Me elämme maailmassa, jossa emme tunne mahdollisuuksiamme. Katsomme lehdestä otsikoita, joissa lukee heidän nimet, joilla on rahaa tai valtaa. Hyväksymme, että näin se on. Unohdamme, että käsissämme on vain tämän päivän lehti. Mitä yhdestä päivästä! Jokainen voimme saada nimemme historiaan, jos ymmärrämme, että historian kirjoittavat ihmiset.

Historia on aina tarina, ei koskaan totuus. Se kertoo heistä, ketkä käänsivät kasvonsa auringolle ja heistä, ketkä kaivoivat kuopan lähimmäiselleen. Enkä tarkoita, että sinulla pitäisi olla valtaistuin ja miljoonaa sotilasta. Päinvastoin! Voimaa tarvitsevat juuri he, jotka eivät ihmisestä välitä. Tämä todellisuuden ulottuvuus on niin yksinkertainen, että olemme päästäneet sen vaipumaan salaisuudeksi.

Ihmisjoukoilla on aina petollisen lyhyt muisti. Olemme aina uudelleen luoneet luontaisen ihmisyyden päälle paksuja kerroksia keinotodellisuutta. Rakensimme sääntöjä ja kieltoja, emmekä silti muuttuneet miksikään. Tehtäväksemme jäi venyttää itseämme kohti idealismin mittaista muottia.

Timantti totta tosiaan on harvinaisempi kivi kuin graniitti. Tekeekö se siitä arvokkaamman? Ei, sillä se edelleen on kivi, jolle tavallisella ihmisellä ei ole mitään varsinaista käyttöä. Arvokkaammaksi kivi muodostuu vasta, kun vähintään kaksi ihmistä ovat asiasta samaa mieltä. Timantin arvo on juurikin se, mitä he keskenään sopivat. Ei enempää, ei vähempää.

Näkökulmia sovittuunkin arvoon on myös aina kaksi. Myyjälle arvo tarkoittaa rahaa, jonka voi käyttää johonkin hänelle tärkeämpään. Ostajalle arvo tarkoittaa, kuinka syvälle rahapussiin pitää käsi kurkottaa, että saa himoitsemansa kiven itselleen. Yhden kiven ympärillä kaksi eri sielua käy läpi unelmiensa raameja.

Samoin armeijan voima on voimaa vasta, kun jostain tehdään sen vihollinen. Kymmenen tuhatta miekkamiestä aukion laidalla on vain kallis sirkusnäytös, jos kukaan ei marssi heitä vastaan. Ja joka miekkaan tarttuu, saa vilkuilla loppuelämänsä olkansa yli. Kun pelko rupeaa syömään sielua pala kerralla, ei suurinkaan timantti taivu enää lääkkeeksi.

Ei ole timantin, eikä armeijan, arvo siinä itsessään, vaan se muodostuu kohtaamisen keskelle. Arvo on se, mitä joku maksaa ja voittaja on se, joka seisoo viimeisenä. Jo huomenna voi tilanne ollakin täysin toinen. Tällä polulla ei tarjoilla kuin erävoittoja ja kisa jatkuu ikuisuuteen. Hengen väsymystä ei aiheuta vain hankitun timantin tai voiman säilyttäminen, vaan samalla meidän täytyy ylläpitää systeemiä, joka niille arvonsa suo. Kuinka ohut onkaan se pinta, jonka särjyttyä arvokkainkin timantti palaa takaisin kiveksi, jota ei voi nälkäänsä syödä. Olemme luoneet mittoja, jotka ovat olemassa vain niin kauan kuin uskoamme riittää.

Annamme aallokon viedä lauttaamme pois päin ihmisyyden lähteen luota, koska muuten timanttimme hajoaisivat tuhkaksi.

Pieni pysähdys arkemme keskellä paljastaa miten monta seireenin laulua juuri tälläkin hetkellä ilmassa soi. Ne kutsuvat tavoittelemaan enemmän arvoa ja enemmän valtaa kuin tässä hetkessä on. En halua kuulla, en kestä colosseumimme näytöstä! Vaikka elämäni kasvattaisin kaiken omistamani arvoa ja kiipeäisin herkeämättä hierarkian tikkaita, mitä minulla olisi? Muistan tarinan, jossa vanhus poltti nuotiossa seteleitä, joiden arvon olivat muutoksen tuulet vieneet. Kuinka kaunis oli suomalainen Chydeniuskin aikanaan, tänään siihen ei voi edes piirtää, parempi heittää vain pois.

Todellisuuden kokoiseksi puhalletussa kuplassa asuu silti edelleen sama ihminen, joka piirsi ystävänsä luolan seinään. Hän kirjoittaa meidänkin historiamme; hetkinä, jotka koskettavat hänen pintaansa. On vaikeaa hankkia kymmentuhatta miekkamiestä, mutta vielä raskaampaa on luoda hetkiä, joissa tuolla voimalla olisi mitään merkitystä.

Tänään katson merelle, purjevene kaartaa vasemmalle. Aurinko tekee aallokkoon miljoona timanttia. Kun jaat tämän hetken kanssani, kirjoitan sinusta. Missä ikinä onkaan lähin armeija tai rikkain ihminen, ei minua kiinnosta. Jollain on hetken enemmän, kunnes se otetaan pois. Meillä on miljoona timanttia ja yhteinen rytmi hengitykselle.

Miksi pitäisi ihmisen saada mitään enempää?