Kuinka moni tietää elokuvan Sliding Doors?

Juoni lyhyesti kerrottuna on, että nainen saa potkut töistään. Matkalla kotiin hän pudottaa korvakorunsa, jonka eräs mies pysähtyy nostamaan hänelle. Nainen jatkaa matkaansa kohti metroasemaa.

Tarina jakaantuu tässä kohtaa kahteen erilaiseen juoneen. Toisessa juonenkulussa nainen ehtii metroon ja toisessa hän myöhästyy hiukan. Erot jatkon kannalta näiden kahden eri juonipolun välillä ovat radikaalit. Toisessa tarinassa naisen parisuhde jatkuu, kun taas toisessa hän saa puolisonsa kiinni pettämisestä, ajautuu uuteen rakkauteen miehen kanssa, joka poimi hänen korvakorunsa, ja lopulta kuolee tapaturmaisesti.

Jos tämä olisi todellista elämää, niin oliko metroon ehtiminen oikeasti hänen elämänsä käännekohta? Vai mistä kaikki johtui?

Vastaavanlaisia tilanteita meille jokaiselle käy omassa elämässämme.

Meille tapahtuu jotain, mitä ei olisi ollenkaan halunnut tapahtuvan ja mielen valtaa ajatus, että se johtui jonkin yksittäisen syyn takia. Esimerkiksi Suomen talvessa joka vuosi joku kolhaisee autoaan ja hänen puolisonsa julistaa paatoksella: ”Mähän oon sanonut, että liukkaalla pitää olla varovainen. Kun sä et taaskaan kuunnellu”.

Ihan kuin onnettomuudet katoaisivat, jos niiden mahdollisuuden julistaa etukäteen.

Ihan kuin voisi varmaksi julistaa, että näin ei maailmassa koskaan kävisi, jos jokin yksittäisen asian suorittaisi toisella tapaa.

Yksi asia, mikä silti on varmaa, on, että syyn ja seurauksen alkulähteen jahtaaminen eksyttää universumiin. Arkielämässä meidän ihmisten tapa välttyä eksymästä on vain pysähtyä jonnekin kohtaa ”miksi näin tapahtui”–polkua ja antaa sen palvella totuutena:

”Koska nykyään on älypuhelimet, niin ihmiset eivät enää kommunikoi toistensa kanssa”.

”Suomi on paska maa täynnä sääntöjä, kun edes viiniä ei saa ruokakaupasta.”

”Taas joku maahanmuuttaja oli tehnyt rikoksen, joko nyt tajuttaisiin laittaa rajat kiinni?”

Jos kaikki tosiaan johtuisi aina selkeästä syystä, niin me eläisimme puhtaasti kohtalon maailmassa. Maailma olisi täysin ennustettava ja todennäköisesti suurin matemaatikko hallitsisi maailmaa.

Syy ja seuraus eivät kuitenkaan läheskään aina ole yksi yhteen tarina. Jos on rangaistus, tarkoittaako se aina, että on ollut rikos?

Meidän tapamme ajatella maailmaa on kuitenkin juurikin syy ja seuraus painotteinen. Minä sanoin, että liukkaalla pitää varoa. Sinä et kuunnellut ja kolhit autoa. Näin ei olisi käynyt, jos olisit kuunnellut, mitä minä sanoin.

Vaikka on täysin mahdollista, että teit kaiken oikein, mutta silti juuri tämän risteyksen olikin hiekoitusauto jättänyt vahingossa hiekoittamatta.

Syy ja seuraus -ajattelun suurin haaste on, että se ei koskaan kerro mitään siitä, mitä unohdit argumenteistasi pois.

Mitä haluan tällä sanoa, on, että elämässä on lukematon määrä muuttujia. Me pelkäämme ja tuomitsemme asioita ihan turhaan, koska kerromme itsellemme pelkistettyä ja puutteellista syy seuraus -suhdetta. Me näemme isolla fontilla ne asiat, joita me pidämme tärkeinä. Samaan aikaan saatamme olla täysin sokeita joillekin tärkeämmille näkökulmille.

Koskaan emme tiedä sitä, mitä emme tiedä. Emmekä koskaan tiedä, mitä kaikkea tapahtui silloin, kun emme olleet näkemässä.