Mies mekossa ei ole sinulta pois

Jokin aika sitten seisoin kauniina kesäpäivänä Fazer-cafen jonossa. Edessä oli kaksi naista iloisissa kesämekoissaan. Kun odottelin vuoroani, niin katseeni osui toisen naisen mekon paljastamiin pohkeisiin. Oho, onpas siinä treenattu enemmän kuin kerran. Nainen kääntyi hieman ja lihaksikkaiden pohkeiden tarina saikin jatkoa. Kyseessä ei ollutkaan nainen, vaan mies, joka oli pukeutunut naisten vaatteisiin, sekä laittanut kirkkaan punaista huulipunaa ja muuta ehostusta pitkien hiuksen reunustamiin kasvoihinsa.

Kanssani saman asian huomasi jonossa takanani ollut hieman varttuneempi pariskunta. Heidän kiivaassa kuiskuttelussaan kietoutuivat tiiviisti yhteen sekä paheksunta että kauhistelu. ”Kyllä mä sanon, että ei terve ihminen…”

Esimerkki on tosi ja siinä tiivistyy hyvin, miten pahuus asuu meissä. Miten ihmeessä se voi olla sinulta pois, jos joku haluaa pukeutua toisin kuin sinun mielestäsi on oikein?

Tämän tyylistä erilaisuuden sormella osoittelua tapahtuu joka päivä ja kaikkialla. Se, mikä ei mahdu omaan kuplaamme, saa ivanaurun osakseen. Tälle pahuudelle on olemassa myös psykologinen pohja. Tehdään siis pieni testi. Älä lue sanaa, jonka kirjoitan tähän alle isoilla kirjaimilla. Vaikka vilkaisisit sitä, niin älä lue.

SUSIKOIRA

Lukutaitoiselle on mahdoton olla lukematta sanaa, jonka näkee. Aivot toimivat automaattisesti. Me tulkitsimme siis jatkuvasti ympäristöämme ilman tietoista päätöstä. Tutkimusten mukaan me voimme kysyttäessä kertoa vastauksia ja näkemyksiä, jotka eivät sisällä mitään toisten tuomitsemista, mutta emme voi mitään sille, että tiedostomaton osa aivoistamme toimii toisin. Tutkimuksessa valkoihoisille testattaville näytettiin kuvia sekä mustista, että valkoisista henkilöistä ja riippumatta, miten koehenkilöt kertoivat suhtautuvansa erilaisuuteen, heidän aivonsa reagoivat mustiin erilailla.

Tämä kaikki tapahtuu siis jo ennen kuin edes ehdimme ajatella, ja tarkoittaa käytännössä sitä, että me voimme kertoa olevamme täydellisen suvaitsevaisia, mutta emme pysty toteuttamaan sitä.

Kolme tapaa, jolla me sitten luokittelemme muita, ovat nykytutkimuksen mukaan moraalisuus, sosiaalisuus ja kyvykkyys. Haluamme muiden edustavan samaa moraalikäsitystä kuin me itse ja haluamme kokea muut sekä sosiaalisiksi että kyvykkäiksi saavuttamaan asioita. Mikä tuo asiaan hauskan kulman on, että vaikka kokisimme toisen ihmisen miten sosiaalisesti miellyttäväksi ja osaamiseltaan kyvykkääksi tahansa, niin jos samalla koemme hänet oman moraalimme vastaiseksi, me tuomitsemme hänet.

Menemättä enempää siihen, miten ihmisen moraalikäsitys muodostuu, niin muistetellaanpa alun miestä, joka oli pukeutunut naisellisesti. Jos kyseessä olisikin Michael Monroe, niin meikki, pitkät hiukset, värikkäät naiselliset vaatteet eivät herättäisikään samanlaista hälytystä moraalitutkassa. ”No mutta rokissahan ne aina pukeutuu noin”. Jos puolestaan esimerkin mies olisikin vaikka ihan farkuissa ja t-paidassa, hiukset lyhyinä mutta hänellä olisi edelleen vähän meikkiä, niin ehkä ei jonossa olleen pariskunnan olisikaan tarvinnut kauhistella. Jos taas Juha Sipilällä olisi punainen huulipuna päällä pääministerin haastattelussa, niin se olisi iltapäivälehtien ykkösuutinen. Yhtäkkiä kansa jakaantuisikin kahtia Sipilän huulipunan mukaan, vaikka järki sanoo, että huulipuna ei varsinainen uhka itsenäisen valtion hyvinvoinnille ole. Koitan tällä siis vain hieman havainnollistaa, kuinka sattumanvarainen ja lokeroitu meidän käsityksemme oikeasta on.

Jos vetää nämä kaksi kokonaisuutta yhteen, niin me tuomitsemme muita salaman nopeasti ja tuomiomme perustuu siihen, mitä me itse satumme pitämään oikeana. Samalla unohdamme, että hyvin harvoin erilaisuus on minkäänlainen uhka meille.

Me emme pysty muuttamaan aivojamme hetkessä. Tiedostamaton mieli jauhaa nopeammin kuin tietoinen. Mitä pystymme sen sijaan tehdä, on käyttää juuri tätä tietoista mieltämme asian miettimiseksi. Pysähtyä sen äärelle, mitä kaikkea olenkaan herkkä tuomitsemaan – vain sen takia, että itse edustan erilaista lähestymiskulmaa. Käydä keskustelu itsensä kanssa siitä, haluanko minä olla se, joka tuomitsee muita. Vai haluanko olla se, jonka sivistys riittää hyväksymään erilaisuutta.

Kun on mielessään tämän keskustelun käynyt, niin seuraavalla kerralla tuomitsemisen refleksi on paljon helpompi tietoisesti pysäyttää ja korvata se sivistyneemmillä ajatuksilla. Sitä kautta pystymme valitsemaan sanamme rakentavammin ja luoda parempaa energiaa muissakin ihmisissä. Tämä saattaa kuulostaa pieneltä, mutta voima, mikä hyvyydessä piilee, on valtava. Jokainen meistä on tottunut maailmaan, jossa ”joku muu” toimii väärin, ja häntä yhdessä osoitellaan sormella. Kun keskusteluun osallistutkin sinä, joka et lähde tähän mukaan, vaan käännät asian: ”Hei ystävät hyvät, miten tämä nyt on meiltä pois, jos kaveri haluaa laittaa mekon päälle?”.

Väitän, että pidemmän päälle paljon hyvää lähtee kertautumaan. Yksi kerrallaan ihmiset havahtuvat oman intuitionsa järjettömyyteen. Ja samalla otamme vahvan niskalenkin siitä pahuuden olemuksesta, joka saa meidät niin usein turhaan pelkäämään toinen toistamme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s