Kerttu herää aamulla puoli seitsemän. Kuten aina arkena, hän laittaa kahvin tippumaan ennen, kuin herättelee lapsia. Ylös ylös, ettei tule kiire tarhaan. Jokainen aamu on oma pieni taistelunsa mutta samalla tuttu ja turvallinen rutiini. Perhe on kuitenkin parasta.

Vihdoin on aamupala syötynä ja haalaritkin saatu puetuksi. Lapset autoon ja Kerttu koukkaa tarhan kautta, ennen kuin ajaa työpaikan parkkihalliin.

Töissä on kevyesti kiire. Toisaalta onhan siihen jo tottunut, että tekemistä on paljon. Välillä istuessa huonelihana palaverista toiseen tulee miettineeksi, että onko tässä mitään järkeä. Työ on kuitenkin pääsääntöisesti ihan mukavaa, eikä Kerttu ole aikoihin selaillut muiden yritysten avoimia paikkoja.

Töiden jälkeen Kerttu ajaa uimahallille. Tiistaisin ja torstaisin hän käy vanhan ystävänsä kanssa uimassa. Arjen pieniä iloja on saapua uimisen jälkeen kotiin valmiiseen ruokapöytään. Ilta kuluu kepeästi vähän lueskellessa ja lasten kanssa leikkiessä. Salkkarit katsotaan usein yhdessä.

Minulla on ihan hyvä arki, Kerttu sanoo, ei minulla ole tarvetta mitään enempää nyt saavuttaa.

Arki onkin monesti ihmisen parasta aikaa. Ei suurempia huolia ja murheita, vaan hyviä tuttuja rutiineja. Asiat soljuvat kepeästi ja sävelet soivat harmoniassa.

Minä arvostan Kertun arkea. Olen aidosti iloinen hänen puolestaan.

Minulla on kuitenkin Kertulle kaksi kysymystä:

1. Jos tietäisit etukäteen, että jonain päivänä sinulle tulee tunne, että toivoisit kokevasi enemmän, haluaisitko odottaa sinne asti vai haluaisitko tehdä jotain jo ennalta?
2. Jos voisit samalla vaivalla jo tänään tuntea eläväsi enemmän, niin tarttuisitko mahdollisuuteen?

Veikkaisin, että Kerttu, hetken mietittyään, vastaisi kyllä.

Mitä toivoisin Kertun oivaltavan, että elämänlaatu arjessa ei ole kaksivaiheinen kytkin; hyvä tai huono. Hyvän spektri elämässä on aivan älyttömän laaja. Kaikki hyvä ei ole toinen toistaan parempia, mutta ne ovat erilaisia. Hyvästä arjesta seuraava askel ei ole lottovoitto tai maailmanympärimatka, vaan ihan älytön määrä hyvyyttä on kätkettynä niihin asioihin, jotka ovat jo ympärillämme.

Kerttu rakas, sinun ei tarvitse muuttaa elämääsi radikaalisti. Sinun ei tarvitse luopua tutuista rutiineistasi. Sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Sinulla on ainoastaan mahdollisuuksia.

Itse asiassa meillä jokaisella on mahdollisuuksia.

Me voimme toisaalta ajatella, että näin on hyvä. Turha tässä mitään kuuta taivaalta on tavoitella, kun ei tämä tästä paljoa muutu kuitenkaan. Tai me voimme virittäytyä ajatukseen, että oikeastaan kaikki asiat ympärillämme voivat johtaa johonkin mahtavaan.

Kerttu pitää uinnista. Hän on joskus nähnyt, että yksi toinenkin saman paikan työntekijä käy joskus samaan aikaan hallilla. Yhtenä päivänä Kerttu rohkaistuu töissä tauolla kävelemään rappuset ylös hänen luokseen ja avaa keskustelun:

”Hei, ollaan myös tossa uimahallilla tavattu, ootko sä kauan harrastanut uintia?”.

Ilmenee, että työkaveri on ennen ihan kilpaillut uinnissa ja jonkin aikaa valmentanutkin. Seuraavan kerran, kun he törmäävät hallilla, ollaankin jo tuttuja. Kerttu kysyy, että voisiko työkaveri antaa pari vinkkiä rintauintiin. No tottahan toki. Muutaman tekniikkavirheen korjauksen jälkeen uinti tuntuu ihan uudelta. Kerttu huomaa kuukauden päästä uidessaan, että hittolainen, minähän ohittelen tässä heitä, jotka ohittivat ennen minua. Tuntuupa hyvältä huomata, kuinka uinti kulkee. Kotonakin hän jakaa ilonsa.

Kerttu menee seuraavana päivänä töissä työkaverinsa luo kertomaan tarinansa ja kiittämään vinkeistä. Työkaveri sanoo, että hän on itse asiassa juuri suorittamassa personal trainerin tutkintoa, että jos Kerttu haluaa, niin hän voisi olla hänen harjoitusohjattavansa, ei maksa mitään.

Uintikipinä iskee ja Kerttu löytää itsensä ihan uudella tapaa. Tiistain ja torstain lisäksi käydään viikonloppuisin koko perheellä uimassa. Lapsetkin iloitsevat vedestä.

Alkusyksystä onkin hieno hetki vuorossa. Koko perhe on katsomassa, kun Kerttu osallistuu uintiseuran kisoihin. Hän kilpailee ensimmäistä kertaa elämässään missään lajissa. Hieman se ajatus jännitti, että minäkö tässä tällä ikää vielä kisaamaan. Työkaverin kuitenkin rohkaisi, että kyllä tuo rintauinti nyt ihan oikeasti kulkee sen verran hyvin, että käyhän koittamassa.

Ei tullut mitalisijaa, mutta eipä ollut Kerttu viimeinenkään. Kisojen jälkeen mennään äidin kunniaksi yhdessä ulos syömään. Kaikkia hymyilyttää.

Tarinan vaihtoehtoisessa versiossa Kerttu vain ohimennen tervehtii työkaveria hallilla, eikä tule koskaan edes tietoiseksi mahdollisuudesta, että työkaveri itse asiassa on entinen valmentaja, jolla voisi olla muutama hyvä vinkki.

Niin tai näin, olen iloinen Kertun hyvästä arjesta.

Vielä paljon iloisempi kuitenkin olen, jos hän virittäytyy arjessaan ajatukseen, että paras on vielä tulossa, hyvyyttä on kaikkialla.