Miksi valehtelin ystävälleni?

Maanantai-illalla istuin sohvalla ja katselin ikkunasta tuttua maisemaa. Lumisade levitti vihdoinkin peittoaan lakeuksille. Sään puolesta joulu tuli viikon liian myöhään. Ohuen viattomuuden alla piileksi edelleen petollinen liukkaus.

Pariskunta käveli kadulla varovaisin askelin. Toinen kulkijoista liukastui hieman ja toinen, kuin olisi osannut odottaa tätä hetkeä, tarttui salamana häntä käsivarresta. Yhteinen pysähdys ja parin sekunnin tasapainonpalautus. Matkaa jatkettiin käsi kädessä. Hiljakseen pimeys ja valkeus harvinaisessa harmoniassa peittelivät heidät näkyvistäni.

Palasin ajatuksissani alkuperäiseen kysymykseeni:

”Miksi  valehtelin tänään hyvälle ystävälleni?”

Itse asiassa tiesin syyn jo valmiiksi, mutta halusin silti pitkittää siihen päätymistä. Kiirehtiessään harvoin oppii uutta. Kulje sinäkin siis hetki kanssani.

Vuonna 2010 laitoin hakemuksen esimiestehtävään ja osana hakuprosessia oli puolen päivän mittainen psykologinen testi. Testiin kuului luetun ymmärtämistä, ryhmätyötä, loogista päättelyä, puheen pitäminen videokameralla ja psykologin haastattelu.

Testistä on kulunut pian lähes seitsemän vuotta, mutta muistan edelleen kirkkaana yhden lauseen:

”Lähes ylimielinen itsevarmuus”.

Olin nuori jätkä matkalla työelämässä eteenpäin – lähtökohtaisesti siis jo hyvin riskialtis kombinaatio. Kuvittelin ylpeänä, että tuo lauselma testistä oli hyvä asia.

Itse asiassa kuvittelin niin aika pitkään.

Tähän kun yhdistää luontaisen lahjakkuuteni viestiä kehonkielelläni turhautumistani ja mielenkiinnon lopahdustani koko maailmalle, niin nämä yhdessä ovat itse asiassa aika helvetin huono yhdistelmä.

Miten tämä liittyy valehteluun tai kävelevään pariskuntaan?

Hyvä kaverini kysyi minulta tällä viikolla, miksi aloin kirjoittamaan omaa blogia. Vastasin lähes välittömällä intuitiolla: ”Se on ihan mua itseä varten vain. Ihan sama, vaikka ei kukaan koskaan lukiskaan.”

Ja valhettahan se oli.

Se oli täysin hapuilevan omakuvan ja pitkäaikaisten defenssien muovaava valheellinen intuitio; oman egon suojelua maailman tuulilta.

Annan kuitenkin itselleni valheen anteeksi ja itse asiassa olen ihan hyvilläni, että sanoin valheen. Muuten en olisi voinut saada itseäni kiinni siitä.

Haluan kirjoittaa blogia, koska haluan tulla kuulluksi ihan samanlailla kuin muutkin.   Haluan kokemuksia siitä, että olen tullut kuulluksi. En ole oikeasti panssaroidun itsevarma. En ole erillinen saari valtameressä tai yksinäinen lato kynnetyllä lakeudella. Olen pieni ihminen, joka haluaa tuoda oman kortensa kekoon. Ei isompaa kuin muiden, ei pienempää kuin muiden. Omanlaiseni.

Miksi mainitsin pariskunnan kävelemässä? Koska kokonaan oman itsensä ulkopuolella olevan pienen kauneuden kokeminen vaatii lämpöä ja pientä herkkyyttä sielussa. Veikkaan, että vuoden 2010 testin tuloksista vinoon kiihottunut minä ei olisi ikkunassa nähnyt kuin oman peilikuvansa.

Onneksi ei tarvinnut lähteä Siperiaan asti oppimaan.

Ps. Kiitos kaikista kannustavista kommenteista, joita olen saanut tämän blogin julkaisun jälkeen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s