Jos olisin kesä, itseluottamukseni olisi nollassa. Pääni painuisi alas, en katsoisi sinua silmiin. Kädet korvillani kuulisin kumeana, kuinka pohjoinen kansa kohentaa kiirastultani.

”Tule sellaisena kuin olet”, sinä sanoit kaikille muille. Et minulle. Jos en olisi juuri parhaimmillani, solvaisit minua kaikkien kuullen. Ja he yhtyisivät siihen. Kilpailisitte, kuka heittää ensimmäisen kiven.

Mutta millaisia te itse olette? Tajuatteko, että vain yksi teistä voi olla kaunein? Entä ne muut? Puetteko ärtymyksen aarioiksi myös heidän puutteensa, kuten te raatelette minua? Ei, säästätte toisianne. Teillä on minut. Aloitetaan pidot.

Kuinka vähän välillä tajuattekaan. Te ihmiset. Niin kuin te synnyitte, niin minä synnyin. Ei karhu synnytä hirveä, ei susi kettua. Miksi sinä luulet, että pohjoinen taivas synnyttäisi etelän tyttären?

Mitä jos katsoisitte minua, kuten katsotte morsianta? Heidän onneen te kirjoitatte ”sinä olet kaunis”. Enkö minä ole saman arvoinen?

Meidän suhteemme olisi syvempi, jos kulkisit kanssani ja rakastaisit minua sellaisena kuin olen. Jos olisin ihminen, sinä nyökkäisit. Minä olen kesä ja sinä et nyökkää. Maailman hulluus on läsnä tässä hetkessä.

Unohdetaan hulluus! Sinä et ole kuin kesä.

Siksi en vertaa sinua neitoihin, jotka kylpevät Välimeressä. Kuin typerys ota heistä kuvaa ja kerro sille, joka kuuntelee, kuinka kaikki voisi olla paremmin. Olen immuuni tarinalle, jota avoimesti kerrotaan: tämä ei kelpaa.

Uteliaisuus kasvattaa lapsesta aikuisen. Kyky nähdä kauneuden värähtely kotinsa ikkunasta antaa aikuiselle rauhan. Niin moni kadottaa löytämänsä, koska katsoi onneaan kuin harakka. Ei sellaisena kuin se oli, vaan sellaisena, kuinka valo pienenä hetkenä siitä heijastui.

Sinä olet kaunis niin yössä kuin aamussakin!

Kun näen ikkunasta sinun saapuvan, on pohjoisen taivaan alla kaikki hyvin.