Menneellä viikolla oli mukavana vaihteluna olla puhumassa ja keskustelemassa opiskelijoiden kanssa Teliasta ja johtamisesta. Toki uusien ihmisten tapaaminen on jo valmiiksi varma tapa oppia uutta, mutta tällä kertaa avautui näkökulma, jota en osannut odottaa etukäteen. Ryhmässä oli kanssani noin kymmenkunta entuudestaan täysin tuntematonta johtamisen opiskelijaa. Esittelykierroksella jo toisen henkilön kohdalla rupesin aistimaan, että tässä on nyt jotain erilaista ilmassa. Neljännen kohdalla tajusin, mikä se on.

Se oli tapa, jolla he itsensä esittelivät.

Hieman karkeasti jaettuna itsensä voi esitellä kahdella tapaa. Voit kertoa, mitä sinulla on ja mikä sinä olet: ”Hei olen Pilli. Olen asiantuntija tiimin esimies Telialla ja olen tradenomi, minulla on mies ja kaksi lasta ja koira. Olen ollut täällä töissä kuusi vuotta. Lisäksi meillä on purjevene, jolla tulee aina kesäisin käytyä merellä”.

Tässä koko esittely perustuu verbien olla ja omistaa ympärille.

Toinen tapa esitellä itsensä on kertoa asioista, joihin haluat kiinnittyä ja joita kohti edetä: ”Hei, olen Pulla. Minua kiinnostaa johtaminen, koska tykkään olla ihmisten kanssa ja haluan auttaa muita onnistumaan. Olen nyt johtamisen opiskelun ohella ollut töissä pankissa. Työkokemus on minulle tärkeää, koska en ole semmoinen, joka oppii vain lukemalla. Unelma olisi päästä johtamaan ketterään start-up tyyliseen yritykseen, jossa voisi testata uusia ideoita”.

Tässä koko esittely perustuu siihen, miten henkilö näkee itsensä suhteessa muuttuvaan maailmaan ja unelmiinsa. Nämä kaikki opiskelijat esittelivät itsensä tällä jälkimmäisellä tavalla. Ihanaa kuultava, voin kertoa.

Mitä väliä tällä sitten on, miten sitä itsensä esittelee?

Mitä kielellä, sitä mielellä. Meidän ajatuksemme vaikuttavat sanavalintoihin ja meidän sanamme vastaavasti vaikuttavat takaisin meidän ajatuksiin. Olla ja omistaa – ajattelu kertoo tietynlaisesta ajattelun pysähtyneisyydestä. Siitä puuttuu täysin kasvun pyrkimys ja itsensä kokeminen dynaamisena osana kehittyvää maailma. Olla ja omistaa – ajattelu on kuin henkilö ei puhuisikaan itsestään, vaan kuvailisi jotain ihan muuta henkilö. Esittelyssä vaan todetaan asiat niin kuin ne (muka) ovat ja kuin esiteltävä kohde olisi vain näiden kuvausten summa.

Toisessa tavassa esitellä itsensä henkilö puolestaan on nimenomaan itse subjektiivisena olentona osana yhteistä maailmaa. Hän kuvailee omaa tapaansa tarttua elämään ja kuvailee suuntauksia, joihin haluaa pyrkiä. Hän on oman elämänsä aktiivinen kapteeni, jolla on selkeä pyrkimys laajempaan itsensä toteuttamiseen.

Kuulijan kannalta myös ero on merkittävä. Kun oman elämänsä kapteeni esittelee itseä, on kiinnostuminen hänestä paljon helpompaa. Henkilö on selkeästi avoin asioille ja valmis näkemään vaihtoehtoja.

Menemättä sen syvemmälle tähän psykologiaan, haluan kysyä meiltä jokaiselta:

Miksi se oikeastaan olisi kovinkaan olennaista määritellä, mitä minä olen ja mitä minä omistan, kun ne kaikki muuttuu kuitenkin? Eikö paljon elämää rikastavampaa olisi ajatella, miten minä kiinnityn yhteiseen elämänvirtaan ja minne haluaisin, että se minua kuljettaa?