Jonnet ei muista – KVG

Muistatko, kun KVG tuli suomalaiseen kielenkäyttöön? Kato **ttu Googlesta. Lause muodostui, kun hakukoneet alkoivat olla osalla kansalle itsestään selvä tiedonlähde. Sitä ennen oli asioita kysytty kaverilta. ”Kukahan tämän voisi tietää?” Itse muistan hyvin, kun esim. leffateatterin tarjonta piti ensin selata esiin Pohjalaisesta. Sen jälkeen kyseltiin kavereilta, että onko kukaan nähnyt jotain tiettyä leffaa. ”Kerro vähän millainen se oli, kannattaako lähteä katsomaan?”

Sitten tuli KVG.

KVG oli yksi ensimmäisiä laajennetun älykkyyden ilmiöitä, jotka loivat uudenlaista orastavaa jakoa ihmisten välillä. Toki kyse oli vasta maistiaisesta, lähes vaarattomasta ilmaisnäytteestä, mutta merkkipaaluna se oli selkeä.

Kehittyvä tekniikka jakoi ihmiset kahden kerroksen väkeen. Osalle oli muodostunut itsestään selvyydeksi jo, että Google kertoo vastauksen. ”Ei katos jaksa nyt ruveta selittämään, kun voit tsekata sen itsekin”. Osalle taas ei todellakaan tullut ensimmäisenä mieleen, että asian voisi tarkistaa netistä. Aina ennenkin oli kysytty tietoa toiselta ihmiseltä. Kyse ei ollut siitä paljonko tiedät, vaan kyse oli nimenomaan siitä, miten tottunut olit hyödyntämään tekniikkaa.

Googlen läpilyömisen kohdalla kehitys oli vielä sen verran hidasta, että suurin osa kansasta on ehtinyt kyllä mukaan. Mutta laittakaamme opetus korvan taakse:

”KVG on esimerkki, miten hyvinkin nopeasti ja yllättäen voi syntyä jakoa ihmisten välillä”.

Kukaan ei olisi vuonna 2000 osannut ennustaa, että hakukoneiden maailma nousee niin keskeiseksi, että arkeen muodostuu sanonta KVG. Se tuli täysin puskista kielenkäyttöön.

On todella tärkeää havahtua ymmärtämään, että puskista seuraavatkin meitä jakavat muutokset tulevat. Vauhti vaan on entistä kovempi. Enää emme saa yhteistä vuosikausien siirtymäaikaa uusiin kehitysvaiheisiin.

Jos siis tänä päivänä edelleen suhtaudut tekniikkaan ja asioiden digitalisoitumiseen intuitiolla, niin kannattaa tarkistaa kantasi.

Mahdollisia vaihtoehtoja tehostaa matkaasi kohti unelmiasi ja tavoitteitasi on jo ihan liikaa, että intuitio olisi sinulle mitenkään riittävä tapa. Älytekniikkaa on jo kelloissa, vaatteissa, kännyköissä, autoissa yms. Mahdollisia tapoja yhdistää teknisiä apuvälineitä on niin monta, että ne, jotka osaavat tekniikkaa hyödyntää, pystyvät luomaan paljon enemmän paljon vähemmässä ajassa, kuin he, jotka eivät tekniikkaa harkitusti hyödynnä.

Vuonna 1990 Detroitissa kolme suurinta autovalmistajaa työllistivät 1,2 miljoonaa amerikkalaista ja yritysten yhteenlaskettu arvo oli 36 miljardia dollaria. Vuonna 2015 Piilaakso työllisti 137 000 ihmistä ja isojen yhtiöiden yhteenlaskettu arvo on yli 1000 miljardia dollaria. Siinä esimerkki millainen ase tekniikka on luovan ihmisen käsissä, ja miten kauas rannalle jäävät perinteiset menestyjät vanhoilla resepteillään. Vaikka suuruusluokka onkin eri, niin sama muutos tulvii myös meidän arjen tasolle.

Moni uskoo vasta, kun näkee; sitten vasta, kun on jotain konkreettista. Itse pidän tätä tulevaa uutta luokkajakoa ja meidän suomalaisten onnistumista sen ennakoinnissa todella keskeisenä kysymyksenä.

Jos et vielä näe konkretiaa asiassa, niin johtuuko se siitä, ettei konkretiaa ole vai siitä, ettet näe sitä?