Nykyään on kaikkea. Kaikkialla. Kuinka voisinkaan ehtiä huomaamaan kaiken, ehtiä antamaan arvoa edes puolelle? Todellisuus vilistää pikakelauksella, se on nykyaikaa, sanotaan. Mitä muutakaan aikaa se voisi olla?

Tänään kadulla tajusin, että on paljon helpompi tervehtiä heitä, jotka tulevat minua vastaan kuin heitä, jotka kulkevat samaan suuntaan. Yksi, kaksi, kolme. Me kuljimme toisiamme vastaan ja katseemme kohtasivat kolmeksi sekunniksi ilmeettöminä. Minä ja tuntematon. Teitä ihmisiä on niin paljon ja minä olen yksi.

Edelläni tunnistin takista tutun kaverini. Juoksisinko hänet kiinni, kysyisinkö mitä kuuluu? ”En viitsi häiritä”, niin ajattelin ja annoin hänenkin kulkea, kunnes hän kääntyi oikealle.

Häpesin itseäni, voiko naurettavampaa syytä ihminen keksiäkään? En viitsi häiritä. Valehtelin valehtelin valehtelin.

Minä pelkään ihmisiä. Olen aina pelännyt. Että he pikakelaavat minun kohtaamiseni, tekevät minusta nykyaikaa.

Illalla kotona näin ikkunasta, kun auton valot ilmestyivät puiden välistä. Pitkästä aikaa! Siitä on niin kauan, että luulin, että menetin sinut. Astuit sisään ja kysyit, koska talo on maalattu. Puolitoista vuotta sitten, sanoin. Se on pitkä aika.

En uskaltanut olla iloinen, sillä jälleen pelkäsin. Että olisin muuttunut sinulle nykyajaksi, siksi, minkä voi pikakelata.

Kerroin, miten minulla menee, missä olen ollut. Kuuntelit, sinulla on se taito tallella. Opetit sitä minullekin. Totta kai oli mukava muistella vanhoja, kertoa samoja tarinoita uudestaan, nauraa samoissa kohdissa. Ehkä emme koskaan kokonaan poissa olleetkaan?

Mutta mikään vanha ei ollut paljoakaan sen rinnalla, mitä teit, kun ilta oli jo pitkällä.

Sanoit, että pitäisi mennä, aamu on huomenna aikainen.

Mutta et mennyt.

Et mennyt vielä, vaikka olisit voinut.

Sinä kuuntelit lisää. Katsoit silmiin ja kuuntelit. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi….. En minä laskenut. Siinä me olimme jälleen. Sävelet soivat harmoniassa sitä melodiaa, jonka olin jo hetkeksi unohtanut, mutta jonka osasin soittaa heti, kun siihen taas eloa puhallettiin.

Tajusitko, kuinka onnelliseksi minut teit? Sillä, että viivyit ihan hetken pidempään.

Kaltaisesi valaisevat maan.