Ole oma itsesi, kaikki muut ovat jo varattuja. Näin lausui Oscar Wilde aikoinaan. Suurin osa meistä on kuullut elämän varrella tämän kaltaisia ohjeita. Aitous, rehellisyys ja itsenään oleminen lasketaan hyveiksi, joita kohti kannattaisi pyrkiä. Paljon harvemmin puhutaan siitä, mikä on omana itsenään olemisen hinta.

Muistan tarinan, jota eräs kaverini kertoi. Hänen tuttunsa oli päättänyt, että ei jaksa enää esittää mitään roolia ja alkaa sanoa aina suoraan sen, mitä ajattelee. Kaveripiiri pieneni ja jäljelle jäivät vain muutama tosi ystävä. Tarina herätti hyväksyviä kommentteja ”just noin”. Ole vain oma itsesi ja jos ei jollekin kelpaa, niin se on hänen ongelmansa. Tarinan päähenkilön koettiin toimineen siis oikein.

Itse en näe tässä kuitenkaan juurikaan sankaritarinan aineksia. Eivät ne jäljelle jääneet välttämättä olleet ollenkaan ”tosi ystäviä”. Saattoivat olla vain semmoisia, joita suora tyyli syystä tai toisesta ei häirinnyt. Ehkä he eivät edes välittäneet päähenkilöstämme niin paljon, että olisivat antaneet hänen suoran puheen merkitä sen suurempia. Arvauksia, arvauksia – tarinan opetus kuitenkin on, että kaikella toiminnallamme on aina jokin hinta. Jokaisesta teosta seuraa aina jotain.

Jos pohtii samaa asiaa toiselta kannalta, niin jokainen ihminen, joka katsoo meitä, arvioi meitä. Olemme koko ajan muiden tietoisen ja tiedostamattoman arvostelun alla. Me pystymme kuitenkin käytöksellämme paljon vaikuttamaan siihen, millaisen vaikutelman muut meistä saavat. Muiden hyväksyntä onkin asia, joka on ihmiselle sisäänrakennetusti tärkeää. Me emme pelkästään pysty vaikuttamaan, miten muut meidät kokevat, vaan me myös (jo tiedostamatta) haluamme vaikuttaa siihen. Aikoinaan, kun ihminen vielä eli savannilla, ja lauma hylkäsi, niin odotettu elinikä lyheni samantien radikaalisti. Vaikka enää henkemme ei olekaan uhattuna samanlailla, niin meidän aivomme ovat edelleen samanlaiset.

Mitä tämä sitten tarkoittaa omana itsenään olemiselle?

Kun ”olet oma itsesi”, joudut silti jatkuvasti valita, mitä kaikkea sanoa ääneen, mitä ei sanoa ja miten toimia eri tilanteissa. Ihmiskohtaamiset ovat tasapainoilua hyväksynnän, oletettujen käyttäytymisnormien ja omien halujen välillä. Otetaan esimerkiksi pohdiskeleva introvertti. Ihmiset pitävät lämpöisistä ja ulospäin suuntautuvista ihmisistä. Jos oletkin pohdiskeleva introvertti ja tulet ryhmätilanteeseen ilman, että lähdet mukaan small talkiin. ”No mites loma meni? Olitteko jossain?” Jos istutkin hiljaa tai vastaat hyvin vähä sanaisesti, niin tuskin kukaan tulee kehumaan, että hei hienoa, kun olet oma itsesi ja upeeta, että maailmassa on tuommoisia, jotka eivät puhu muille. Todennäköistä asia on juuri päinvastoin. Sinut leimataan oudoksi ja epäkohteliaaksi.

Itsenään oleminen ei tietenkään tarkoita, että saisi tai pitäisi olla epäkohtelias muita kohtaan. Tämä argumentti nousee monesti esiin tässä kohtaa. Tottahan se on. Mutta juuri tämä palaakin takaisin asian ytimeen. Mitä ihmettä se tarkoittaa käytännössä? ”Epäkohtelias” on aina vastapuolen tulkinta tilanteesta. Jos et siis halua olla epäkohtelias, niin turvallisinta on käyttäytyä juuri niin kuin kulttuurin normi sanoo. Silloin tulee vähemmän yllätyksiä ja hyvin harvoin yleiskäyttäytyminen koetaan epäkohteliaana. Eikö tämä ole juuri poispäin itsenään olemisesta?

Monien meidän arkipäivässä on lukuisia kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Monet niistä eivät kestä kauaa kerralla, joten yleiskäyttäytymiselle nousee jatkuvasti tarvetta. Itse asiassa yleiskäyttäytyminen small talkeineen on ainoa tapa toimia sujuvasti ja tehokkaasti osana ryhmää tai organisaatiota. Yleiskäyttäytyminen on jotain, mikä tulee siis arkeemme enemmän tai vähemmän annettuna. Samalla meissä jokaisessa on kuitenkin puolia, joita joudumme piilottamaan, pysyäksemme yleiskäyttäytymisen raameissa.

Miten nämä kaksi asiaa yhdistetään?

Ruvetako puhumaan suoraan kaiken mieleen tulevan vai vain tukahduttaako tietyt puolet itsestään? Uskoisin, että vastaus on näiden puolessa välissä.

Itsenään olemisen hinta on kaksitasoinen. Ensimmäinen puoli on, että käyttäytymällä omalla tavallasi, muut reagoivat aina siihen ja normista poikkeaminen ei herätä ensi sijaisesti positiivista kaikua. Toinen maksettava hinta on, että ollaksesi oma itsesi osana ryhmää, joudut tekemään kompromisseja itsesi kanssa. Tämä tarkoittaa, että joudut miettiä, mitkä asiat ovat sinulle tärkeämpiä kuin toiset. Mitä parempi itsetuntemus ja itserehellisyys sinulla on, sitä paremmin tunnet ne asiat.

Ajatellaan, että olet edellä kuvatun lainen pohdiskeleva introvertti, mutta samalla haluaisit päästä eturivin tekoälyasiantuntijaksi. Yksin on vaikea muodostaa riviä. Ollaksesi eturivissä, tarvitset muita ihmisiä. Silloin hyvä ja aktiivinen yleiskäyttäytyminen auttaa sinua paljon. Eli käyttäytymällä ”itsesi vastaisesti” luot pitkällä aikavälillä itsellesi parempia mahdollisuuksia kasvaa siksi, keneksi haluat kasvaa.

Tämä kaikki palaa koko ajan samaan kysymykseen: millaisen version haluan itsestäni luoda ja millainen hinta siitä kannattaa maksaa. Varmaa on vain, että kaikella on hintansa.

Seuraavan kerran, kun puhutaan, että kyllä jokaisen kannattaa olla oma itsensä, niin muistahan huomioida, että se ei vielä tarkoita yhtään mitään. Kun arki rullaa tiiviinä ja tilanteita tulee ja menee, niin me emme läheskään ole jokainen muistaneet miettiä, että mitkä ovat ne asiat, mitä haluan kaikkein eniten ja mitkä ovat ne hinnat, jotka minun täytyy niistä maksaa. Mitä vähemmän näitä ajattelemme, sitä enemmän pienet lyhyen tähtäimen asiat saavat painoarvoa. Silloin mittasuhteet lähtevät vääristymään. Saatatkin havahtua istumasta jonkin ryhmän keskellä miettien, että ei tässä ole mitään järkeä. Ei siinä olekaan, jos sinulla ei ole unelmaa ja määränpäätä, mihin olet matkalla – versiota itsestäsi miksi haluat tulla. Vain sen kautta arki kasvaa merkitykseensä. Vain luopumalla jostain voimme saavuttaa jotain suurempaa.

Itsenään oleminen on todellinen taitolaji.

Kaikkialla, missä on paikalla enemmän kuin yksi ihminen, syntyy aina ennen pitkää erilaisia konflikteja. Se on luonnollista, eivätkä konfliktit ole ollenkaan automaattisesti pahasta. Konflikti voi olla myös kissan nostamista pöydälle ja asioiden puhumista rakentavasti halki. Pahaksi konfliktit muodostuvat vasta pitkittyessään ja syventyessään. Siksi ymmärrys siitä, mistä konfliktit kumpuavat sekä kyky ratkaista niitä, ovat tärkeitä eteenpäin vieviä taitoja elämässä.

Mistä ne konfliktit sitten kumpuavat?

Huono kommunikointi on yksi keskeinen syy. Esimerkiksi jos puoliso ehdottaa: ”Mentäiskö tänään ulos syömään?” ja vastauksesi on: ”No ei todellakaan mennä, mikä ihmeen menopakko sulla on?”. Kaikenlainen hyökkäävä, syyttävä tai perustelematon vahva mielipide on omialtaistaan lyömään kipinöitä keskustelijoiden välille. Pelkkien sanavalintojen lisäksi tähän vaikuttavat myös mm. äänenpaino, kehonkieli ja toisen tulkinta tilanteesta.

Tämän sukulaisilmiö on väärinkäsitykset. Jos tällä kertaa kysyt puolisoltasi: ”Tulen työreissulta kahdeksalta, mennäänkö saunaan sitten?”. Hyvä idea, hän lupaa laittaa saunan päälle. Sitten illemmalla laitatkin tekstiviestin: ”Lentokone myöhässä, menee ainakin yhdeksään.” Saavut kotiin puoli kymmenen ja puoliso onkin jo nukkumassa ja sauna kylmänä. Mitä hittoa?! Aamulla puolisosi sitten kertoo ymmärtäneensä, että ei tarvinnutkaan laittaa saunaa, kun ei ollut tietoa paljonko kone on myöhässä ja kun et sitten enää mitään ilmoittanut. Sanat ovat aina merkittävä rajoite itsemme ilmaisussa. Mitä ikinä sanommekaan, sen voi aina joku tahallaan tai vahingossa ymmärtää väärin.

Suunnittelemattomuus luo myös konflikteja. Kun asioita ei suunnittele riittävästi etukäteen, joutuu tilanteiden keskellä tekemään nopeita päätöksiä. Tämä taas vaatii aivoilta paljon energiaa ja luo stressiä. Klassinen esimerkki on matkustaa ulkomaille ja vasta lentokentällä miettiä: ”No niin, mites täältä pääsee hotelille, oliko sulla se osoite jossain. Ai ei vai?”

Stressi myös yksinäänkin aiheuttaa konflikteja. Kun asioita on enemmän kuin jaksaisi ja ehtisi keskittyä, niin silloin toinen ihminen on helppo kohde purkaa tunnetilaansa. Mitä kireämmällä pinna on, sitä vaikeampi on ohittaa primitiivireaktioita.

Turhautuminen kiristää myös pidemmän päälle hermoja ja luo maaperää konflikteille. Hyvä esimerkki on työtehtävä, joka on yksinkertainen ja toistuva. Muistan lukeneeni psykologisesta testistä, jossa henkilöitä palkattiin isolla palkkaa kantamaan työpäivän ajan vettä ämpärillä avannosta toiseen. Yksikään henkilö ei isosta palkasta huolimatta kauaa viihtynyt tehtävässään. Jos meiltä katoaa merkityksen kokemus, niin se purkautuu hyvin herkästi turhautumisena.

Häiriötekijät ovat myös yksi konfliktien aiheuttaja. Koitapa laittaa televisio oikein lujalle tai ryhtyä äänekkäästi maiskuttelemaan, kun istut jonkun vieressä. Kova melu stressaa ihmistä ja jälleen helppo purkautumisen kohde on toinen ihminen.

Väärä ihminen väärässä paikassa johtaa myös kipinöintiin. Jos ihminen, joka on luonteeltaan tarkka ja tunnollinen laitetaan työtehtävään, jossa ei ole selkeitä ohjeita ja tilanteet muuttuvat, on jonkinlainen konflikti vain ajan kysymys. Sama toimii myös toisinpäin. Ihmiset ovat erilaisia ja kokevat erilaiset ympäristöt hyvinkin erilailla.

Tässä oli lueteltuna seitsemän yleistä konfliktin aiheuttajaa. Lista ei ole mitenkään tieteellisesti tutkitun kattava. Tarkoitus on enemmänkin antaa riittävä yleiskuva ihmisten välisten konfliktien synty syistä. Nyt seuraakin sitten tärkeä kysymys:

Mitä ihmeen hyötyä tuosta tiedosta on?

Kun hetken rauhassa silmäilee noita konfliktien syitä, niin yksi tärkeä huomio hyppää silmille. Nuo kaikki perustuvat yksilön kokemukselle, tunteelle. Mikään noista ei perustu logiikkaan tai järkeen, vaan nimenomaan tunteelle. Se, että joku kommunikoi huonosti, joku maiskuttaa suuta tai joku ymmärtää väärin, ei vielä tarkoita minkäänlaista konfliktia. Konflikti syntyy vasta sitten, kun jollakin osa puolella menee asiasta kuppi nurin.

Konflikti on siis aina yhteistyötä.

Yksin on ihan uskomattoman vaikea riidellä. Tämä on keskeinen asia oivaltaa; koska konfliktit syntyvät pääsääntöisesti tunnetilan seurauksena, niin niiden ratkaisuakin kannattaa etsiä tunnemaailmasta. Jos toinen turhautuu raskaasti, kun se sauna ei ollutkaan päällä, niin mitä silloin kannattaa tehdä? Lähteä perustelemaan järjellä, miksi lähettäjän tekstiviestistä pystyi selkeästi ymmärtämään, että ei mennäkään saunaan?

Vai mitä, jos sanoisi vaan ”Hei anteeksi, mä ymmärsin ihan väärin. Sori mun moka”?
Mennään seuraavassa tekstissä syvemmin konfliktien ratkaisuun, mutta tämän tarinan pointtina on, että konfliktit ovat elämässä väistämättömiä ja ne syntyvät vain yhteistyössä. Ne ovat tunnepuolen asioita, joiden ratkaisemiseen ei järki tai oma oikeassa olon pyrkimys auta juurikaan mitään.

Peace, love and rock’n roll!