Taisto suomalainen perheellinen työssäkäyvä mies. Koulut tulivat käydyksi ja pian hän on ollut 20 vuotta mukana yrityselämässä.

Tänään hänellä on työhaastattelu uuteen paikkaan. Vaihtelu virkistää ja Taisto kokee, että on aika uusille haasteille. Hän on valmistautunut työhaastatteluun itse asiassa aika hyvin.

Taisto on menestynyt työelämässä tähän asti, joten suurin jännitys ei tänäänkään pääse kuskin paikalle. Taisto tietää, että uidessa jalat ylettävät pohjaan.

Myös haastattelija on vakuuttunut Taiston osaamisesta ja keskustelu kulkee muutenkin hyvin. Taisto aistii selkeästi, että tässä työpaikassa arvostetaan tavoitteiden saavuttamista ja dynaamista etenemistä. Se ratkaisee, mitä jää viivan alle.

Keskustelun loppupuolella haastattelija kysyy: ”Mitkä ovat Taisto sinun arvosi?”

Taisto miettii hetken ja vastaa: ”Kyllä mun arvoja ovat tavoitteiden saavuttaminen ja eteenpäin meneminen. Totta kai perhe on tärkeä, mutta kyllä minä haluan elämässäni saavuttaa ihan tuloksiakin. Miksi pukea varusteet päälle ennen peliä, jos ei sinne lähdetä voittamaan?”

Haastattelija nyökkää tyytyväisenä. Taistosta itsestä tuntuu itsevarman tyyneltä. Hän onnistui mielestään vastaamaan hyvin. Juuri tuollainen tavoitteiden saavuttajahan hän on.

Puhuiko Taisto totta? Mitä sinä olet mieltä?

Vaikka jokainen yllä oleva rivi on keksittyä tarinaa, niin voimme silti kohtuullisen luotettavasti vastata kysymykseen, että Taisto vähän sovelsi totuutta.

Miksi? Mistä sen voi tietää?

Esa Saarinen käyttää hienoa kielikuvaa, että jokainen ihminen on jääkiekkojoukkue. Meidän kirkkaimmat vahvuudet ovat meidän parhaita pelaajia, meidän ykköskenttämme. Meillä on jokaisella se ykkössentteri kapteeninmerkki rinnassaan, joka pystyy pyörittämään haluamaamme peliä. Kun ykköskenttä on jäällä, me olemme aika lähellä parhaita versioita itsestämme. Jokainen tietää, että on täysin mahdotonta peluuttaa ykköskenttää koko ajan.

Kaikissa tilanteissa emme olekaan omassa ihannetilanteessamme, jäälle luistelee nelosketju. Ehkä tämän kentän tavoitteena onkin vain suojella omaa maalia ja rikkoa vastustajan peliä. Emme enää olekaan parhaita versioita itsestämme, vaan fokuksemme onkin oman maalin suojelemisessa. Sivustakatsojalle ero voi olla radikaali.

Ykköskentän ollessa jäällä voimme olla lämpöisiä ulospäin suuntautuneita ja pystymme pelaamaan vahvuuksillamme. Tilanteissa, joissa ”neloskenttä tulee jäälle” voimmekin tuntea itsemme epävarmoiksi. Keskitymme suojelemaan omaa sisintä ja saatamme olla paljon huonompia kuuntelijoita ja kyseenalaistaa muita hanakasti.

Meidän aivomme pystyvät käsittelemään keskenään ristiriitaisia ajatuksia täysin toisistaan irrallaan. Ne ovat kuin eri lokeroissa, jonka takia niiden ei tarvitse olla tekemisissä keskenään. Tästä syystä tämä ristiriitaisuus ei läheskään aina ole aktiivisesti ihmisen itsensä tiedossa.

Taisto on tyytyväinen haastatteluunsa. Hän hakee lapset tarhasta ja kotona ruokapöydässä kertoo onnellisena, että voipi isän työpaikka pian vaihtua.

Illalla Taisto lähtee kavereiden kanssa katsomaan jääkiekkoa. Noin kerran kuussa on tapana ollut vanhalla kaveriporukalla käydä jäähallilla ja sen päälle vähän istua iltaa. Pelissä Taisto on kotijoukkueen pelipaita päällä ja taputtaa seisaaltaan kannatuslaulujen tahtiin. Onhan hänen arvonsa lojaalisuus omaa jengiä kohtaan.

Pubissa käydään kaveriporukalla läpi peliä ja elämää. Opiskeluajoista ollaan tunnettu ja nykyään on jo perhe jokaisella. Muistot elävät kirkkaina. Taistokin muistelee ilolla taas tarinoita, kuinka silloin mentiin. Onhan hänen arvonsa edelleenkin riippumattomuus ja huolettomuus huomisesta. Mitä sitä elämää murehtimaan. Tilataanko vielä yhdet?

Taisto tulee kotiin puolen yön maissa. Lapset ovat jo nukahtaneet. Hän käy silti sanomassa hyvää yötä ja silittää molempien hiuksia. Kuinka kaunis onkaan nukkuva lapsi. Taisto tuntee suurta iloa näistä pienistä ihmeistä. Onhan hänen arvojaan rakkaus ja toiselle omistautuminen. Taisto painaakin pieneksi hetkeksi katseensa alas ja lausuu: ”Kiitos näistä rakkaista lapsista”. Lapsuuden iltarukoukset tuovat edelleen turvallisuutta mieleen.

Hampaiden pesun jälkeen Taisto hiipii sänkyyn. Vaimo kysyy hymyillein ”no mitäs pojat?”. Taisto vastaa leikkisästi, että samojahan ne ovat vaikka parta jo kasvaakin. Taisto nauraa itsekin omalle vitsilleen. Ovathan hänen arvojaan leikkisyys ja huumori.

Ennen unta Taisto tarttuu kirjaan, Päämajan kaukopartiot. Hän lukee paljon historiaa, etenkin Suomen sotia käsittelevää. Hän eläytyy kirjan hahmoihin ja usein rakentelee päässään, entä jos -skenaarioita. Ovathan hänen arvojaan myös isänmaallisuus ja perinteet.

”Tulisitko vähän lähemmäs?”, vaimo kysyy.

Tuleehan Taisto, kuuluuhan hänen arvoihinsa pitää huolta elämänsä naisesta.

Jos nyt saisit Taiston puolesta vastata työpaikkahaastattelijalle, mitkä Taiston arvot ovat, niin mitä sanoisit? Ja kuinka paljon lisää arvoja hänen elämästään vielä löytyisikään, jos kulkisimme pidemmän matkan hänen rinnallaan?

Tarinan opetus on, että se, mitä meidän jokaisen arvomme ovat, on itse asiassa todella monitasoinen kokonaisuus. Ne arvot, joita välittömässä ympäristössämme alleviivataan, vahvistuvat myös meissä. Kun vaihdamme ympäristöä, myös arvomme elävät. Työpaikoilla keskustellaan ”jaatko sinä yrityksen arvot?” Väittäisin, että rehellinen vastaus melkein kaikkien kohdalla on: ”Joskus jaan, joskus en. Paljon riippuu tilanteesta ja siitä, onko minun ykkös- vai neloskenttä jäällä”.

Tämän vuoksi ei myöskään kannata ikinä arvostella ihmistä sen hetken perusteella, kun sinä saavuit hänen elämäänsä. Maltahan tovi. Paljon hyvää on vielä tulossa.