Meillä on täällä isi nollatoleranssi

Pitäisi, voisi, kannattaisi, saattaisi, olisi ja niin edelleen. Ihmiselon jatkuva vihollinen kätkeytyy noihin sanoihin. ”Pitäisi kyllä alkaa taas…”. Niinpä, mutta mitä ajattelit tehdä? Aloittaa vai olla aloittamatta? Isi-muodon eli konditionaalin suurin myrkky on se, miltä se kuulostaa sanojalle itselleen. Pitäisi alkaa kuulostaa jo vähän kuin tekemiseltä, ihan kuin sanoja olisi jo päätöksensä tehnyt. Siinä on selkeä myöntymisen signaali siihen, että tekemisen aloittaminen on oikea idea. Samaan aikaan kuitenkaan se ei vielä tarkoita yhtään minkäänlaista tekemistä. Isi -muotoon on sisäänrakennettu sanojalle veto-oikeus. Kyllä mä tiedän, että pitäisi, mutta en mä nyt silti vielä.

Kun nykytila ei vielä ole tarpeeksi sietämätön, niin säästetäänpä aloittaminen huomiseen.

Me puhumme paljon tekemisistämme ja haaveistamme, ja todella usein juuri omia tekemisiä me katsomme ruusunpunaisilla silmälaseilla. Se tarkoittaa, että tekomme eivät ole tasapainossa puheidemme kanssa, mutta me itse emme huomaa sitä, vaan näemme asiat parempina kuin ne todellisuudessa ovat.

Jokaisella meistä on haaveita, jotain mitä haluamme saavuttaa. Meillä on mielikuva siitä, millainen ihminen haluaisimme olla. Jos oikeasti aikoo saavuttaa sen, mitä haluaa, niin se vaatii kuitenkin ruusunpunaa ylittävää itsereflektiota.

Kuvitellaan, että keskiverto-Keijo istuu sohvalla ja katselee AC/DC:n keikkaa kaverinsa kanssa. Jossain kohtaa Keijo sanoo kaverilleen: ”Olis se kyllä hieno osata soittaa kitaraa, pitäis kyllä ottaa ja opetella”.

Ajattellaan, että meidän keskiverto-Keijomme on oikeasti tätä mieltä. Hänen unelmansa on soittaa AC/DC:tä kitaralla. Varmasti hänellä on jokin käsitys omasta musikaalisuudestaan ja vähintään koulumaailmasta pieniä kokemuksia jostain soittamisesta. Kuitenkaan vuonna 2018, jolloin kaikki maailman tieto löytyy jokaisen meidän taskusta, aiempi kokemus ei paljoa paina. Google tai Youtube kertovat hetkessä, miten kitaraa oppii soittamaan. Keijon koko matka kohti unelmaansa on kiinni loppujen lopuksi ihan uskomattoman yksinkertaisista asioista: siitä hankkiiko hän koskaan kitaraa, ryhtyykö hän ottamaan selvää, miten sitä soitetaan ja lähteekö hän konkreettisesti harjoittelemaan. Millään musikaalisuudella, ajan puutteella tai muilla vastaavilla ei ole juurikaan tekemistä sen kanssa oppiiko ihminen soittamaan perusrokkia.

Sillä on merkitystä, mitä sinä teet tai et tee.

Jos siis olet valmis näkemään itsesi alastomana, niin muutamalla kysymyksellä se onnistuu.

  1. Kuka ja mikä minä haluan olla? Mieti rauhassa, et ole tilivelvollinen kenellekään muulle.
  2. Mitä asioita tekee sellainen ihminen, joka haluan olla?
  3. Mitä asioita EI tee sellainen ihminen, joka haluan olla?
  4. Mitä minä asioita minä elämässäni konkreettisesti teen? Ovatko ne linjassa unelmani kanssa? Ovatko ne niitä, joita sellainen ihminen, joka haluankin olla, tekee?

Me emme ole sitä, mitä teemme joskus. Me emme koskaan tule siksi, mitä teemme joskus. Meistä tulee se, mitä me itsestämme teemme. Teenkö minä niitä asioita, joita puhunkin tekeväni vai puhunko vain asioita, joita oikeastaan en tee?

Tämän vuoksi suosittelen isi-nollaa. Jos haluat, teet. Jos et tee, ole rehellinen ja lopeta haluaminen. Jokainen maraton alkaa yhdellä yhdellä askeella. Se, mikä yhdistää jokaista maalintulevaa on se, että he ottivat sen askeleen.

Uskalla unelmoida – uskalla loistaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s