Kolmekymmentä vuotta sitten tein lumienkelin juuri tähän. Makasin hangessa ja näin tähdet. Koetin nousta niin varovasti kuin mahdollista. Seisoin ja katsoin. Lumienkelin siivet olivat käteni mittaiset. Toisessa siivessä oli pieni jälki, käteni painauma. Sinisissä haalareissani ei ollut helppo nousta.

Hetken lumienkeliä katsottuani tajusin, ettei kenenkään ole hyvä olla yksin. Tein enkelille kaverin viereen. Sen siivet olivat saman mittaiset, myös niihin jäi painauma. Olin iloinen luomastani, mutta samalla inhosin haalareitani, koska mielestäni juuri ne olivat syy painaumiin. Niiden takia minun oli vaikea nousta. Muutoin lumienkelini olisivat täydellisiä.

Aikuisena tajuan, että olisin voinut pyytää äitiä nostamaan minut. Silloin minun ei olisi tarvinnut ottaa kädelläni tukea. Tai olisin voinut ottaa hieman lunta ja tasoittaa painaumat siivissä. Lapsenmieleen eivät mahdollisuudet nousseet. Minkä tein, sen tein.

Olenko viisaampi nyt aikuisena, kun näen mahdollisuuksia?

En ole tehnyt lumienkeliä vuosikymmeniin. Mitä teen mahdollisuuksilla, jos enkelit jäivät lapsuuteen?

Ne käteni mittaiset siivet silloin hangella, mihin ne yltivät? En silloin ajatellut, että mikään ominaisuus minussa olisi rajoite.

Toivon koko sydämestäni, että ymmärrämme tämän: eivät tekemäni jäljet hangessa vain näyttäneet enkeliltä.  Ei se niin mennyt. Vaan kun tietyllä tavalla heilutteli käsiä ja jalkoja, niin silloin enkeli ilmestyi lumeen. Siinä on iso ero. Niin iso, että voiko sitä aikuinen käsittääkään?

Seison edelleen saman paikan äärellä, en ole vanha vieläkään. En tiedä, missä sininen haalarini menee. Se, jonka takia siipiin tuli painaumat. Mieleni tekisi jälleen tehdä lumienkeli. En tosin osaa enää vain kaatua selälleni, kuten kolmekymmentä vuotta sitten. Tehdäkseni enkelin minun pitää polvistua ensin.

Katson taivasta ja heilutan käsiäni. Me kohtaamme jälleen.

Nousen ylös niin varovasti kuin pystyn. Siivet ovat pidemmät kuin ennen, mutta niissä molemmissa on nyt painaumat, en olisi muuten päässyt ylös. Kaikella on hintansa.

Olen hiljaa sen äärellä, joka on mennyt.

Ei sen, mitä olen luonut, tarvitse olla virheetöntä, ei isompaa tai pienempää. Halu luoda hyvää riittää. Silloin enkeli ilmestyy lumeen ja sen on sinun kokoisesi.