tekniikka

Miksi iso osa valmennuksesta on turhaa?

/ Innostusajattelu / Jätä kommentti

Maailmassa on valmiina vastauksia moneen asiaan. Miksi Maa ei olekaan pallo vaan litteä? Miltä Jumalan luona taivaassa näyttää? Minne kaikkialle ufot ovat maan päällä laskeutuneet? Nopealla googlaamisella löytää helposti ”faktaa” näihinkin kysymyksiin. Maailma tosiaan on täynnä kaikenlaisia vastauksia. Ja ihan oma keskustelunsa olisi, mikä kaikesta tiedosta pitää paikkansa ja mikä on virheellistä. Isolta osin ei tiedon laadulla kuitenkaan ole paljoakaan merkitystä.

Ihminen ei ole keskimäärin kiinnostunut totuudesta. Meille riittää, kunhan omat selityksemme asioista kuulostavat loogisilta.

Aina välillä kohtaamme asioita, jotka ovatkin ristiriidassa meidän aiempien uskomustemme kanssa. Mitä silloin tapahtuu, vaihdammeko mielipidettämme? Useimmiten emme vaihda. Emme kuitenkaan myöskään halua elää ristiriitaisen tiedon keskellä. Ratkaisukeinona pois ristiriitaisuudesta me selitämme jatkuvasti maailmaa uusiksi ja koitamme siten pitää tarinamme harmoniassa. Me pidämme mieluummin kiinni vanhasta kuin muutumme.

Tästä ilmiöstä loistavana esimerkkinä toimii laihduttaminen. Vuonna 2015 painonhallintatuotteilla ja –palveluilla tehtiin yksistään Amerikassa ja Euroopassa voittoa n. 150 miljardia. Miksi laihduttaminen on niin vaikeaa, kun maailma on täynnä vastauksia, miten se tapahtuu?

Keskeisin huomio tätä pohtiessa on, että lihava ihminen ei ryhdy koskaan laihduttamaan siksi, että hän on lihava. Lihava ryhtyy laihduttamaan vasta silloin, kun hänelle tulee ahdistunut olo lihavuudestaan. Ja laihduttaminen loppuu useimmiten samantien, kun ahdistunut olo katoaa.

Mietitääs tätä hetki rauhassa.

Lihavaksi ei kukaan tule päivässä, eikä viikossa, eikä kuukaudessa. Merkittävä painonnousu vaatii pidemmän aikavälin. Terveen ihmisen paino nousee syömällä/juomalla enemmän kuin kuluttaa. Kun terve ihminen rupeaa lihoamaan, niin aika nopeaan hän tulee tietoiseksi tilanteestaan. Vanhat farkut eivät enää sovikaan ja vyötä pitää löysätä.

Jo ensimmäistä kertaa vyötä löysätessään ihmisellä olisi saatavillaan riittävästi tietoa, miten syödä terveellisesti ja miten harrastaa liikuntaa. Google tai kuka tahansa ystävä osaa kertoa pääpiirteet alle minuutissa. Ihminen voisi koska vain pysäyttää heti alkuunsa epäterveellisen trendinsä elämässään, mutta monikaan ei tee niin.

Miksei?

Siksi koska ruuan/juoman tuoma nautinto on hänelle siinä elämäntilanteessa tärkeämpää kuin terveempi keho. ”Mitä sen nyt on väliä, jos vähän paino nousee? Mä laihdutan sitten kesäksi”. Lihoaminen tapahtuu henkilön omalla siunauksella. Hänestä tuntuu paremmalta priorisoida ruuan ja juoman tuomat nautinnot, kuin luopua niistä.

Vaikka paino nousisi 20 kiloa, niin ihminen saattaa olla ihan tyytyväinen. ”Ei mun kato tarvi mikään huippu-urheilija ollakaan.” Edelleen hänen saatavillaan olisi tietoa mm. miten valmistaa maukasta terveellistä ruokaa, miten liikkua ja mitä uhkia seuraa ylipainosta. Tämä kaikki tieto on kuitenkin turhaa, koska ”ei ole ongelmaa”.

Uutena vuotena tulee ehkä luvatuksi, että nyt alkaa kuntokuuri. Se kestää sitten yhtä kauan kuin mikä tahansa muukin keinotekoinen intopiikki eli melkein koko viikon, mutta ei väliä, eihän ylipaino ollut edes ongelma.

Vanhoja valokuvia katsellessa saattaa henkilölle myös joskus tulla olo, että onpas sitä muuttunut. Tämä huomio tosin on helppo selittää pois ”nuorena se oli toista, silloin mulla oli kyllä kapeat kasvot”. Ihan kuin kasvojen kapeus olisi jotenkin ikäsidonnainen.

Jonain päivänä henkilömme huomaa, että iltapäivälehdessä onkin uusi hyvä laihdutustapa. Sitä jaksaa testata viikon verran, kunnes hän huomaa, että ”ei tää toiminut mulle”. Vika on nimenomaan dieetissä.

Sitten yhtenä päivänä vanha kaveri ottaakin yhteyttä, että pitäiskö lähtee pitkästä aikaa pelaamaan sulkapalloa. Mikäs siinä, hyvä idea, mennään vaan!

Pelikentällä vanha pelipaita kiristää joka kohdasta ja ennen niin ihanan tiukoista peleistä ei tule mitään, kun niveliin sattuu ja nopeus on kaukana entisestä. Muuten sulkapallo tuntuu kyllä mukavalta, olispa kiva ruveta taas pelaaman. Pukuhuoneessa vilkaisu peiliin, että miten helvetissä tässä näin kävi, missä se vanha kroppa on?

Treenipaikan saunassa sovitaan, että nyt ruvetaan taas käymään aktiivisesti pelaamassa. Vuorot laitetaan kalenteriinkin heti. ”Toivottavasti sulla noi nilkat vaan kestää, että päästään oikein vauhtiin”, kaveri virnuilee.

Ja nyt olemme asian ytimessä!

Nyt lihavuus rupeaa ensi kerran todella ahdistamaan meidän henkilöämme. ”Ei hitto mä oon läski, mä halun takas kondikseen”. Hän havahtuu todellisuuteen, että kehon nykytila onkin ihan ristiriidassa sen kanssa, mitä hän itse haluaisi olla.

Muodostuu kognitiivinen dissonanssi eli epämiellyttävä jännite ihmisen ajatuksiin. Hänelle tulee stressaantunut olo, josta hän haluaa pois.

Kognitiivisesta dissonanssista on aina kaksi vaihtoehtoa ulos:

  1. Selittää maailma uusiksi
  2. Poistaa jännitettä aiheuttava tekijä

Amerikkalaisten keksimä slogan ”size doesn’t matter” symboloi loistavasti vaihtoehtoa yksi eli maailman selittämistä uusiksi. Koolla ei ole väliä. Ei ehkä joka asiaan, mutta tiede on moneen kertaan todistanut lihavuuden negatiiviset terveysvaikutukset. Ja jokainen voi kokeilla pelata sulkapalloa 20 kilon lisäpaino vyötärön ympärillä. Ihminenhän ei ole kuitenkaan kiinnostunut totuudesta, vaan ainoastaan oman tarinansa loogisuudesta. Me pystymme helposti selittelemään itselleen, että eihän se lihavuus oikeastaan haittaa. Jokainen on sen kokoinen kuin on. Size doesn’t matter, you know. Tätä ahdistuksen poistamista maailman selittämisellä uusiksi tapahtuu joka ikinen päivä.

Esimerkkimme sulkapallonpelaaja on kuitenkin juuri elänyt omakohtaisesti todeksi sen, että koolla on väliä. Hän voisi kuitenkin vielä koittaa selittää ahdistuksensa pois sillä, että ei hän edes haluakaan pelata enää sulkapalloa. Mutta koska pelaaminen tuntui innostavalta, tämäkin vaihtoehto on poissuljettu. Ainoaksi reitiksi pois ahdistuksesta hänelle jää poistaa epämiellyttävää jännitettä aiheuttava tekijä eli laihduttaa. Ja koska halu ja tarve muutokseen tulevat nyt sisältä, ja niihin liittyy positiivinen mielikuva siitä, kuinka vanha treenipaita taas on sopiva ja askel yhtä ketterä kuin ennen, niin ihminen kyllä keksii keinot.

Kaikki ne vastaukset terveellisestä elämästä, jotka koko ajan ovat olleet henkilön saatavilla, saavatkin ihan uuden arvon. Merkityksettömästä tulee merkityksellistä.

Meidän esimerkkihenkilö saattaa jo samana ilta googlailla, että paljonko alle kulutuksen tarvitsisi syödä, jos haluaa laihtua kaksi kiloa viikossa. Ja vauhtiin päästyään jokainen laihduttu kilo tuntuu palkinnolta.

Merkittävänä erona aiempiin kuntokuureihin on, että tekeminen on nyt kestävällä pohjalla. Henkilö on itse rakentanut itselleen merkityksellisen tavoitteen ja innostavan päämäärän. Henkilökohtainen merkitys on kestävä syy tekemiselle. Puhtaan tahdonvoimansa ihminen yliarvioi käytännössä aina. Juuri mikään, mikä rakentuu pelkästään tahdonvoimalle, ei kestä. Siksi iltapäivälehdetlehdet saavatkin maailman tappiin asti kirjoitella artikkeleita ”katso 10 vinkkiä laihtua” ja miljardibusiness jatkaa kulkuaan.

Juuri tästä samasta syystä suurin osa yritysmaailmankin valmennuksista on hukkaprosentiltaan hehkulampun luokkaa. Sama kaava, että lihava ei laihduta, koska on lihava, vaan siksi, koska lihavuus rupeaa ahdistamaan, pätee kaikkeen muuhunkin muutokseen. Niin kauan kuin nykytila ei ahdista, eikä muodostu epämiellyttävää jännitettä, ei ihminen ole myöskään kiinnostunut vastauksista eikä muutoksesta. Häntä ei kiinnosta mistä motivaatio koostuu, miten aikaa hallitaan tai miten yhteistyötä parannetaan. Kaikki tieto kaadettuna ihmisen päälle, joka ei ole siitä sisäsyntyisesti kiinnostunut, on hukkaa.

Samanlailla myös yritysmaailmassa on valloillaan uudelleenselittämisen kulttuuri. Vaikka nykytila hieman ahdistaisikin, niin paljon helpompaa, kuin muuttaa itseään, on selittää tilanne uusiksi. Keksiä oma ”size doesn’t matter” –mantra, johon turvautua. ”En mä ole katos myyjä”. ”Ei mun rooliin kuulu”. ”Johtajat täällä pitäis vaihtaa ensin”.

Vasta kun ihminen kokee ahdistusta nykytilassaan ja hänelle muodostuu merkityksellinen visio, mihin hän haluaa nykytilansa vaihtaa, hän lähtee aidosti matkaan. Vasta tämän jälkeen vastauksilla on merkitystä.

Ei tämä sinänsä mikään suuri salaisuus ole. Miksei näin sitten toimita?

Merkityksen valmentaminen ja luominen ovat paljon vaikeampaa. Se vaatii valmentajalta tai esimieheltä paljon enemmän kuin vastauksien jakaminen. Puhdas osaaminen ei kaikilla riitä ja siksi hakataankin omaa päätä seinään. Tiedätkö, mikä on valmentajien ”vika ei ole minussa” –selittelymantra?

”Kun ei näillä ihmisillä ole motivaatiota. Kyllä se niin on, että kaikki lähtee kuitenkin itsestä”.

Tätä hoetaan siksi, koska itseltä puuttuu kompetenssi luoda merkitystä ja innostavia visioita.

Merkityksen luominen ajatuksena on myös paljon vaikeampaa myydä. Kuka palkkaa valmentajaksi kaverin, joka ei halua kertoa vastauksia?

Helpompaa on myydä paperilla hyviltä näyttäviä vastauksia ja sitten tarkastella ihan erillisenä kokonaisuutena ”miten me kuule saataisiin tämä muutos pysymään”. Tätä puusilmäisyyden ympyrää me surullisen usein kuljemme.

Luo jännitettä, luo merkitystä, luo innostava visio – niin ihminen muuttuu.

Miksi edelläkävijyys onkin vanha vitsi jo syntyessään

/ Innostusajattelu / Jätä kommentti

Tulevaisuudesta puhutaan nykyään todella paljon. Robotit vievät työpaikkoja, oppiminen muuttuu, tekoälyä hyödynnetään laajemmin, johtaminen muuttuu jne. Näkökulmia on monia. Suurimmassa osassa yrityksistäkin reagoidaan tulevaisuuskuviin piirtämällä visioita ja rakentamalla uusia strategioita. Samaan aikaan moni meistä miettii näitä asioita myös ihan oman elämänsäkin kautta.

Tulevaisuuden ennustamiseen liittyy kuitenkin kaksi haastetta, joista mielestäni puhutaan aivan liian vähän. Tiedostamattominakin ne vääristävät ennustuksia ja pidemmällä aikavälillä nämä voivat vaikuttavat suuresti yrityksen/yksilön kykyyn menestyä. Kysymys ei ole siis pelkästään ennustamisesta, vaan kyse on kyvystä selviytyä tulevaisuudessa. Historia opettaa, että muutoksissa iso osa vanhoista tekijöistä kuihtuu pois, koska vanhat siivet eivät enää kantaneet.

Ensimmäinen ennustamisen vaikuttavista haasteista on epärealistinen optimismi. Ilmiön havaitsi ensimmäisen kerran Neil Weinstein tutkimuksissaan vuonna 1979. Hän pyysi koehenkilöitä arvioimaan kuinka todennäköisesti huonoja asioita, kuten avioero tai ryöstetyksi joutumien, tulisi tapahtumaan heidän elämässään. Kaikki ihmiset arvioivat oman riskinsä altistua näille ”keskitasoa pienemmäksi”. Tässä tiivistyy koko epärealistisen optimismin ydin: me arvioimme ikävien asioiden tapahtuvan todennäköisemmin muille kuin itsellemme.

Kun Weinstein näytti faktoina, kuinka riski sairastua tiettyyn sairauteen on jokaiselle sama kuin muillekin, niin epärealistinen optimismi väheni hieman, mutta ei siltikään kadonnut. Me oletamme siis itsellemme suotuisien asioiden tapahtuvan todennäköisemmin juuri meille ja epäedullisten asioiden toteutuvan muille.

Vuonna 2015 amerikkalaisen tutkimuksen (Pew Research Center) mukaan 65% vastaajista uskoi, että automatisaatio tulee seuraavien vuosikymmenten aikana viemään suuren osan tämän hetken työpaikoista. Samaan aikaan 80% heistä kuitenkin uskoi, että heidän oma työnsä säilyy ennallaan. Aikamoista optimismia!

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Yritysmaailmassa ihmiset keksivät jatkuvasti toimenpiteitä, joilla he uskovat saavuttavansa asetetut tavoitteet, esimerkiksi markkinaosuuden kasvattamisen. Kalvoilla kaikki näyttää hyvältä ja sieltä löytyy parannuksia aiempiin toimintatapoihin. Yhdeksi tavoitteeksi usein vieläpä kirjataan ”edelläkävijyys”. Kun työstö on valmis niin olo on innostunut ja usko vahva.

Juuri tässä kohtaa astuukin epärealistinen optimismi merkittäväksi tekijäksi.

Mitä unohdamme näitä suunnitelmia tehdessämme, on, että kilpailijat tekevät samaan aikaan ihan samoja suunnitelmia. Se, että me pääsemme askeleen eteenpäin, voikin tarkoittaa tulevaisuudessa entistä suurempaa takamatkaa. Nimittäin jos kilpailija meneekin samassa ajassa kaksi askelta eteenpäin.

Tulevaisuus arvioidaan keskitasoa paremmaksi, koska ihmisillä ei ole todellista käsitystä, mikä se keskitaso oikeasti edes on.

Edelläkävijyys -sanaa käytetään monesti visiosta, joka olisi edelläkävijyyttä nimenomaan yrityksen omaan nykytilaan nähden, mutta samaan aikaan markkinoilla kuitenkin standardi jokaisen muunkin yrityksen suunnitelmissa.

Kun siis katsomme tulevaisuuteen ja mietimme, kuinka pitkälle omat suunnitelmamme kantavat, on todennäköistä, että olemme petollisen optimismin vallassa.

Tästä päästään toiseen yleiseen tulevaisuusajattelun ajatusvirheeseen:

Ihmisillä on vahva taipumus ennustaa tulevaisuutta semmoiseksi, joka tukee heidän nykyisiä ajatuksiaan.

Tämän ajattelukulun perusta on tavassa, jolla aivomme rakentavat ajatuksemme tulevaisuudesta. Kun kuvittelemme tulevaisuutta, me itse asiassa muistelemmekin menneisyyttä. Me kasaamme yhteen vanhoja muistojamme ja rakennamme niiden pohjalta kuvan ”tulevaisuudesta”.

Jos esimerkiksi kuvittelemme, millainen tuleva jouluaatto on, niin keräämme muistomme aiemmista aatoista ja paikalla olevista ihmisistä, ja rakennamme näiden pohjalta tulevaisuusskenaariomme. Tällä ajatusmallilla rakentunut ennustus on kuitenkin aina pahasti puutteellinen. Se johtaa meidät näkemään tulevaisuuden liian samankaltaisena kuin elämämme tähän asti on ollut.

Yllättävän usein, kun ihmiset luulevat keskustelevansa tulevaisuudesta, he itse asiassa keskustelevatkin ainoastaan uusimmista asioista, jotka ovat jo olemassa. Tulevaisuuden kuvittelu tulevaisuutena on ihmiselle keskimäärin todella vaikeaa.

Vuonna 1989 Paluu Tulevaisuuteen 2 elokuva ennusti vuodesta 2015 oikein videokonferenssit, dronet ja kasvojen tunnistuksen. Samaan aikaan ”tulevaisuuden vuonna 2015” käytettiin edelleen fakseja ja puhelinkoppeja.

Ja todellisessa elämässä vuonna 2015 monikaan ennustajista arvasi tulevaisuudessa spinnerin nousevan hitiksi ja Trumpin päätyvän presidentiksi.

Yhteenvetona ylläolevasta voidaan sanoa, että me olemme sisään rakennetusti epärealistisen optimistisia tulevaisuuttamme kohtaan. Peilaamme asioita ensi sijaisesti omiin ajatuksiimme, emmekä ole tietoisia, mitkä todelliset keskiarvot ja todennäköisyydet ovat.

Samaan aikaan ennustamme tulevaisuutta sellaiseksi, joka tukee meidän nykyisiä ajatuksia. Tämä aiheuttaa sokeutta uusia muuttujia kohtaan (spinneri) ja vääristää mittasuhteita mm. asioiden elinkaaren osalta (faksit vuonna 2015).

Mitä sitten kannattaisi tehdä? Iso kokonaisuus tiivistettynä lyhyeksi sanoisin vinkiksi kaksi asiaa:

  1. Kiinnostu asioista mahdollisimman laajasti, venytä rajojasi. Se, mitä sinä tiedät nyt, on vain raapaisu siihen kaikkeen, mitä maailmassa jo on. Tutki, lue, keskustele, havainnoi niin laajasti kuin mahdollista. Ja tiedostaen, että oma arvio tulevaisuudesta on meillä jokaisella lähtökohtaisesti epärealistisen optimistinen.
  2. Kuuntele ja nosta arvoonsa ne henkilöt, joiden vahvuus on nimenomaan visioinnissa. Tänä maailman aikana elämän visionäärit ovat enemmän kuin painonsa arvosta kultaa.

Nuoriso on aina ollut pilalla

/ Innostusajattelu / Jätä kommentti

Usein kuulee huolestuneita puheenvuoroja lasten ja nuorten kännyköiden käytöstä. Kuinka ennen leikittiin hiekkalaatikolla käpylehmillä ja nykyään nuoret vain tuijottavat ruutua. Nuorisohan on aina ollut pilalla, antiikin ajoista lähtien. Läpi historian uusi aikuistuva sukupolvi romantisoi omaa lapsuuttaan ja esittää suuren huolensa kulloisenkin nuorison tilasta. Nykyinen aikuispolvi ei eroa voivottelussaan mitenkään tästä trendistä. Onhan tässä kännykkäkeskustelussa toki totuuttakin, mutta todella kapealla kulmalla aiheesta mielestäni keskustellaan.

Hyvä kysymys on aina miksi? Miksi nuoriso tuijottaa kännykkää?

Ihmisen aivot eivät ole radikaalisti muuttuneet kymmeniin tuhansiin vuosiin, joten nykyinen nuorisopolvi ei voi olla erilainen kuin edelliset. Nykynuorissa ei sinäsä ole mitään erilaista kuin heidän vanhemmissaan.

Ylivoimaisesti keskeisin syy miksi nykynuoret tuijottavat nykyään enemmän kännyköitä ja muita laitteita on, että heillä on näitä laitteita enemmän kuin aiemmilla polvilla. Joku ne heille rakensi ja hommasi. Tämä on tärkeä näkökulma muistaa.

Samaan aikaan meidän maailma menee koko ajan kohti korkeampaa nopeutta. Me puhumme nopeampaa kuin ennen, me kävelemme nopeammin kuin ennen. Ja ennen kaikkea olemme tottuneet saamaan asiat paljon nopeampaa kuin ennen. Ihmisellä on  samaan aikaan uskomaton kyky sopeutua muuttuvaan ympäristöön ja sopeutuminen johtaa uudenlaisiin tottumuksiin. Muistan, kun lapsena tilasi tietokonepelin, niin normaali toimitusaika oli kuukausi. Jälkeenpäin miettien vaikea tajuta, mihin se kaikki meni, mutta silloin se oli normaalia. Perinteistenkin asioiden, kuten postituksen, nopeus on kasvanut, mutta varsinkin digitaalisuus on tuonut nopeuteen ihan uuden ulottuvuuden. Kännykällä asiat tapahtuvat helposti ja välittömästi.

Kun tähän helppouteen ja välittömyyteen lisätään toinen näkökulma, dopamiini, alammekin päästä asian ytimeen. Dopamiini on aivojen vapauttamaa ainetta, joka tuntuu hyvälle. Kun aikoinaan ihminen on kulkenut mammuttia metsästämään, niin pienet askeleet kohti tätä tavoitetta ovat tuntuneet hyvältä. Tavoitteita kohti kulkeminen ja niiden saavuttaminen vapauttaa siis dopamiinia. Tämä on ollut ajan saatossa suureksi eduksi ihmiselle.

Muuttuva maailma on kuitenkin mahdollistanut tämän ominaisuuden mittavan väärinkäytön: Alkoholi vapauttaa dopamiinia, uhkapelit vapauttavat dopamiinia, nikotiini vapauttaa dopamiinia. Vanhempi sukupolvi muistaa Tetris-tietokonepelin, jossa tippuvia palikoita piti kasata ja saada rivejä täyteen. Se ihana tunne, kun sai monta riviä tippumaan kerralla. Dopamiinia.

Kun kännykkä värähtää ja jonnekin Facebookiin tai Snapchattiin napsahtaa ilmoitus uudesta viestistä, niin käy sama homma. Tulee hyvä olo. Dopamiini aiheuttaa todella herkästi riippuvuutta. Laita viesti Facebookiin kymmenelle kaverille ja odota, kunnes he vastaavat. Jokainen kännykän värähdys uudesta viestistä tuntuu hyvälle. Ja kuinka vaivatonta onkaan uudelleen vastata niihin viesteihin ja odottaa pieni hetki kaverin vastausta eli uutta dopamiinisykäystä. Helppoa, hyvältä tuntuvaa ja valitettavan koukuttavaa.

Nyt kun yhdistää nämä kolme asiaa: digitaalisten laitteiden kasvanut määrä, digitaalisuuden tuoma nopeus ja vaivattomuus sekä dopamiinin aiheuttama riippuvuus, niin onko ihme, jos nuoret katsovat kännyköitä? Ja kuinka moneen noista asioista nuoret itse ovat syyllisiä? Vastaus on nolla. Ei yhteenkään. Mikä tahansa sukupolvi toimisi samassa tilanteessa samanlailla.

Ketkä voivat muuttaa asioita parempaa? Me aikuiset. Eivät lapset ja nuoret, vaan me aikuiset. Jos jokainen sukupolvi käyttäytyisi tässä maailman ajassa kuin nykynuoret käyttäytyvät, niin sama on totta myös toisinpäin. Nykynuoret käyttäytyisivät 80 –luvulla ihan samalailla kuin me, jotka silloin olimme nuoria. Mietihän sitä!

Tarinat, sosiaalinen kanssakäyminen, pelit, leikit, legot, majat voivat innostaa tämän päivän lapsia ihan samanlailla kuin meitä. Mutta ne vaativat hieman enemmän energiaa alkuun pääsemisessä kuin uskomattoman nopea ja koukuttava digimaailma. Samalla tekemisen riemukin on sitten paljon suurempi.

Kuka voisi olla se, joka auttaisi nykynuoret näiden asioiden pariin?

Kenties sinä?

Miksi olen töissä Telialla?

/ Innostusajattelu / Jätä kommentti

Minulta on useammankin kerran kysytty ”Miksi sä oot jossain liittymäbisneksessä töissä, jos sua kerran kiinnostaa kaikki filosofia enemmän?”.

Hyvä kysymys, olemme asian ytimessä. Ja itse asiassa olemme myös filosofian ytimessä. Jos mietimme muuttuvaa maailma kaikkine teknologioineen, niin vastaus on loppujen lopuksi aika selkeä.

Kerron pienen tarinan kautta miksi ajattelen näin.

Teollinen vallankumous alkoi 1700 –luvun alkupuolella Englannissa. Tämä johti kohtuullisen nopeasti siihen, että taitavien käsityöläisten kilpailijoiksi nousivat tehtaat, joissa vähemmän koulutetut työntekijät tekivät halvemmalla enemmän. Hinnat tippuivat ja vanha yhteiskuntarakenne järisi. Työolot tehtaissa olivat nykyään katsoen kaameat. Varallisuuserot kasvoivat huimasti, eikä tehtaiden ei tarvinnut mitenkään pitää huolta työntekijöistään. Ihmisiä odotti jonossa vuoroaan päästä töihin. Kapitalisti poltti sikariaan konjakkilasi kädessään ja työläinen uhrasi terveytensä muutaman lantin tähden.

Aikaa tästä ehti kulua lähes sata vuotta, kunnes organisoitu reagointi muutokseen alkoi. 1800 –luvun alkupuolella Englannin Nottinghamissa alkoi luddiiteiksi kutsuttu liike. Luddiitit olivat salaa järjestäytynyt ryhmittymä, joka rikkoi tehtaiden koneita ja koitti sitä kautta saada parempia oloja työntekijöille. Heidän tavoitteinaan oli myös lopettaa pahin hintapoljenta.

Luddiitit eivät rikkoneet koneita siis siksi, että olisivat vihanneet tekniikka. He rikkoivat niitä, koska halusivat saada tavallisen työntekijän äänen kuuluville. Luddiitit olivat tavallaan ensimmäisiä työnväenliikkeitä.

Karl Marx on varmasti monelle tuttu luokkaristiriitoja käsittelevistä teoksistaan. Hänen vuonna 1848 julkaisemansa ”Kommunistisen puoleen manifesti” on yksi länsimaisen historian luetuimpia teoksia. Marx kirjoitti manifestissaan muun muassa ” Porvariston tuho ja proletariaatin nousu ovat molemmat yhtä väistämättömiä ilmiöitä.” Samana vuonna manifestin ilmestymisen kanssa tapahtui myös Ranskan vallankumous.

Vuonna 1867 Marx sai valmiiksi pääteoksensa Pääoman ensimmäisen osan. Teos käsittelee pääosin talouden teoriaa ja kuinka työntekijää riistetään ja kuinka kapitalismi tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Myöhemmin Marxin oppeja sovelsi käytäntöön muun muassa eräs Vladimir Lenin, joka oli keskeisesti luomassa sosialistista Venäjää.

Äärimmäisen mielenkiintoista tässä kaikessa on, että kesti kokonaiset 150 vuotta, ennen kuin teollisen vallankumouksen muuttama maailma sai uuden ideologian.

Ideologian, jonka kautta reagoida ja järjestäytyä uudella tapaa. Kesti lähes 200 vuotta, että sosialismi, eli valta kansalle, nousi vallitsevaksi yhteiskuntarakenteeksi. Ja vielä lisää vuosikymmeniä kului, että Pohjoismaiden kaltaiset sosiaalidemokratiat pääsivät kunnolla vauhtiin. Matka 1700 –luvun alun ensimmäisistä tehdaskoneista sosialistiseen Venäjään on itse asiassa uskomattoman pitkä.

Tämä kaikki liittyy puolestaan tähän päivään siten, että me olemme nyt samanlaisten kysymysten äärellä. Tämän päivän luddiitteja eli koneiden rikkojia ovat mm. taksikuskit, jotka hyökkäsivät Über-taksien kimppuun. Tehokkaampi vaihtoehto uhkaa perinteistä elinkeinoa.

Suomessa kiistaa on käyty taksien ohella mm. kuinka sosiaalinen media ja kännykät ovat vihollisia ihmisten kanssakäymiselle. Mitä kaikkea selityksiä matkalla onkaan keksitty!

Digitalisaatio ja automaatio tulevat viemään monia perinteisiä työpaikkoja. Se on kiistämätön fakta. Kun työpaikat vähenevät, tarjontaa työstä on enemmän, joka tarkoittaa, että palkkaa tarvitsee maksaa vähemmän.

Yhtäkkiä me olemmekin takaisin 1700 –luvun Englannissa.

Meillä ihmisillä on tänä päivänäkin suuria vaikeuksia suhtautua tekniikan kehitykseen. Ihmistä voidaan valvoa ja tilastoida ihan uudella tapaa kuin aiemmin. Periaatteessa algoritmi voi kännykän kautta rekisteröidä jokaisen lauseemme ja rakentaa niistä profiiliamme sekä yhdistää sitä paikkatietoihimme. Tällaisten globaalien ylipersoonallisten toimijoiden keinot ja tavoitteet ovat tavallisten ihmisten käsityskyvyn ulkopuolella. Tekomme ja toimintamme ovatkin vastauksia kysymyksiin, joita emme ole kuulleet.

Meiltä puuttuu täysin se, mitä Karl Marx teki työväenliikkeelle. Hän antoi ihmisten tuskalle ideologisen raamin, mutta aikaa siihen kesti 150 vuotta. Silloin kilpailuasetelma oli lisäksi selkeämpi, kapitalisti vastaan työläinen. Nykyään tämä asetelma on paljon moninaisempi. Globaaliin vallankäyttöön ei tarvita enää armeijaa tai pääomaa, vaan siihen riittää pelkkä Youtube –tili. Lisäksi nykytekniikalla voi tehdä valheesta yhtä todentuntuista kuin todellisuudesta. Voimme jo nyt luoda virtuaalitodellisuutta virtuaalitodellisuuden sisään. Kenellä oikeastaan on valta tulevaisuudessa?

Tätä meidän aikakauteemme suhtautumisen problematiikkaa kuvastaa hyvin, että aikuiset ihmiset postavaat kännyköillään sosiaaliseen mediaan ”Onneksi leikin lapsena hiekkalaatikolla, enkä pelannut kännykällä”. Ja koko kokonaisuuden ironia jää postaajalta itseltään näkemättä.

Me elämme digitalisaation ja automaation suhteen aikaa, jossa 200 vuotta sitten tehdaskoneita rikkoneet luddistit ovat jälleen heränneet henkiin. Über vastaan perinteinen taksi, robotit vastaan perinteinen tehdastyöntekijä ja lukemattomat muut vastaavat tilanteet.

Samaan aikaan elämme tilanteessa, jossa digitalisoituvalta maailmalta puuttuu päivitetty ideologia. Meiltä puuttuu Karl Marx.

Meillä ei ole aikaa odottaa 150 vuotta seuraavan Pääoma –teoksen syntyä. Vauhti on paljon nopeampi. Vanhat pääoma- ja valta-asetelmat menevät uusiksi. Meidän on pakko löytää uusia keinoja toimia yhdessä, koska meidän perinteinen yhteiskuntarakenne katoaa.

Kun kaikkea tätä miettii, niin kysymys, miksi oman elämänsä filosofi on töissa liittymäbisneksessä saa uuden merkityksen.

Olen töissä siellä, koska ehkä missään muualla sekä tulevaisuuden humanistinen ymmärtäminen, että ihmiseen keskittyminen eivät ole keskeisemmässä asemassa. Me olemme vaarassa eksyä. Meillä ei ole karttaa.

Minua eivät kiinnosta gigabitit, eikä miten robotti tekevät yhdestä eurosta kaksi. Minua kiinnostaa humanismi.

”Vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.”

Siksi herään huomennakin ilolla töihin Telialle.

Jonnet ei muista – KVG

/ Innostusajattelu / Jätä kommentti

Muistatko, kun KVG tuli suomalaiseen kielenkäyttöön? Kato **ttu Googlesta. Lause muodostui, kun hakukoneet alkoivat olla osalla kansalle itsestään selvä tiedonlähde. Sitä ennen oli asioita kysytty kaverilta. ”Kukahan tämän voisi tietää?” Itse muistan hyvin, kun esim. leffateatterin tarjonta piti ensin selata esiin Pohjalaisesta. Sen jälkeen kyseltiin kavereilta, että onko kukaan nähnyt jotain tiettyä leffaa. ”Kerro vähän millainen se oli, kannattaako lähteä katsomaan?”

Sitten tuli KVG.

KVG oli yksi ensimmäisiä laajennetun älykkyyden ilmiöitä, jotka loivat uudenlaista orastavaa jakoa ihmisten välillä. Toki kyse oli vasta maistiaisesta, lähes vaarattomasta ilmaisnäytteestä, mutta merkkipaaluna se oli selkeä.

Kehittyvä tekniikka jakoi ihmiset kahden kerroksen väkeen. Osalle oli muodostunut itsestään selvyydeksi jo, että Google kertoo vastauksen. ”Ei katos jaksa nyt ruveta selittämään, kun voit tsekata sen itsekin”. Osalle taas ei todellakaan tullut ensimmäisenä mieleen, että asian voisi tarkistaa netistä. Aina ennenkin oli kysytty tietoa toiselta ihmiseltä. Kyse ei ollut siitä paljonko tiedät, vaan kyse oli nimenomaan siitä, miten tottunut olit hyödyntämään tekniikkaa.

Googlen läpilyömisen kohdalla kehitys oli vielä sen verran hidasta, että suurin osa kansasta on ehtinyt kyllä mukaan. Mutta laittakaamme opetus korvan taakse:

”KVG on esimerkki, miten hyvinkin nopeasti ja yllättäen voi syntyä jakoa ihmisten välillä”.

Kukaan ei olisi vuonna 2000 osannut ennustaa, että hakukoneiden maailma nousee niin keskeiseksi, että arkeen muodostuu sanonta KVG. Se tuli täysin puskista kielenkäyttöön.

On todella tärkeää havahtua ymmärtämään, että puskista seuraavatkin meitä jakavat muutokset tulevat. Vauhti vaan on entistä kovempi. Enää emme saa yhteistä vuosikausien siirtymäaikaa uusiin kehitysvaiheisiin.

Jos siis tänä päivänä edelleen suhtaudut tekniikkaan ja asioiden digitalisoitumiseen intuitiolla, niin kannattaa tarkistaa kantasi.

Mahdollisia vaihtoehtoja tehostaa matkaasi kohti unelmiasi ja tavoitteitasi on jo ihan liikaa, että intuitio olisi sinulle mitenkään riittävä tapa. Älytekniikkaa on jo kelloissa, vaatteissa, kännyköissä, autoissa yms. Mahdollisia tapoja yhdistää teknisiä apuvälineitä on niin monta, että ne, jotka osaavat tekniikkaa hyödyntää, pystyvät luomaan paljon enemmän paljon vähemmässä ajassa, kuin he, jotka eivät tekniikkaa harkitusti hyödynnä.

Vuonna 1990 Detroitissa kolme suurinta autovalmistajaa työllistivät 1,2 miljoonaa amerikkalaista ja yritysten yhteenlaskettu arvo oli 36 miljardia dollaria. Vuonna 2015 Piilaakso työllisti 137 000 ihmistä ja isojen yhtiöiden yhteenlaskettu arvo on yli 1000 miljardia dollaria. Siinä esimerkki millainen ase tekniikka on luovan ihmisen käsissä, ja miten kauas rannalle jäävät perinteiset menestyjät vanhoilla resepteillään. Vaikka suuruusluokka onkin eri, niin sama muutos tulvii myös meidän arjen tasolle.

Moni uskoo vasta, kun näkee; sitten vasta, kun on jotain konkreettista. Itse pidän tätä tulevaa uutta luokkajakoa ja meidän suomalaisten onnistumista sen ennakoinnissa todella keskeisenä kysymyksenä.

Jos et vielä näe konkretiaa asiassa, niin johtuuko se siitä, ettei konkretiaa ole vai siitä, ettet näe sitä?

Hyvä huominen ei ole yhden vastauksen päässä.

/ Innostusajattelu / Jätä kommentti

Joskus on hyvä kurkata hieman historiaan, että ymmärtää paremmin tätä päivää. Yhteiskunnassa on aina ollut sekä menestyjiä, että niitä, joille arpa ei ole ollut yhtä suosiollinen. Näin on myös vuoden 2017 Suomessa. Yksi asia on kuitenkin muuttunut radikaalisti ja aiheuttanut tyhjiön meidän itsemme toteuttamisen retkelle. Kerron lyhyesti, mikä tämä keskeinen muutos arjessamme on.

Vallan jakaantumiselle on Suomessa ollut erilaisia perusteita. Tämä järjestys on pitkälti määrittänyt sen, miten ihmiset yksilötasolla ovat voineet unelmiaan toteuttaa. Roolista toiseen nouseminen on historiassa ollut vaikeaa. Tämä on toisaalta tuonut selkeyttä ihmisten rooleihin ja tulevaisuuden suunnitelmiin; ei tarvinnut sepän perheessä miettiä tuleeko tytöstä lääkäri vai maakari. Toisaalta yhteinen kohtalo on luonut vahvoja yhteisöllisiä siteitä samassa tilanteessa olevien ihmisten kesken.

Tehdään pieni aikamatka muutaman sadan vuoden taakse.

1500-luvulla Ruotsi kävi lähes koko ajan sotaa Venäjää vastaan. Suomen aatelisto oli ruotsalaisille tärkeä taho sodankäynnistä ja hallinnosta huolehtimisessa. Tämän myötä suomalaisen aateliston valta kasvoi. Arvid Henrikinpoika Tawast oli yksi sen ajan merkittäviä aatelisia ja kartanonherroja Suomessa. Hän syntyi omistamaan ja eli elämänsä läheisissä suhteissa hoviin.

Silloisessa maailmassa ei Arvid Henrikinpojan asemaa uhannut juurikaan mikään. Hän oli syntynyt vauraaseen aateliin ja oli hovin suosiossa. Mutta kun valta vaihtui, niin Arvidilta lähti pää. Hänen elämänsä päättyi 1599 Kaarle-herttuan toimeenpanemiin sisällissodan jälkeisiin teloituksiin.

Valta valtioiden sisälle ja ulkona jakaantui fyysisen voiman ja sen ympärille rakennettujen etupiirien mukaan. Vain toinen fyysinen voima pystyi suistamaan toisen vallasta. Vauraus oli niillä, jotka siihen syntyivät tai voimalla sen ottivat haltuunsa. Oli harvinaista, että kartanon rengistä tai piiasta olisi tullut jotain kartanonisäntää suurempaa.

Teollinen vallankumous antoi sykäyksen tämän perinteisen asetelman sortumiselle. Vallankumous sai alkunsa Englannissa, jossa valta oli ollut ns. maalaisaatelistolla. Teollistuminen toi vaurautta uusille tahoille ja muutti ajan kanssa radikaalisti perinteistä aateliston hallitsemaa pelikenttää. Rikastunut ei-aatelinen sai varaudellaan äänioikeuden. Väliluokkien määrä yhteiskunnassa lisääntyi. Enää ei pelkkä sukujuuri tuonut asemaa, vaan sen pystyi myös ansaitsemaan. Kilpailu oli kovaa, eikä keinoja kaihdettu. Muutos oli kuitenkin alkanut, eikä aateliston valta enää koskaan ollut sama kuin ennen.

Suomessa puolestaan oli vielä sotien jälkeen kohtuullisen selkeä luokkayhteiskunta. Oli porvarit, oli duunarit ja oli maanviljelijät.  Kaupungeissa jako oli vieläpä usein maantieteellinen; oli köyhien kaupunginosia ja oli porvareiden kaupunginosia.

Luokkayhteiskunnan perus tunnusmerkkejä on, että luokasta toiseen nouseminen on vaikeaa. Minne synnyit, sinne kuuluit. Kohtalo määräsi edelleen paljolti ihmisten rooleja ja luokat sitoivat ihmisiä yhteen käyttäytymään ja ajattelemaan samalla tavalla. Ei ollut duunariperheessä varaa käydä kouluja. Koulutus taas oli selkeässä suhteessa ansiotasoon. Luokka vaikutti niin poliittiseen kantaan, kuin esim. mihin urheiluseuraan perheessä kuuluttiin.

Suomalaisesta luokkayhteiskunnasta ei ole ollenkaan niin kauaa kuin voisi luulla.

Miten meillä tänään menee? Koulutusjärjestelmämme ja tulontasaukset ovat poistaneet sotien jälkeisen luokkayhteiskunnan.

Koskaan aiemmin maailmassa ei syntyperä ole vaikuttanut niin vähää meidän mahdollisuuksiimme toteuttaa unelmiamme ja menestyä yhteiskunnassa. Tämän päivän Suomessa ei ole Arvid Henrikinpoikia, jotka syntyvät rikkaiksi käsi kiinni vallankahvassa. Toki Suomessakin on edelleen eriarvoisuutta, mutta tärkein pointti on, että syntyperä, perhetausta tai varallisuustaso eivät ole koskaan vaikuttaneet mahdollisuuksiimme näin vähää.

Toinen paljon tuoreempi huomio on, että myös koulutuksen merkitys on muuttunut todella paljon viimeisen 20 vuoden aikana. Sanotaan, että tiedon puoliintumisaika on nykyään neljä vuotta, alasta riippuen. Suunta on selkeä. Hyvänä esimerkkinä kehityksen vauhdista voidaan mainita, että vuonna 2008 Suomessa ei käytännössä ollut kosketusnäyttöpuhelimia tai miniläppäreitä. Tänään ne ovat kaikkialla.

Syntyperä ei takaa menestystä ja rikasta elämää, mutta eipä takaa koulutuskaan enää. Suomessa on ennätysmäärä korkeasti koulutettuja työttömiä, kymmeniä tuhansia.  Koulutus ei takaa enää edes osaamista työmarkkinoilla, koska muutosvauhti on niin valtava. Tässä on tärkeä huomio:

Koko maailman historian ajan tähän päivään asti ihmisillä on voinut olla jotain, joka määrittää heidän arvonsa, ja jota ei voi ottaa heiltä pois.

Joko se on ollut aatelisarvo, perityt maat tai koulutodistus. Nykyään aatelista ei kadulla erota, sata hehtaaria peltomaata ei tee rikasta ja koulutus ei tässä kehitysvauhdissa takaa läheskään kaikilla aloilla enää ammattitaitoa. Edellä mainitut ovat aiemmin olleet ihmisille niin sanottuja turvasatamia, joihin on voinut pysähtyä ja nauttia matkansa hedelmistä. Nyt nämä turvasatamat on viety ihmisiltä pois.

Tästä herääkin kysymys, mikä se turvasatama tänään on? Mitä meidän sitten kannatta tehdä? Ketkä sitten menestyvät vuoden 2017 Suomessa?

Liian monta vastausta alkaa ”no minun mielestä ainakin… ”. Mutta ne ovat valitettavasti lähes aina vain pinnallisia heittoja, jotka eivät ole muodostuneet kriittisen keskustelun tuloksena. Kuinka paljon tätä keskustelua turvasatamasta ja kiinnittymisen puuttumisesta ylipäätään käydään nykypäivän Suomessa? Ei juuri yhtään.

Julkinen keskustelu on täynnä tyhjänpäiväistä dramatisointia, miten karkkipussissa oli väärän värisiä lakuja tai päämäärätöntä kiistelyä pitäisikö nelosolutta saada ruokakaupoista tai pakkoruotsi poistaa. Yksittäisiä vastauksia on enemmän kuin tarpeeksi.  Mutta kysymykset, joihin ne vastaavat ovat pinnallisia, pelkistettyjä tai ihan vain täysin vääriä.

Esimerkiksi kielikeskustelu on päiväysvanhojen argumenttien vääntämistä kyllä- ja ei–koulukuntiin. Sen sijaan oikeastaan yhtään ei käydä keskustelua, mistä menestykseen auttava kielitaito koostuu tai mitä kielitaito ylipäätään tulevaisuudessa tarkoittaa. Kännyköissä olevat automaattiset kääntäjät kehittyvät. Kannattaako minun opetella espanjaa vai kannattaako minun opetella tekniikkaa, millä käännän kommunikointitarpeeni espanjaksi reaaliajassa?

Maailma on täynnä tahoja, jotka julistavat: ”tässä on vastaus kaikkeen”. Älä usko niitä, jotka näin väittävät! Hyvä huominen ei ole yhden vastauksen päässä. Se on paljon laajemman ymmärryksen takana. Me olemme pahasti takamatkalla.

Me tarvitsemme paljon laajempaa keskustelua siitä, miten me menestymme huomenna. Suurin ongelma hyvälle keskustelulle on kuitenkin vastauksien määrä. Kaikki kuvittelevat tietävänsä. Todellisuudessa kukaan ei tiedä läheskään tarpeeksi.

Nyt jos koskaan maailma tarvitsee hyviä kysymyksiä. Donald Trumpin valinta jo näytti, mihin se johtaa, kun ihmisillä on kipu, mutta lääkettä tarjoavat vain huijarit.

Olet naivisti, jos et käytä dopingia (2/2)

/ Innostusajattelu / Jätä kommentti

Nykyään puhutaan paljon tekoälystä eli AI:sta (artificial intelligence). Se tarkoittaa hieman pelkistettynä, miten tekniikka pystyy tekemään ihmisten puolesta asioita. Tekoälyssä tarkastelussa on siis nimenomaan tekniikan kyvykkyys suoriutua älyä vaativista tehtävistä. Tunnettuja esimerkkejä tekoälystä ovat shakkia pelaavat tietokoneet tai robottiruohonleikkurit. Tekoäly suorittaa siis jotain elävän ajattelevan olennon puolesta.

Tekoälystä puhutaan lähes kaikkialla. Robotit tulevat.  Sen sijaan on todellinen ihme, miten vähän puhutaan IA:sta (intelligence amplification). Suomeksi tämä tarkoittaa älyn laajentamista.

Älyn laajentamisessa fokuksessa on ihmisen ja tekniikan yhteissuoritus. Äkkiä ajatellen ero tekoälyyn ei kuulosta kovin isolta, mutta todellisuudessa se on valtava. Tekoäly tarjoaa kaikille saman palvelun. Kuka vaan voi ostaa robottiruohonleikkurin nurmikkoa hoitamaan ja robotti leikkaa sen ihan samanlailla kuin naapurissakin.

Laajennettu älykkyys sen sijaan on laillinen doping. Sillä voi merkittävästi parantaa omaa suorituskykyään.  Laajennettuun älykkyyteen vaikuttaa mm. kyky hyödyntää teknologiaa, osaaminen aihealueesta ja tuntemus älyä laajentavista mahdollisuuksista. Laajennettu älykkyys ei ole siis kaikille sama. Päinvastoin: laajennettu älykkyys tulee luomaan uusia luokkajakoja maailmaan. Yksittäisessä hetkessä tämä doping ei vielä tee merkittävää eroa. Koko homman juoni onkin suoritusten kertautuvuus, korkoa korolle periaate.

Vuoden 2017 esimerkkinä käytän jälleen kieltenoppimista:

Jos ennen halusi oppia vapaa-ajallaan vaikka italiaa, niin vaihtoehtoja olivat opistojen kurssit ja kirjastosta lainatut kielikurssit. Aikajänne oppimiselle oli kohtuullisen pitkä ja vaati järjestelyä.

Tänä päivänä IA:n eli laajennetun älykkyyden avulla tilanne on radikaalisti toinen.

Keinoja on lähes rajattomasti ja voit yhdistellä, niitä itsellesi tehokkaimmalla tavalla. Voit aloittaa oppimisen kirjoittamalla Youtubeen ”Italian basics” ja harjoitella kielen perusteet hetkessä. Tämän jälkeen lataat kännykään esim. Mondly -applikaation, joka antaa sinulle päivittäin pelinomaisia kielenharjoittelutehtäviä. Voit tehdä harjoitukset esim. töissä kahvitauolla tai työmatkalla bussissa. Tämän lisäksi löytyy Tandem-applikaatio, johon voit tehdä oman profiilisi: Kerrot mistä olet elämässä kiinnostunut, mitä kieliä osaat ja mitä haluat oppia. Tandem näyttää sinulle sopia pareja, käytännössä siis ihmisiä, jotka puhuvat italiaa äidinkielenään ja haluavat oppia osaamaasi kieltä. Voit avata keskustelun chattimuodossa ja halutessasi vaikka soittaa ohjelman kautta puhelun. Chatissa on vastapuolella mahdollisuus korjata kielioppia helposti, jos näin halutaan.

Keinot ovat kuitenkin vain niin hyviä, kuin sinun kykysi hyödyntää ja yhdistellä niitä on. Itse olen käyttänyt kielten opiskeluun digitekniikkaa jo 15 vuotta sitten. Minulla on käsitys, mihin Youtube on hyvä ja miten sieltä löytyy se, mitä haluaa. Tiedän, miten kielioppia kannattaa opiskella. Siihen Youtube ei ole hyvä, koska ihmisen mieli ei muista listoja, vaan tarinoita. Kielen käyttäminen on keskeistä, siksi kannattaa lähteä heti käyttämään kieltä mahdollisimman aidoissa tilanteissa. Mutta käyttämään miten, kun eihän alussa osaa sanoa, kun ”hei, mitä kuuluu?”. Ei huolta, siihenkin on olemassa applikaatio, joka täydentää sinun lauseitasi valmiiksi. Voit siis käydä ihan järkeviä chattikeskusteluita jo aika alussa. Tässä tosin tarvitsee huomata, että suomen marginaaliaseman takia käännökset lausetasolla eivät ihan toimi suomi-italia-suomi, joten kannattaakin käyttää italia-englanti-italia vaihtoehtoa tähän. Ja niin edelleen.

Kaiken tämän olen matkalla oppinut. Seurauksena minulla on osaaminen, kyvykkyys, oppia, mitä tahansa kieltä merkittävän paljon helpommin. Minulla on kieltenoppimisessa merkittävä itse hankittu kilpailuetu.

Ne kaksi laajennetun älyn keskeistä pointtia ovatkin:

  1. Sinun kyvykkyytesi hyödyntää näitä keinoja. IA –osaaminen tarkoittaa kykyä laajentaa omaa älykyyttään lähestyen aihetta mahdollisimman laajasti. Mitä kapeammalla näkemyksellä asiaa lähestyy, sitä vähemmän siitä saa irti. Yhden keinon käyttäminen on hyvä alku, mutta ei synnytä vielä varsinaista kilpailuetua. Toisaalta ei kuitenkaan ole järkeä ladata kymmentä eri ohjelmaa kännykkään ja katsoa tuntikaupalla putkeen Youtube –videoita. Se, että tietää keinoja, ei tarkoita, että ymmärtää ne. Omaa älyn laajentamisen osaamista täytyy siis rakentaa ja kehittää systemaattisesti. Kyky laajentaa omaa älyään korreloi eksponentiaalisesti saavutetun tuloksen kanssa.
  2. Osaamisen kertautuvuus eli korkoa korolle. Mitä enemmän käytät teknologian tarjoamia mahdollisuuksia suorituksesi parantamiseen, sitä paremmin osaat niitä käyttää. Vauhti kiihdyttää itse itseään. Se antaa sinulle ihan uudenlaisen käsityksen kyvykkyydestäsi ja lähdet itse nostamaan omaa rimaasi. Uteliaisuutesi saa uusia ulottuvuuksia, kun elät todeksi mahdollisuuksien moninaisuuden ja oppimisen välittömyyden. Itsesi kehittämisen vauhti voi kasvaa moninkertaiseksi.

Saatko kiinni, mitä koitan kertoa?

Maailma kehittyy kiihtyvällä vauhdilla. Halulla oppia ei mitään henkilökohtaista tai organisaatiotasoista kilpailuetua nykymaailmassa enää saavuteta. On viisautta sanoa ääneen, että kaikki keinot eivät ole samanarvoisia. Olisi naivistista ajatella, että vastaus tämän hetken haasteisiin löytyisi niistä keinoista, joilla olemme tähän päivään tulleet. Päinvastoin, se, miten olemme tähän päivään tulleet, on nimenomaan syy niihin haasteisiin, joita meillä nyt on. Siksi vastaukset eivät löydy sieltä, missä on konsensus, vaan sieltä, missä vasta harvat sytyttävät soihtujaan.

Miten laajennan älykkyyttäni? Miten kasvatan älykkyyden laajentamisen osaamistani?

Siinä oikea kysymys heille, jotka haluavat huomisen maailmassa menestyä.

Olin taikuri 2000 -luvun alussa (1/2)

/ Innostusajattelu / Jätä kommentti

Viimeksi kirjoittelin tiedon runsauden pulasta ja sen tuomista vaatimuksista. Meidän on tehtävä paljon valintoja, jos haluamme seurata unelmaamme ja sitoutua itseemme ja läheisiimme. Muuten joudumme tuuliajolle tiedon ja ärsykkeiden sekamelskaan.

Nykyajan teknologiaan ja yhteyksiin liittyy myös toinen keskeinen näkökulma, kuin valitseminen. Haluan kertoa siitä pienen tosielämän tarinan, ehkäpä pienen tunnustuksen myös.

Vuonna 2001 aloitin opiskelut Vaasan yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Luin siellä englantia, ruotsia, saksaa, viestintää ja pedagogiikkaa. Yksi kielten opiskelun mahdollinen painotusalue oli kääntäminen. Suoritin oikeastaan kaikki saatavilla olevat käännöskurssit. En siksi, että kääntäminen olisi jotenkin ollut intohimoni tai tulevaisuuden visioni. Tuolloin halusin vielä valmistua kielten opettajaksi, eikä kääntäminen ollut sen tavoitteen kannalta ollut mitenkään keskeinen osa-alue.

Suoritin kääntämiskurssit ilolla ja alhaisella sykkeellä, koska osasin tehdä taikatemppuja. Minulla oli digitaalinen sanakirja ja osasin käyttää hakukoneita ketterästi. Näin vuonna 2017 nämä kikat eivät varmaan kovin taikatempuilta kuulosta, mutta voin kertoa, että tuolloin ne olivat.

Kääntämiskurssien työskentelytapa oli, että opettaja antoi tekstin, joka piti kotona kääntää ja sitten palauttaa. Tämän jälkeen harkkaryhmissä käytiin yhdessä käännöksiä läpi. Samoilla kursseilla olevat tuskailivat aina ”meni neljä tuntia kääntää toi teksti”. Niinhän siinä varmasti meni, jos selasi paperista sanakirjaa. Itselläni meni ehkä puoli tuntia. Digitaalinen sanakirja käänsi sanan sekunnissa ja näytti muutamia esimerkkilauseita, miten sanaa käytetään lauseessa.  Jos ei puolestaan muistunut mieleen, onko oikea muoto ”min vackra bil” vai ”min vacker bilen”, niin ei muuta, kuin kirjoittaa lause kahteen eri hakukoneeseen ja katsoa, mitä hakutuloksia tuli eniten.

Kerran tekstissä oli sana ”yhdistetty” eli urheilulaji, jossa ensin hypätään mäkeä ja sitten hiihdetään. Moni oli tuskaillut sanan kanssa, vaikka kaikilla olisi ollut yksinkertainen mahdollisuus googlata lause ”Samppa Lajunen tävlar i….” ja antaa hakukokeen hoitaa homma. Vaan eipä tullut monella mieleen.

Jos jälkeenpäin miettii, oliko sen mitään väliä, miten kukin kurssista läpi pääsi? Menikö jollain tunti enemmän vai vähemmän? Eikö jokainen saa tehdä tavallaan?

Kyllä saa.

Tarinan opetus on kuitenkin ihan toinen.

Keinot ja valinnat elämässä ovat samanarvoisia vain, jos tekemiselle ei ole tavoitetta tai unelmaa.

Jos tekemisellä sen sijaan on tavoite, niin eri keinot asettuvat paremmuusjärjestykseen. Kysymys on nimenomaan siitä, miten hyvin valitsemasi keinot palvelevat sinun tavoitettasi. Tämä oivallus jää arjessa liian usein lähes huomiotta, kun puhumme valinnanvapaudesta tai itsensä johtamisesta.

Ihminen saa valita keinonsa itse, mutta jos hänellä on jokin saavutettava maali, niin keinojen samanarvoisuus haihtuu savuna ilmaan.

Jos käännöskurssien tavoite olisi ollut vain oppia kääntämään tekstejä harrastuksena, niin eipä sen väliä, miten kääntää ja kauanko käyttää aikaa. Jos tarkoitus on kuitenkin suorittaa opinnot ajallaan päätökseen ja hankkia työllistymistä ja innostavaa työelämää tukeva koulutus, niin asia on toinen. Silloin sillä, joka osaa käyttää tekniikkaa suorituksensa tehostamiseksi ja ajansäästämiseksi, on pitemmän päälle merkittävä kilpailuetu.

Tämä etu tuli loistavasti esiin pari vuotta valmistumiseen jälkeen, kun opiskelukaveri tuskaili jatkuvia pätkäsijaisuuksia ja vaihtelevaa tulotasoa. Itse olin käytännössä vaihtanut alaa ja hyvin onnellinen uudesta mahdollisuudesta toimia tiimiesimiehenä. Ei olisi alanvaihto onnistunut ilman kyvykkyyttä hyödyntää tehokkaasti nykytekniikan tarjoamia mahdollisuuksia.

Jatkamme tästä lisää toisessa osassa.

Seireenit kutsuvat sinua pinnallisuuteen

/ Innostusajattelu / Jätä kommentti

Pekka muistaa hyvin, kuinka hänen lapsuudessaan isä ja äiti lähtivät aamuisin töihin samoihin aikoihin, kun hän itse polkaisi pyörällä kouluun. Mukavia hetkiä kasvavalle nuorelle oli olla aina koulun jälkeen olla hetki ennen vanhempien saapumista yksin kotona.

Joskus, jos halusi koulun jälkeen mennäkin kaverin luo kylälle, niin asiasta piti ilmoittaa. Se olikin jännä vaihe, kun äidin työpaikan numerosta saattoi vastata ihan joku muu ja piti esitellä itsensä ja pyytää, ei ”äitiä”, vaan ihan nimeltä Marjattaa puhelimeen. Isä puolestaan saattoi joskus pirauttaa kotipuhelimeen kertoakseen jäävänsä ylitöihin. Aina ei Pekka muistanut lapsen kiireiltään välittää tietoa äidille, joka sitten ihmetteli, missä isä viipyy.

Ne olivat Pekan kultaisia lapsuuden vuosia. Ei elämästä yhteyksiä puuttunut, ne olivat vain hieman erilaisia kuin tänään.

Nykyään Pekka on jo itse työelämässä. Töitä Pekka tekee viikoittain myös kotitoimistolla. Kotona hänellä on oma huone, jonka hän on yhdistänyt harrastuksille ja etätöille. Pekka lukee edelleen paljon ja kirjapinot täyttävät pöytiä. Eivät ole kirjat enää onneksi yhtä kalliita, kuin ennen. Juuri viikonloppuna hän kuljetti haikein mielin perintönä saadun tietosanakirjasarjan paperinkeräykseen. Hänen lapsuudessaan kirjat olivat kuin salaisuuksien kammioita. Niistä pystyi ahmia hauskoja pikku tietoja, joita eivät kaikki muut tienneetkään. Enää Pekka ei edes muista, koska olisi viimeksi tietosanakirjan avannut.

Nykymaailmassa haasteena onkin tiedon runsauden pula. Voit aloittaa lukemaan vaikkapa sotaromaania ja jos innostut selvittämään, miltä Neuvostoliiton T-34 vaunu näytti, niin Youtube näyttää sen ihan autenttisena videona tositoimissa.

Tieto perheen muuttuvista suunnitelmista saavuttaa kaikki jäsenet nopeasti yhteisessä Whatsapp –ryhmässä. Käytännössä se mahdollistaa asioiden sovittamisen paljon lyhyemmällä varoitusajalla, kuin ennen. Pekan lapsuudessa tulevan päivän tapahtumat käytiin yleensä viimeistään edeltävänä iltana läpi. Nyt muuttuneista suunnitelmista voi ilmoittaa vaikka Kiinaan muutamassa sekunnissa.

Maailma on todellakin muuttunut.

Tänä päivänä ei tehtyihin päätöksiin tarvitse ollenkaan sitoutua samanlailla kuin 20 vuotta sitten. Jo Pekan lapsuudessa edeltävä iltana puhelimessa sovittiin, että huomenna mennään klo 18 uimaan, niin silloin sinne mentiin. Nyt asiasta puhutaan ja todetaan ”kattellaan huomenna, mikä fiilis. Laitetaan siinä duunin jälkeen koodia”.

Jos ennen halusi tutustua, millainen T-34 vaunu tarkemmin oli, niin piti avata tietosanakirja ja katsoa. Jos halusi lisätietoa, niin mikäs siinä polkaista kirjastoon lainamaan kirja aiheesta. Tiedon saamisen haasteet ohjasivat valitsemaan mielenkiinnonkohteita ja samalla vaivalla saavutettu tieto oli arvokasta. Tänään on mahdollista avata video netistä ja muutamassa minuutissa eksyäkin katsomaan jotain ihan muuta, kuin alun perin piti.

Esimerkkejä nykymaailman nopeista yhteyksistä voisi keksiä paljon enemmänkin.

Pointti on: ”mitä enemmän vaihtoehtoja, sitä enemmän on tarvetta valita”.

20 vuotta sitten Pekka pystyi ihmetyttämään kaveriporukkaansa referoimalla lukemaansa tarinaa siitä T-34 vaunusta. Muut kuuntelivat innoissaan. Tänään sama tieto on kenen tahansa saavutettavissa alle minuutissa. Pelkkä tietoa ilman kontekstia ja linkkiä kuulijaan on tänä päivänä todella devalvoitua valuuttaa.

Tästä seuraa, että jos vuonna 2017 elämässään haluaa löytää ”sen oman juttunsa”, ja olla siinä hyvä, niin se vaatii ihan uskomattoman paljon tietoista sitoutumista ja itsensä johtamista. Pelkkä tieto ei riitä enää yleisen kiinnostuksen herättämiseen. Perustieto on kaikkien saatavilla.

Vaikka tämä tuo haastetta elämään, se tuo myös uskomattoman hienon mahdollisuuden. Jokainen meistä voi lähteä tutkimusmatkalle totuuden uumeniin; koska vaan, missä vaan. Veikkaan, ettei tämän mahdollisuuden suuruusluokka auennut täysin yhdellä sanomalla. Siksi sanon saman asian uudestaan.

Unelmien toteuttaminen ei koskaan ihmisen historiassa ole ollut yhtä helppoa, kuin se on tänään!!!!!

Kun edes hetken miettii tuota lausetta, niin tajuaa, miten upeassa maailmassa elämme. Maailma ei ole koskaan määrittänyt näin vähän, mitä meidän täytyy olla. Koskaan ennen me itse emme ole pystyneet määrittää maailmaa niin paljon kuin nyt!

Me todellakin olemme sitä, mitä itsestämme luomme. Emme sitä, mihin synnyimme tai mihin ajauduimme.

Todellisena vaarana kuitenkin on, että maailman runsaus eksyttää kulkijan. Mahdollisia yhteyksiä on lukemattomia, paljon enemmän kuin mihin ihminen lajina on tottunut. Oman polun löytäminen vaatii siksi määrätietoista sitoutumista omaan unelmaan. Se vaatii tietoista sitoutumista omaan itseesi ja ihmisiin ympärilläsi. Vaihtaminen on helppoa, luopuminen on helppoa. Seireenit kutsuvat sinua eksymään pinnallisuuteen.

Ystäväni, älä ole se, joka eksyy. Pidä soihtusi korkealle. Ole kuskinpaikalla, paina kaasua ja anna mennä. Yllätä meidät kaikki!

Usko unelmiisi, uskalla loistaa!