Todellisuus moniulotteisine ilmiöineen on aina ollut suuri kiinnostuksen kohde ihmiselle. Jo varhaisissa kulttuureissa on ajatus yliluonnollisesta ja kuolemanjälkeisestä ollut mukana. Sokrateenkin pohdinnoista on aikaa jo 2500 vuotta. Kaikesta pohdinnasta ja tutkimuksesta huolimatta maailmassa on edelleen paljon, mitä yksittäinen ihminen ei ymmärrä. Vaikka perehtyisit maailmankaikkeuteen ja oppisit ymmärtämään avaruuden kaareutumisen ja ajan suhteellisuuden, niin sinulle saattaa edelleen olla mysteeri, mistä tavallisen ihmisen ajatukset tulevat tai miten robotteja kehitetään.

Maailman kompleksisuus on läsnä jokaisen arjessa kaikkialla maailmassa. Joka päivä voi lukea uutisia maailmalta ja silmät pyörien ihmetellä, miten noin voi tapahtua. Kun kompleksisuus kasvaa entisestään, niin oman järkemme ylittävien tekojen ja ilmiöiden määrä kasvaa myös.

Suurin määrä ihmisiä, mikä yhden ihmisen aktiivisten sosiaalisten kontaktien piiriin mahtuu, on noin 150. Tuota pienemmissä ryhmissä on mahdollista, että ihmiset tuntevat henkilökohtaisesti toinen toisensa ja pystyvät elämään sovussa. Isommat ihmisjoukot puolestaan eivät tule toimeen pelkästään sosiaalisilla kanssakäymisillä, vaan tarvitaan sääntöjä pitämään yhteisö toimintakykyisenä. Niinpä niin kauan, kuin on ollut isompia ihmisyhteisöjä, on ollut myös sääntöjä ja lakeja. Osaan näistä säännöistä on liittynyt myös uskonnollisia sävyjä, osa puolestaan ollut puhtaasti maallisia.

Tästä päästään yhteen kasvavan kompleksisuuden ja ihmisjoukkojen ihan keskeiseen haasteeseen:

Suuret ihmisjoukot eivät pysty toimia tehokkaasti ilman säännöstöjä, mutta kompleksisissa kokonaisuuksissa säännöt ovat aina radikaaleja pelkistyksiä todellisuudesta.

Toisin sanoen se, mitä ikinä säännöksi kirjataankin, ei koskaan tavoita kattavasti todellisuuden ilmiöitä. Ihminen kirjoittaa säännöt parhaan ymmärryksensä mukaan ja se ”ihmisen paras ymmärrys” on jo lähtökohtaisesti vajavainen suhteessa todellisuuden moninaisuuteen.

Mitä ihminen on sitten tehnyt, kun on huomannut todellisuuden kulkevan erilailla, kuin lakiin kirjoitettiin?

Sen sijaan, että oltaisiin muutettu oppeja, niin läpi historian ihminen onkin yrittänyt muuttaa todellisuutta. Vanha viisaus on, kun järki loppuu, niin voimankäyttö alkaa. Eriuskoisia on tapettu, ”noitia” poltettu roviolla, alkoholin kieltolakia on kokeiltu. Maailmassa on edelleenkin kymmenittäin valtioita, joissa homoseksuaalisuus tai avioliiton ulkopuolinen suhde ovat laittomia. Osassa tuomio voi olla jopa kuolemanrangaistus.

Koko ihmiskunnan historia on täynnä tapahtumia, joissa joku yrittää voimalla taivuttaa jonkun toisen omaan oppiinsa. Sinänsä tämä vaikuttaa järjettömältä – onko ihminen tosiaan niin tyhmä? Samalla on kuitenkin tärkeää muistaa se toinen puoli, ilman säännöstöä ei isompi ihmismassa pysty toimia tehokkaasti yhdessä.

Kun kompleksisuus kasvaa, niin ihmisen luomien lakien ja dogmien virhemarginaali kasvaa myös. Tämä näkyy jo siinä, miten paljon jäljessä lait ovat esimerkiksi Facebookin ja Googlen toiminnasta. Kuinka moni edes tajuaa, mitä kaikkea nämä kaksi yritystään voivat jo hankkimallaan datalla tehdä? Puhumattakaan, mitä kaikkea pahaa sillä voisi joku kieroutunut rikollinen tehdä, jos vain saisi datan käyttönsä.

Kun kompleksisuus jatkaa kasvuaan, niin ihmisen oma ymmärrys käy koko ajan vajavaisemmaksi. Valta muodostuu niille, jotka pystyvät tekoälyn avulla hallitsemaan dataa. Syntyy ihan uusien luokkajakojen maailma, jossa luokat eivät jakaudu perinteisen vaurauden pohjalta, vaan data ja sen ymmärrys ovat se pääoma, joka erottaa ihmiset.

Mitä tällöin tapahtuu sille tavalliselle ihmiselle, joka on läpi maailman historian halunnut pelkistää maailman omaan ymmärrykseensä taipuvaksi?

Osa ihmisistä on valmiimpia muokkaamaan omia ajatuksiaan kehityksen mukana. He ovat valmiita elämään hyväksyen, että todellisuudessa on paljon kaikkea, mitä he eivät ehdi oppia ymmärtämään, mutta mitä ei silti kannata tuomita. He pystyvät käyttää aikansa innostuneeseen uteliaisuuteen ja tutkia polkuja kohti sitä, minne he haluavatkin mennä. Ilman tarvetta julistaa väkisin omaa oppiaan muille. He tietävät, että paljon siitä, mikä on tänään ”totta”, onkin huomenna muuttunut.

Osa ihmisistä jatkaa samalla linjalla kuin tähänkin asti ja pitävät kiinni siitä, mihin tänään uskovat. He koittavat joko selitellä maailmaa uusiksi tai, tilanteen kiristyessä, voimalla muokata maailmaa vastaamaan omaa oppiaan. Luokkajaot ovat aina luoneet radikalismia ja olisi vaikea uskoa, että tähän tulisi nytkään poikkeusta.

Kumpi on suurempi tulevaisuuden haaste: tuloerojen kasvu vai datan kasautuminen harvojen käsiin? Joskus keksittiin sanonta, että raha tulee rahan luo. Entäs jos tulevaisuudessa tieto tulee tiedon luo? Se dominoi, kellä on paras pääsy dataan. Esimerkiksi ihmisten Facebook-tykkäyksistä pystytään rakentamaan jo nyt yllättävän tarkkoja profiilikuvauksia. Mitä jos tämän datan saisi haltuun puoli-rikollinen ryhmittymä, jonka myy eniten tarjoavalle palvelua, jossa he selvittävät edellä mainitun datan kautta kohdehenkilön, vaikkapa tietyn puolueen johtavan poliitikon, heikkoja kohtia ja lähtevät sitten systemaattisesti johdattelemaan henkilöä ansaan. Lahjukset, naisseikkailut, alkoholi yms. ovat ennenkin tuhonneet menestyksekkäitä uria. Mitä jos tätä tuhoamista tekisikin joku systemaattisesti ja jatkuvasti päivittyvällä suurella datalla?

Kaiken tämän pointti on, että kompleksisuuden kasvu tarkoittaa, että meidän jokaisen yksilönä on koko ajan vaarallisempaa ja vaarallisempaa jäädä kiinni omiin ajatuksiimme ja mielipiteisiimme. Kaikki, mitä näen, ei todellakaan ole, kaikki, mitä on. En minä etkä sinä pysty ymmärtämään maailman moninaisuutta. On pakko hyväksyä suuri määrä erilaisuutta ja pystyä antamaan arvoa sekä sille, että omalle polulleen.

Ja kenellä on vastuu ennaltaehkäistä uusien luokkajakojen repeytymistä ja sen kautta kumpuaa radikalismia? Mitä minä voin tehdä asian eteen?