Tähän asti olemme siis puhuneet kanarakkaudesta. Sana tulee tilanteesta, jossa henkilö kertoi syövänsä kanaa, koska rakastaa kanaa. Todellisuudessa hän kuitenkin rakastikin vain sitä kokemusta, miten kana ruokana palveli hänen tarpeitaan. Kanarakastaja siis arvottaa maailman sen kautta, miten asiat ja ihmiset palvelevat hänen omaa etuaan. Kanarakastaja haluaa aina olla saamapuolella tai maksimissaan antaa juuri sen verran, kuin hän itse saa. Hän haluaa itse olla kiinnostava (vaikka ei aina sitä myöntäisikään).

Hetkellisen hyvänolontunteen voi luoda tälläkin tavalla. Mutta sitten tarvitseekin jo seuraavan annoksen, koska kestävään onnelliseen elämään ei tätä kautta pääse.

Keskeinen kysymys kestävästi onnellisessa elämässä sen sijaan on: ”Miten saan muut ihmiset olemaan enemmän, kuin he itsestään kuvittelevat?”

Arjessa jokainen meistä käyttää itseään yllättävän kapeasti. Tämä hämärtää myös meidän käsitystä omasta itsestämme ja kyvyistämme. Siksi ihmisille, jotka osaavat kohottaa arjen energiaa ja saavat muut voimaantumaan, on paljon kysyntää. Osa tästä kysynnästä on näkyvää, isompi osa on kuitenkin piilossa meidän pinnan alla.

Miten tämä sitten tehdään? Miten muista tehdään parempia?

Yksi keskeinen tapa on kohottaa sitä, mitä toinen ihminen on jo nyt. En enää kehukaan vain sen takia, että hän tekee jotain, mistä minäkin hyödyn. Kehun, koska tiedän, että hänelle tulee siitä hyvä mieli. Jokaisessa meissä on kehun arvoisia asioita paljon jo valmiiksi, mutta kuten ”halaamattomuus” edellisessä tekstissä, nämä asiat eivät nouse arjessa aktiiviseen ajatteluumme. Fokuksemme on suoritus- ja asiakeskeisessä kanssakäymisessä. Kehun saat, kun teet jotain, minkä hyöty näkyy minullekin hyötynä.

Täysin mahdollista kuitenkin olisi kehumisasenne , että haluan jakaa hyvää muille ilman oletusta välittömästä vastapalveluksesta.

Toinen tärkeä näkökulma on, että meillä kaikilla on elämässämme paljon valinnan vapautta. Meillä jokaisella on myös ihan ainutlaatuinen elämänkokemuksemme. Vapaus ja erilaiset kokemuspohjamme yhdessä johtavat siihen, että ihmiset valitsevat eri tavoilla. Joku toinen käyttää vapauttaan valitakseen ihan päinvastoin, kuin me itse valitsisimme. Onko hän silloin mielestäni väärässä?

Se on hänen oikeutensa valita toisin. Hän ei ole väärässä.

Kanarakastamisen maailmassa tämä yksinkertainen totuus usein pyyhkiytyy pois mielestämme. Unohdamme, että eri kokemuspohjalla ihmiset voivatkin nähdä asian ihan toisin kuin me. Annamme itsemme ajautua illuusioon, että kyllä tuo toinen ihminen ajattelee samalla tavalla, kuin minä, kunhan hän vain saa saman tiedon. Häntä täytyy vain oivalluttaa. Ja jos ei oivalla, niin sitten voi vaatia. Kyllähän se itsestä lähtee jokaisella.

Uskotko oikeasti, että tiedolla ohjataan ihmisiä?

Onneksi kolikossa on se toinenkin puoli.

Se, että joku kohtaakin toisen ihmisen hänen maailmassaan ja ojentaa hänelle käden, voi potentiaalisesti olla järisyttävän kaunis kokemus. Jo yksikin tämmöinen kohtaaminen voi avata välillenne sillan, jollaista ei koskaan aiemmin ollut.

Me kaikki olemme arjessa tottuneet suppeisiin ihmiskohtaamisiin. Kun joku murtaakin normeja ja antaa hyvyyden virrata vuolaasti muita kohti, kokemus voi jättää todella kauaskantoisia värähtelyjä. Kohtaamisenne suurin tavoitteesi onkin ymmärtää, mitä toinen ajattelee ja saada hänet tuntemaan ylpeyttä itsestään ja ajattelustaan.

Tämä vaatii kuitenkin toimintaa, joka paperilla kuulostaa paljon helpommalta, kuin se todellisuudessa on. Pitää olla valmis rikkomaan sosiaalisia normeja. Joutuu uimaan näiden alhaisen energian kohtaamisten vastavirtaan. Useimmille meistä se aiheuttaa alussa tilan, jossa tuntuu hieman ahdistavalta toimia vastoin kuin on totuttu.

”Mitä mä nyt tässä rupea yhtäkkiä halaamaan tai olkapäitä koskettelemaan. Eikä mulla nyt ole aikaa jokaisen kuulumisia kysellä”.

Totta, ei välttämättä olekaan aikaa. Koska priorisoit muita asioita tärkeämmiksi. Fakta kuitenkin on, että sinulla voisi olla aikaa.

Vaatii välillä paljon energiaa tehdä hyvää ilman välitöntä palkintoa itselleen. Siksi me monesti nyökkäilemme innokkaan hyväksyvästi, kun joku puhuu rakastavasta tavasta kohdata toinen ihminen, mutta arjessa sitten selitämme itsellemme ”Juuri niin, just niin pitäisi tehdä, mutta mä nyt tällä kertaa teen vielä näin”.

Kaikki lupaavat samaa, mutta kaikki eroavat teoissa.

Mihin se minut veisikään, jos lähtisin kohottamaan muita ihmisiä? Irtautuisin alhaisen energian ajattelusta. Loisin arvonantoa toisille pienten eleiden kautta, kuuntelisin toista osatakseni arvostaa häntä entistä enemmän. Ehkä silloin jonain päivänä sydämeni olisi niin lämmin, että minä näkisin halaamattomuuden.

Silloin olisin viisas ihminen.