Kaikki mikä on täydellistä pitää tuhota. Perusteellisemmin kuin se, mikä jo päällepäin näyttäytyy petolliseksi. Täydellisyys on paratiisin käärme, joka pahuus aikeenaan luikertelee kaikkein pyhimpään. Sen kieli on lempeä ja sointi antaa lupauksen, jota aistit eivät kunnolla ehdi käsitellä. Vaikka sanoisin sata ja vielä sata kertaa, käärme on käärme, sen sanat ohittavat panssarini ja minä polvistun.

Silmäni räpsähtävät, enkä muista enää mistä suunnasta olen tullut. Seison paikallani ja jokainen suunta tuntuu yhtä väärältä. Oloni on tyhjä. Mitä oikein tapahtui? Täydellisyys on nimittäin veitsi, joka viiltää palan unelmasta. Irti leikattuna se uhrataan hulluuden jumalille, eikä paluuta ei ole. Minulla oli jotain omaa ja syötin sen käärmeelle.

Täydellisyys on idea kauniista virheettömyydestä. Se on tila, jota maan päällä ei ole lupa saavuttaa. Kirjoittamaton sääntö kiinteänä osana ihmisyyttä, jota noudattamalla meidän ei tarvitsisi enää kulkea yötä vasten. Hyvyys on jo täällä. Voisimme löytää enemmän, emmekä väsyttäisi itseämme etsimiseen.

Meidän tarpeemme ylettää aina korkeammalle on kuitenkin suora tilaus rikkoa sääntöä vastaan. Keräämme hehkuvia hiiliä ikkunamme alle ja niiden paahteessa rukoilemme vilvoittavaa sadetta. Niin käy sille, joka uhmaa maailman lakeja.

Aina kun täydellisyys saa konkreettisen muodon, huomiomme on taattu. Olemme valmiita uskomaan ilosanomaa, vaikka kaikkialle mieleemme on tatuoitu: käärme on käärme. Lupaus siitä, että jokin rajattomalla hyvyydellään ratkaisee huolemme, riittää. Josko tällä kertaa kuitenkin? Kysymys, jolla voidellaan matkaan lähtevä.

Aina kun täydellisyys puetaan vaatteisiin, on tragedia saanut alkunäytöksensä. Se ei voi saada muuta muotoa kuin petoksen. Hän, joka säteilee kirkkaimmin, pitää aina tutkia huolellisimmin. Kun valo dominoi näkökenttäämme, juuri kirkkaus estää näkemästä yksityiskohtia. Mitä kaikkea sinne voikaan piilottaa! Huulet, jotka alin omaan puhuvat hyveistä, ovat moninkertaisesti turmeltuneet. Paratiisi maanpäällä on helppo kuvailla mutta mahdoton rakentaa.

Tuhoa siis täydellinen aina kun sen kohtaat. Silloin olet varjeluksen enkeli lähimmäisellesi. Älä anna sille yhtään hetkeä hengähtää, mutta älä myöskään koskaan käy päälle voimalla – muista tämä, ettet itseäsi satuttaisi! Täydellisyys on viekkauden jaloimpia muotoja. Se väistää voimasi ja painaa sinuun vääräoppisen leiman. Sen jälkeen sinä olet merkitty ja harva ymmärtää enää puhettasi.

Täydellisyys on peto, joka kaikkein helpoiten kompastuu juuri omiin jalkoihinsa. Se osaa antaa vastauksia vain kysymyksiin, jotka se itse on saanut laatia. Se dominoi pelissä, jonka säännöt ovat sen itsensä luomia. Niiden ulkopuolella pedon askel upottaa ja sen on vaikea hengittää. Älä siis usko, kaikkea mitä sanotaan.

Täydellinen tarina on täydellinen vain silloin, kun sitä kerrotaan, mutta ei koetella. Kaikissa muissa muodoissa se paljastuu käärmeeksi. Ja kuinka monella tapaa se rikkookaan omaa lupaustaan? Eihän se voi olla täydellistä, joka on täydellistä vain ehdollisesti. Mikä on petollinen yhdessä, on petollinen kahdessa.

Tämä on varoitus, mutta meillä ei ole syytä huoleen.

Mikään ei tarkoita, että hyvyydelle elämässä olisi yläraja. Hyvyys on minussa, ei minun ulkopuolellani. Minulla on lupa uskoa niin korkealle kuin haluan. Koskettaa äärettömyyden ääriä ja tuntea kuinka aika kaareutuu. Ja välillä tulee hetki, jolloin kaikki kiiltelee juuri niissä sävyissä, joista unelmani ovat tehty. Silloin maailma on minun.

Hengitän syvään ja tunnen miten autuus koskettaa kasvojani. Minä olen hiljaa ja värien aallot taittuvat suoraan sydämeeni. Hengitän ulos ja aurinko on jo muuttanut paikkaansa. Annan olon viipyä pitkään ja ymmärrän, että elämä saa muotoja, joita ei ole tarkoitettu vangittavaksi. Ne tulevat ja ne menevät ja minä olen valmis.

Tälle minä rakkauteni rakennan ja kaiken, mikä on täydellistä, poljen maan syvimpään koloon.