaupungissa ammattikoulua.

”Mennään ajeleen, mä näytän sulle jotain”, hän ehdotti.

Tietenkään hänellä ei pyörää ollut, oli äitinsä kanssa tullut autolla. Sen enempiä kysymättä Make nappasi isäni pyörän ja vinkkasi, että vauhtia. Ajoimme keskustan läpi yläastetta kohti. Joen ylittävä silta on kapea, siinä juuri ja juuri mahtuu kaksi pyöräilijää ohittamaan toisensa. Alla joki virtasi vauhdikkaasti syyssateiden rohkaisemana.

Make pysäytti sillalle ja kertoi, että kun hän oli ollut yläasteella, hän oli tiputtanut sillalta yhden kaverin jokeen, kun se oli uhonnut hänelle.

”Miten?”

”Tossa se seisoi ja sanoi, että mä saan turpaan. Mä nostin sitä farkkurotsista ja se tippu tonne.”

Pienen hetken katsoin häntä kuin aina ennen. Make ei ole kuin minä, enkä minä kuin hän. Välillämme on kiinni kerimätön ero. Kurotin päätäni kaiteen yli ja mietin, miltä tuntuisi tippua hyiseen veteen.

”Kuoliko se?”

”En mä tiedä.”

Paikallislehti ilmestyi maanantaisin ja keskiviikkoisin ja oli yleensä vain muutaman aukeaman mittainen. Olin jo vuosia lukenut sen kannesta kanteen. Olen koko elämäni pelännyt jokeen putoamista ja tiesin, että semmoinen ylittää uutiskynnyksen. Olisin kyllä muistanut, jos siellä olisi lukenut jokeen pudonneesta pojasta. En juurikaan kiroillut, joten tuijotin veteen ja jätin sanomatta mieleeni hiipinen v-sanan.

V-sana huijari.

Semmoinen nojasi edessäni isäni pyörään, olin varma asiasta. Lasta minussa oli lypsetty egon bensaksi ja nyt se oli ohi. Yhtäkkiä siitä, kun Maken keltainen valo oli piirtänyt varjomme kaapin oviin, oli kauan. Make ei ollut tiputtanut ketään jokeen. Eikä ampunut yhtäkään eläintä. Rahoista piti kuiskata, koska ne olivat puoliksi hänen isänsä kukkarosta.

En pitänyt Makeen mitään yhteyttä vuosiin. Paskapää.

*

”Moi”

”Kato, moi!”

Make hymyili samoin kuin ennen. Hänellä ihan lyhyeksi leikatut hiukset. Näytti kaljuuntuvan nuorena kuin isänsä. Farkkutakki oli sininen kuin vuosia aiemminkin, mutta suurempaa kokoa. Yksi, kaksi, monta. Ei Make lopulta ollut kuin 4 vuotta minua vanhempi. Kun ikää tulee, tuollainen ero kuroutuu umpeen. Seisoessamme siinä jonossa ja olimme ensimmäistä kertaa saman ikäisiä.

”No mitäs, säkin Hanoi Rocksia kattoon?” hän kysyi.

En ollut miettinyt häntä aikoihin, mutta annoin sekunnissa kaiken anteeksi. En tiedä miksi, mutta siltä vain tuntui.

Keikan jälkeen istuimme kuppilan terassilla. Puhuttiin musiikista, autoista ja moottoripyöristä. Tavallisia tarinoita. Menneitä ei kumpikaan maininnut. Jotenkin sen sanattomasti tajusimme; ne olivat ja menivät. Ei kaikkea ole tarkoituskaan osata selittää, jokainen kasvaa tavallaan.

Illan päälle paiskasimme kättä. Ei niin kuin juhlissa kätellään, vaan niin kuin ystävät. Peukalot ylöspäin, kämmenet vastakkain ja vasen käsi läimäyttää samalla kevyesti olkapäälle.

Tuon illan jälkeen syksyisestä pyöräilystä sillalla oli kauan. Ei se ole vain sitä, että aika kuluu. Vesi virtaa siellä tänäänkin, mutta emme olleet enää samoja. Sen tietää, kun sen kokee, mutta sitä on hiton vaikea selittää.

Siitä on pian 30 vuotta, kun Make levitteli rahatukkoaan. Kauan. Monta.

Elämä on kyllä ihmeellinen seikkailu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s