Minulta on useammankin kerran kysytty ”Miksi sä oot jossain liittymäbisneksessä töissä, jos sua kerran kiinnostaa kaikki filosofia enemmän?”.

Hyvä kysymys, olemme asian ytimessä. Ja itse asiassa olemme myös filosofian ytimessä. Jos mietimme muuttuvaa maailma kaikkine teknologioineen, niin vastaus on loppujen lopuksi aika selkeä.

Kerron pienen tarinan kautta miksi ajattelen näin.

Teollinen vallankumous alkoi 1700 –luvun alkupuolella Englannissa. Tämä johti kohtuullisen nopeasti siihen, että taitavien käsityöläisten kilpailijoiksi nousivat tehtaat, joissa vähemmän koulutetut työntekijät tekivät halvemmalla enemmän. Hinnat tippuivat ja vanha yhteiskuntarakenne järisi. Työolot tehtaissa olivat nykyään katsoen kaameat. Varallisuuserot kasvoivat huimasti, eikä tehtaiden ei tarvinnut mitenkään pitää huolta työntekijöistään. Ihmisiä odotti jonossa vuoroaan päästä töihin. Kapitalisti poltti sikariaan konjakkilasi kädessään ja työläinen uhrasi terveytensä muutaman lantin tähden.

Aikaa tästä ehti kulua lähes sata vuotta, kunnes organisoitu reagointi muutokseen alkoi. 1800 –luvun alkupuolella Englannin Nottinghamissa alkoi luddiiteiksi kutsuttu liike. Luddiitit olivat salaa järjestäytynyt ryhmittymä, joka rikkoi tehtaiden koneita ja koitti sitä kautta saada parempia oloja työntekijöille. Heidän tavoitteinaan oli myös lopettaa pahin hintapoljenta.

Luddiitit eivät rikkoneet koneita siis siksi, että olisivat vihanneet tekniikka. He rikkoivat niitä, koska halusivat saada tavallisen työntekijän äänen kuuluville. Luddiitit olivat tavallaan ensimmäisiä työnväenliikkeitä.

Karl Marx on varmasti monelle tuttu luokkaristiriitoja käsittelevistä teoksistaan. Hänen vuonna 1848 julkaisemansa ”Kommunistisen puoleen manifesti” on yksi länsimaisen historian luetuimpia teoksia. Marx kirjoitti manifestissaan muun muassa ” Porvariston tuho ja proletariaatin nousu ovat molemmat yhtä väistämättömiä ilmiöitä.” Samana vuonna manifestin ilmestymisen kanssa tapahtui myös Ranskan vallankumous.

Vuonna 1867 Marx sai valmiiksi pääteoksensa Pääoman ensimmäisen osan. Teos käsittelee pääosin talouden teoriaa ja kuinka työntekijää riistetään ja kuinka kapitalismi tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Myöhemmin Marxin oppeja sovelsi käytäntöön muun muassa eräs Vladimir Lenin, joka oli keskeisesti luomassa sosialistista Venäjää.

Äärimmäisen mielenkiintoista tässä kaikessa on, että kesti kokonaiset 150 vuotta, ennen kuin teollisen vallankumouksen muuttama maailma sai uuden ideologian.

Ideologian, jonka kautta reagoida ja järjestäytyä uudella tapaa. Kesti lähes 200 vuotta, että sosialismi, eli valta kansalle, nousi vallitsevaksi yhteiskuntarakenteeksi. Ja vielä lisää vuosikymmeniä kului, että Pohjoismaiden kaltaiset sosiaalidemokratiat pääsivät kunnolla vauhtiin. Matka 1700 –luvun alun ensimmäisistä tehdaskoneista sosialistiseen Venäjään on itse asiassa uskomattoman pitkä.

Tämä kaikki liittyy puolestaan tähän päivään siten, että me olemme nyt samanlaisten kysymysten äärellä. Tämän päivän luddiitteja eli koneiden rikkojia ovat mm. taksikuskit, jotka hyökkäsivät Über-taksien kimppuun. Tehokkaampi vaihtoehto uhkaa perinteistä elinkeinoa.

Suomessa kiistaa on käyty taksien ohella mm. kuinka sosiaalinen media ja kännykät ovat vihollisia ihmisten kanssakäymiselle. Mitä kaikkea selityksiä matkalla onkaan keksitty!

Digitalisaatio ja automaatio tulevat viemään monia perinteisiä työpaikkoja. Se on kiistämätön fakta. Kun työpaikat vähenevät, tarjontaa työstä on enemmän, joka tarkoittaa, että palkkaa tarvitsee maksaa vähemmän.

Yhtäkkiä me olemmekin takaisin 1700 –luvun Englannissa.

Meillä ihmisillä on tänä päivänäkin suuria vaikeuksia suhtautua tekniikan kehitykseen. Ihmistä voidaan valvoa ja tilastoida ihan uudella tapaa kuin aiemmin. Periaatteessa algoritmi voi kännykän kautta rekisteröidä jokaisen lauseemme ja rakentaa niistä profiiliamme sekä yhdistää sitä paikkatietoihimme. Tällaisten globaalien ylipersoonallisten toimijoiden keinot ja tavoitteet ovat tavallisten ihmisten käsityskyvyn ulkopuolella. Tekomme ja toimintamme ovatkin vastauksia kysymyksiin, joita emme ole kuulleet.

Meiltä puuttuu täysin se, mitä Karl Marx teki työväenliikkeelle. Hän antoi ihmisten tuskalle ideologisen raamin, mutta aikaa siihen kesti 150 vuotta. Silloin kilpailuasetelma oli lisäksi selkeämpi, kapitalisti vastaan työläinen. Nykyään tämä asetelma on paljon moninaisempi. Globaaliin vallankäyttöön ei tarvita enää armeijaa tai pääomaa, vaan siihen riittää pelkkä Youtube –tili. Lisäksi nykytekniikalla voi tehdä valheesta yhtä todentuntuista kuin todellisuudesta. Voimme jo nyt luoda virtuaalitodellisuutta virtuaalitodellisuuden sisään. Kenellä oikeastaan on valta tulevaisuudessa?

Tätä meidän aikakauteemme suhtautumisen problematiikkaa kuvastaa hyvin, että aikuiset ihmiset postavaat kännyköillään sosiaaliseen mediaan ”Onneksi leikin lapsena hiekkalaatikolla, enkä pelannut kännykällä”. Ja koko kokonaisuuden ironia jää postaajalta itseltään näkemättä.

Me elämme digitalisaation ja automaation suhteen aikaa, jossa 200 vuotta sitten tehdaskoneita rikkoneet luddistit ovat jälleen heränneet henkiin. Über vastaan perinteinen taksi, robotit vastaan perinteinen tehdastyöntekijä ja lukemattomat muut vastaavat tilanteet.

Samaan aikaan elämme tilanteessa, jossa digitalisoituvalta maailmalta puuttuu päivitetty ideologia. Meiltä puuttuu Karl Marx.

Meillä ei ole aikaa odottaa 150 vuotta seuraavan Pääoma –teoksen syntyä. Vauhti on paljon nopeampi. Vanhat pääoma- ja valta-asetelmat menevät uusiksi. Meidän on pakko löytää uusia keinoja toimia yhdessä, koska meidän perinteinen yhteiskuntarakenne katoaa.

Kun kaikkea tätä miettii, niin kysymys, miksi oman elämänsä filosofi on töissa liittymäbisneksessä saa uuden merkityksen.

Olen töissä siellä, koska ehkä missään muualla sekä tulevaisuuden humanistinen ymmärtäminen, että ihmiseen keskittyminen eivät ole keskeisemmässä asemassa. Me olemme vaarassa eksyä. Meillä ei ole karttaa.

Minua eivät kiinnosta gigabitit, eikä miten robotti tekevät yhdestä eurosta kaksi. Minua kiinnostaa humanismi.

”Vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.”

Siksi herään huomennakin ilolla töihin Telialle.

Muistatko, kun KVG tuli suomalaiseen kielenkäyttöön? Kato **ttu Googlesta. Lause muodostui, kun hakukoneet alkoivat olla osalla kansalle itsestään selvä tiedonlähde. Sitä ennen oli asioita kysytty kaverilta. ”Kukahan tämän voisi tietää?” Itse muistan hyvin, kun esim. leffateatterin tarjonta piti ensin selata esiin Pohjalaisesta. Sen jälkeen kyseltiin kavereilta, että onko kukaan nähnyt jotain tiettyä leffaa. ”Kerro vähän millainen se oli, kannattaako lähteä katsomaan?”

Sitten tuli KVG.

KVG oli yksi ensimmäisiä laajennetun älykkyyden ilmiöitä, jotka loivat uudenlaista orastavaa jakoa ihmisten välillä. Toki kyse oli vasta maistiaisesta, lähes vaarattomasta ilmaisnäytteestä, mutta merkkipaaluna se oli selkeä.

Kehittyvä tekniikka jakoi ihmiset kahden kerroksen väkeen. Osalle oli muodostunut itsestään selvyydeksi jo, että Google kertoo vastauksen. ”Ei katos jaksa nyt ruveta selittämään, kun voit tsekata sen itsekin”. Osalle taas ei todellakaan tullut ensimmäisenä mieleen, että asian voisi tarkistaa netistä. Aina ennenkin oli kysytty tietoa toiselta ihmiseltä. Kyse ei ollut siitä paljonko tiedät, vaan kyse oli nimenomaan siitä, miten tottunut olit hyödyntämään tekniikkaa.

Googlen läpilyömisen kohdalla kehitys oli vielä sen verran hidasta, että suurin osa kansasta on ehtinyt kyllä mukaan. Mutta laittakaamme opetus korvan taakse:

”KVG on esimerkki, miten hyvinkin nopeasti ja yllättäen voi syntyä jakoa ihmisten välillä”.

Kukaan ei olisi vuonna 2000 osannut ennustaa, että hakukoneiden maailma nousee niin keskeiseksi, että arkeen muodostuu sanonta KVG. Se tuli täysin puskista kielenkäyttöön.

On todella tärkeää havahtua ymmärtämään, että puskista seuraavatkin meitä jakavat muutokset tulevat. Vauhti vaan on entistä kovempi. Enää emme saa yhteistä vuosikausien siirtymäaikaa uusiin kehitysvaiheisiin.

Jos siis tänä päivänä edelleen suhtaudut tekniikkaan ja asioiden digitalisoitumiseen intuitiolla, niin kannattaa tarkistaa kantasi.

Mahdollisia vaihtoehtoja tehostaa matkaasi kohti unelmiasi ja tavoitteitasi on jo ihan liikaa, että intuitio olisi sinulle mitenkään riittävä tapa. Älytekniikkaa on jo kelloissa, vaatteissa, kännyköissä, autoissa yms. Mahdollisia tapoja yhdistää teknisiä apuvälineitä on niin monta, että ne, jotka osaavat tekniikkaa hyödyntää, pystyvät luomaan paljon enemmän paljon vähemmässä ajassa, kuin he, jotka eivät tekniikkaa harkitusti hyödynnä.

Vuonna 1990 Detroitissa kolme suurinta autovalmistajaa työllistivät 1,2 miljoonaa amerikkalaista ja yritysten yhteenlaskettu arvo oli 36 miljardia dollaria. Vuonna 2015 Piilaakso työllisti 137 000 ihmistä ja isojen yhtiöiden yhteenlaskettu arvo on yli 1000 miljardia dollaria. Siinä esimerkki millainen ase tekniikka on luovan ihmisen käsissä, ja miten kauas rannalle jäävät perinteiset menestyjät vanhoilla resepteillään. Vaikka suuruusluokka onkin eri, niin sama muutos tulvii myös meidän arjen tasolle.

Moni uskoo vasta, kun näkee; sitten vasta, kun on jotain konkreettista. Itse pidän tätä tulevaa uutta luokkajakoa ja meidän suomalaisten onnistumista sen ennakoinnissa todella keskeisenä kysymyksenä.

Jos et vielä näe konkretiaa asiassa, niin johtuuko se siitä, ettei konkretiaa ole vai siitä, ettet näe sitä?

Joskus on hyvä kurkata hieman historiaan, että ymmärtää paremmin tätä päivää. Yhteiskunnassa on aina ollut sekä menestyjiä, että niitä, joille arpa ei ole ollut yhtä suosiollinen. Näin on myös vuoden 2017 Suomessa. Yksi asia on kuitenkin muuttunut radikaalisti ja aiheuttanut tyhjiön meidän itsemme toteuttamisen retkelle. Kerron lyhyesti, mikä tämä keskeinen muutos arjessamme on.

Vallan jakaantumiselle on Suomessa ollut erilaisia perusteita. Tämä järjestys on pitkälti määrittänyt sen, miten ihmiset yksilötasolla ovat voineet unelmiaan toteuttaa. Roolista toiseen nouseminen on historiassa ollut vaikeaa. Tämä on toisaalta tuonut selkeyttä ihmisten rooleihin ja tulevaisuuden suunnitelmiin; ei tarvinnut sepän perheessä miettiä tuleeko tytöstä lääkäri vai maakari. Toisaalta yhteinen kohtalo on luonut vahvoja yhteisöllisiä siteitä samassa tilanteessa olevien ihmisten kesken.

Tehdään pieni aikamatka muutaman sadan vuoden taakse.

1500-luvulla Ruotsi kävi lähes koko ajan sotaa Venäjää vastaan. Suomen aatelisto oli ruotsalaisille tärkeä taho sodankäynnistä ja hallinnosta huolehtimisessa. Tämän myötä suomalaisen aateliston valta kasvoi. Arvid Henrikinpoika Tawast oli yksi sen ajan merkittäviä aatelisia ja kartanonherroja Suomessa. Hän syntyi omistamaan ja eli elämänsä läheisissä suhteissa hoviin.

Silloisessa maailmassa ei Arvid Henrikinpojan asemaa uhannut juurikaan mikään. Hän oli syntynyt vauraaseen aateliin ja oli hovin suosiossa. Mutta kun valta vaihtui, niin Arvidilta lähti pää. Hänen elämänsä päättyi 1599 Kaarle-herttuan toimeenpanemiin sisällissodan jälkeisiin teloituksiin.

Valta valtioiden sisälle ja ulkona jakaantui fyysisen voiman ja sen ympärille rakennettujen etupiirien mukaan. Vain toinen fyysinen voima pystyi suistamaan toisen vallasta. Vauraus oli niillä, jotka siihen syntyivät tai voimalla sen ottivat haltuunsa. Oli harvinaista, että kartanon rengistä tai piiasta olisi tullut jotain kartanonisäntää suurempaa.

Teollinen vallankumous antoi sykäyksen tämän perinteisen asetelman sortumiselle. Vallankumous sai alkunsa Englannissa, jossa valta oli ollut ns. maalaisaatelistolla. Teollistuminen toi vaurautta uusille tahoille ja muutti ajan kanssa radikaalisti perinteistä aateliston hallitsemaa pelikenttää. Rikastunut ei-aatelinen sai varaudellaan äänioikeuden. Väliluokkien määrä yhteiskunnassa lisääntyi. Enää ei pelkkä sukujuuri tuonut asemaa, vaan sen pystyi myös ansaitsemaan. Kilpailu oli kovaa, eikä keinoja kaihdettu. Muutos oli kuitenkin alkanut, eikä aateliston valta enää koskaan ollut sama kuin ennen.

Suomessa puolestaan oli vielä sotien jälkeen kohtuullisen selkeä luokkayhteiskunta. Oli porvarit, oli duunarit ja oli maanviljelijät.  Kaupungeissa jako oli vieläpä usein maantieteellinen; oli köyhien kaupunginosia ja oli porvareiden kaupunginosia.

Luokkayhteiskunnan perus tunnusmerkkejä on, että luokasta toiseen nouseminen on vaikeaa. Minne synnyit, sinne kuuluit. Kohtalo määräsi edelleen paljolti ihmisten rooleja ja luokat sitoivat ihmisiä yhteen käyttäytymään ja ajattelemaan samalla tavalla. Ei ollut duunariperheessä varaa käydä kouluja. Koulutus taas oli selkeässä suhteessa ansiotasoon. Luokka vaikutti niin poliittiseen kantaan, kuin esim. mihin urheiluseuraan perheessä kuuluttiin.

Suomalaisesta luokkayhteiskunnasta ei ole ollenkaan niin kauaa kuin voisi luulla.

Miten meillä tänään menee? Koulutusjärjestelmämme ja tulontasaukset ovat poistaneet sotien jälkeisen luokkayhteiskunnan.

Koskaan aiemmin maailmassa ei syntyperä ole vaikuttanut niin vähää meidän mahdollisuuksiimme toteuttaa unelmiamme ja menestyä yhteiskunnassa. Tämän päivän Suomessa ei ole Arvid Henrikinpoikia, jotka syntyvät rikkaiksi käsi kiinni vallankahvassa. Toki Suomessakin on edelleen eriarvoisuutta, mutta tärkein pointti on, että syntyperä, perhetausta tai varallisuustaso eivät ole koskaan vaikuttaneet mahdollisuuksiimme näin vähää.

Toinen paljon tuoreempi huomio on, että myös koulutuksen merkitys on muuttunut todella paljon viimeisen 20 vuoden aikana. Sanotaan, että tiedon puoliintumisaika on nykyään neljä vuotta, alasta riippuen. Suunta on selkeä. Hyvänä esimerkkinä kehityksen vauhdista voidaan mainita, että vuonna 2008 Suomessa ei käytännössä ollut kosketusnäyttöpuhelimia tai miniläppäreitä. Tänään ne ovat kaikkialla.

Syntyperä ei takaa menestystä ja rikasta elämää, mutta eipä takaa koulutuskaan enää. Suomessa on ennätysmäärä korkeasti koulutettuja työttömiä, kymmeniä tuhansia.  Koulutus ei takaa enää edes osaamista työmarkkinoilla, koska muutosvauhti on niin valtava. Tässä on tärkeä huomio:

Koko maailman historian ajan tähän päivään asti ihmisillä on voinut olla jotain, joka määrittää heidän arvonsa, ja jota ei voi ottaa heiltä pois.

Joko se on ollut aatelisarvo, perityt maat tai koulutodistus. Nykyään aatelista ei kadulla erota, sata hehtaaria peltomaata ei tee rikasta ja koulutus ei tässä kehitysvauhdissa takaa läheskään kaikilla aloilla enää ammattitaitoa. Edellä mainitut ovat aiemmin olleet ihmisille niin sanottuja turvasatamia, joihin on voinut pysähtyä ja nauttia matkansa hedelmistä. Nyt nämä turvasatamat on viety ihmisiltä pois.

Tästä herääkin kysymys, mikä se turvasatama tänään on? Mitä meidän sitten kannatta tehdä? Ketkä sitten menestyvät vuoden 2017 Suomessa?

Liian monta vastausta alkaa ”no minun mielestä ainakin… ”. Mutta ne ovat valitettavasti lähes aina vain pinnallisia heittoja, jotka eivät ole muodostuneet kriittisen keskustelun tuloksena. Kuinka paljon tätä keskustelua turvasatamasta ja kiinnittymisen puuttumisesta ylipäätään käydään nykypäivän Suomessa? Ei juuri yhtään.

Julkinen keskustelu on täynnä tyhjänpäiväistä dramatisointia, miten karkkipussissa oli väärän värisiä lakuja tai päämäärätöntä kiistelyä pitäisikö nelosolutta saada ruokakaupoista tai pakkoruotsi poistaa. Yksittäisiä vastauksia on enemmän kuin tarpeeksi.  Mutta kysymykset, joihin ne vastaavat ovat pinnallisia, pelkistettyjä tai ihan vain täysin vääriä.

Esimerkiksi kielikeskustelu on päiväysvanhojen argumenttien vääntämistä kyllä- ja ei–koulukuntiin. Sen sijaan oikeastaan yhtään ei käydä keskustelua, mistä menestykseen auttava kielitaito koostuu tai mitä kielitaito ylipäätään tulevaisuudessa tarkoittaa. Kännyköissä olevat automaattiset kääntäjät kehittyvät. Kannattaako minun opetella espanjaa vai kannattaako minun opetella tekniikkaa, millä käännän kommunikointitarpeeni espanjaksi reaaliajassa?

Maailma on täynnä tahoja, jotka julistavat: ”tässä on vastaus kaikkeen”. Älä usko niitä, jotka näin väittävät! Hyvä huominen ei ole yhden vastauksen päässä. Se on paljon laajemman ymmärryksen takana. Me olemme pahasti takamatkalla.

Me tarvitsemme paljon laajempaa keskustelua siitä, miten me menestymme huomenna. Suurin ongelma hyvälle keskustelulle on kuitenkin vastauksien määrä. Kaikki kuvittelevat tietävänsä. Todellisuudessa kukaan ei tiedä läheskään tarpeeksi.

Nyt jos koskaan maailma tarvitsee hyviä kysymyksiä. Donald Trumpin valinta jo näytti, mihin se johtaa, kun ihmisillä on kipu, mutta lääkettä tarjoavat vain huijarit.

Viimeksi kirjoittelin tiedon runsauden pulasta ja sen tuomista vaatimuksista. Meidän on tehtävä paljon valintoja, jos haluamme seurata unelmaamme ja sitoutua itseemme ja läheisiimme. Muuten joudumme tuuliajolle tiedon ja ärsykkeiden sekamelskaan.

Nykyajan teknologiaan ja yhteyksiin liittyy myös toinen keskeinen näkökulma, kuin valitseminen. Haluan kertoa siitä pienen tosielämän tarinan, ehkäpä pienen tunnustuksen myös.

Vuonna 2001 aloitin opiskelut Vaasan yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Luin siellä englantia, ruotsia, saksaa, viestintää ja pedagogiikkaa. Yksi kielten opiskelun mahdollinen painotusalue oli kääntäminen. Suoritin oikeastaan kaikki saatavilla olevat käännöskurssit. En siksi, että kääntäminen olisi jotenkin ollut intohimoni tai tulevaisuuden visioni. Tuolloin halusin vielä valmistua kielten opettajaksi, eikä kääntäminen ollut sen tavoitteen kannalta ollut mitenkään keskeinen osa-alue.

Suoritin kääntämiskurssit ilolla ja alhaisella sykkeellä, koska osasin tehdä taikatemppuja. Minulla oli digitaalinen sanakirja ja osasin käyttää hakukoneita ketterästi. Näin vuonna 2017 nämä kikat eivät varmaan kovin taikatempuilta kuulosta, mutta voin kertoa, että tuolloin ne olivat.

Kääntämiskurssien työskentelytapa oli, että opettaja antoi tekstin, joka piti kotona kääntää ja sitten palauttaa. Tämän jälkeen harkkaryhmissä käytiin yhdessä käännöksiä läpi. Samoilla kursseilla olevat tuskailivat aina ”meni neljä tuntia kääntää toi teksti”. Niinhän siinä varmasti meni, jos selasi paperista sanakirjaa. Itselläni meni ehkä puoli tuntia. Digitaalinen sanakirja käänsi sanan sekunnissa ja näytti muutamia esimerkkilauseita, miten sanaa käytetään lauseessa.  Jos ei puolestaan muistunut mieleen, onko oikea muoto ”min vackra bil” vai ”min vacker bilen”, niin ei muuta, kuin kirjoittaa lause kahteen eri hakukoneeseen ja katsoa, mitä hakutuloksia tuli eniten.

Kerran tekstissä oli sana ”yhdistetty” eli urheilulaji, jossa ensin hypätään mäkeä ja sitten hiihdetään. Moni oli tuskaillut sanan kanssa, vaikka kaikilla olisi ollut yksinkertainen mahdollisuus googlata lause ”Samppa Lajunen tävlar i….” ja antaa hakukokeen hoitaa homma. Vaan eipä tullut monella mieleen.

Jos jälkeenpäin miettii, oliko sen mitään väliä, miten kukin kurssista läpi pääsi? Menikö jollain tunti enemmän vai vähemmän? Eikö jokainen saa tehdä tavallaan?

Kyllä saa.

Tarinan opetus on kuitenkin ihan toinen.

Keinot ja valinnat elämässä ovat samanarvoisia vain, jos tekemiselle ei ole tavoitetta tai unelmaa.

Jos tekemisellä sen sijaan on tavoite, niin eri keinot asettuvat paremmuusjärjestykseen. Kysymys on nimenomaan siitä, miten hyvin valitsemasi keinot palvelevat sinun tavoitettasi. Tämä oivallus jää arjessa liian usein lähes huomiotta, kun puhumme valinnanvapaudesta tai itsensä johtamisesta.

Ihminen saa valita keinonsa itse, mutta jos hänellä on jokin saavutettava maali, niin keinojen samanarvoisuus haihtuu savuna ilmaan.

Jos käännöskurssien tavoite olisi ollut vain oppia kääntämään tekstejä harrastuksena, niin eipä sen väliä, miten kääntää ja kauanko käyttää aikaa. Jos tarkoitus on kuitenkin suorittaa opinnot ajallaan päätökseen ja hankkia työllistymistä ja innostavaa työelämää tukeva koulutus, niin asia on toinen. Silloin sillä, joka osaa käyttää tekniikkaa suorituksensa tehostamiseksi ja ajansäästämiseksi, on pitemmän päälle merkittävä kilpailuetu.

Tämä etu tuli loistavasti esiin pari vuotta valmistumiseen jälkeen, kun opiskelukaveri tuskaili jatkuvia pätkäsijaisuuksia ja vaihtelevaa tulotasoa. Itse olin käytännössä vaihtanut alaa ja hyvin onnellinen uudesta mahdollisuudesta toimia tiimiesimiehenä. Ei olisi alanvaihto onnistunut ilman kyvykkyyttä hyödyntää tehokkaasti nykytekniikan tarjoamia mahdollisuuksia.

Jatkamme tästä lisää toisessa osassa.

Pekka muistaa hyvin, kuinka hänen lapsuudessaan isä ja äiti lähtivät aamuisin töihin samoihin aikoihin, kun hän itse polkaisi pyörällä kouluun. Mukavia hetkiä kasvavalle nuorelle oli olla aina koulun jälkeen olla hetki ennen vanhempien saapumista yksin kotona.

Joskus, jos halusi koulun jälkeen mennäkin kaverin luo kylälle, niin asiasta piti ilmoittaa. Se olikin jännä vaihe, kun äidin työpaikan numerosta saattoi vastata ihan joku muu ja piti esitellä itsensä ja pyytää, ei ”äitiä”, vaan ihan nimeltä Marjattaa puhelimeen. Isä puolestaan saattoi joskus pirauttaa kotipuhelimeen kertoakseen jäävänsä ylitöihin. Aina ei Pekka muistanut lapsen kiireiltään välittää tietoa äidille, joka sitten ihmetteli, missä isä viipyy.

Ne olivat Pekan kultaisia lapsuuden vuosia. Ei elämästä yhteyksiä puuttunut, ne olivat vain hieman erilaisia kuin tänään.

Nykyään Pekka on jo itse työelämässä. Töitä Pekka tekee viikoittain myös kotitoimistolla. Kotona hänellä on oma huone, jonka hän on yhdistänyt harrastuksille ja etätöille. Pekka lukee edelleen paljon ja kirjapinot täyttävät pöytiä. Eivät ole kirjat enää onneksi yhtä kalliita, kuin ennen. Juuri viikonloppuna hän kuljetti haikein mielin perintönä saadun tietosanakirjasarjan paperinkeräykseen. Hänen lapsuudessaan kirjat olivat kuin salaisuuksien kammioita. Niistä pystyi ahmia hauskoja pikku tietoja, joita eivät kaikki muut tienneetkään. Enää Pekka ei edes muista, koska olisi viimeksi tietosanakirjan avannut.

Nykymaailmassa haasteena onkin tiedon runsauden pula. Voit aloittaa lukemaan vaikkapa sotaromaania ja jos innostut selvittämään, miltä Neuvostoliiton T-34 vaunu näytti, niin Youtube näyttää sen ihan autenttisena videona tositoimissa.

Tieto perheen muuttuvista suunnitelmista saavuttaa kaikki jäsenet nopeasti yhteisessä Whatsapp –ryhmässä. Käytännössä se mahdollistaa asioiden sovittamisen paljon lyhyemmällä varoitusajalla, kuin ennen. Pekan lapsuudessa tulevan päivän tapahtumat käytiin yleensä viimeistään edeltävänä iltana läpi. Nyt muuttuneista suunnitelmista voi ilmoittaa vaikka Kiinaan muutamassa sekunnissa.

Maailma on todellakin muuttunut.

Tänä päivänä ei tehtyihin päätöksiin tarvitse ollenkaan sitoutua samanlailla kuin 20 vuotta sitten. Jo Pekan lapsuudessa edeltävä iltana puhelimessa sovittiin, että huomenna mennään klo 18 uimaan, niin silloin sinne mentiin. Nyt asiasta puhutaan ja todetaan ”kattellaan huomenna, mikä fiilis. Laitetaan siinä duunin jälkeen koodia”.

Jos ennen halusi tutustua, millainen T-34 vaunu tarkemmin oli, niin piti avata tietosanakirja ja katsoa. Jos halusi lisätietoa, niin mikäs siinä polkaista kirjastoon lainamaan kirja aiheesta. Tiedon saamisen haasteet ohjasivat valitsemaan mielenkiinnonkohteita ja samalla vaivalla saavutettu tieto oli arvokasta. Tänään on mahdollista avata video netistä ja muutamassa minuutissa eksyäkin katsomaan jotain ihan muuta, kuin alun perin piti.

Esimerkkejä nykymaailman nopeista yhteyksistä voisi keksiä paljon enemmänkin.

Pointti on: ”mitä enemmän vaihtoehtoja, sitä enemmän on tarvetta valita”.

20 vuotta sitten Pekka pystyi ihmetyttämään kaveriporukkaansa referoimalla lukemaansa tarinaa siitä T-34 vaunusta. Muut kuuntelivat innoissaan. Tänään sama tieto on kenen tahansa saavutettavissa alle minuutissa. Pelkkä tietoa ilman kontekstia ja linkkiä kuulijaan on tänä päivänä todella devalvoitua valuuttaa.

Tästä seuraa, että jos vuonna 2017 elämässään haluaa löytää ”sen oman juttunsa”, ja olla siinä hyvä, niin se vaatii ihan uskomattoman paljon tietoista sitoutumista ja itsensä johtamista. Pelkkä tieto ei riitä enää yleisen kiinnostuksen herättämiseen. Perustieto on kaikkien saatavilla.

Vaikka tämä tuo haastetta elämään, se tuo myös uskomattoman hienon mahdollisuuden. Jokainen meistä voi lähteä tutkimusmatkalle totuuden uumeniin; koska vaan, missä vaan. Veikkaan, ettei tämän mahdollisuuden suuruusluokka auennut täysin yhdellä sanomalla. Siksi sanon saman asian uudestaan.

Unelmien toteuttaminen ei koskaan ihmisen historiassa ole ollut yhtä helppoa, kuin se on tänään!!!!!

Kun edes hetken miettii tuota lausetta, niin tajuaa, miten upeassa maailmassa elämme. Maailma ei ole koskaan määrittänyt näin vähän, mitä meidän täytyy olla. Koskaan ennen me itse emme ole pystyneet määrittää maailmaa niin paljon kuin nyt!

Me todellakin olemme sitä, mitä itsestämme luomme. Emme sitä, mihin synnyimme tai mihin ajauduimme.

Todellisena vaarana kuitenkin on, että maailman runsaus eksyttää kulkijan. Mahdollisia yhteyksiä on lukemattomia, paljon enemmän kuin mihin ihminen lajina on tottunut. Oman polun löytäminen vaatii siksi määrätietoista sitoutumista omaan unelmaan. Se vaatii tietoista sitoutumista omaan itseesi ja ihmisiin ympärilläsi. Vaihtaminen on helppoa, luopuminen on helppoa. Seireenit kutsuvat sinua eksymään pinnallisuuteen.

Ystäväni, älä ole se, joka eksyy. Pidä soihtusi korkealle. Ole kuskinpaikalla, paina kaasua ja anna mennä. Yllätä meidät kaikki!

Usko unelmiisi, uskalla loistaa!