Se, mitä teet tai ajattelet, kasvaa. Tämän vanhan viisauden olen päässyt jälleen elämään todeksi.

Viime aikoina olen pitkästä aikaa treenannut aktiivisesti, välillä parikin kertaa päivässä. Mitään sen kummempia tavoitteita ei ole ollut, kunhan olen vain mennyt ja tehnyt. Jo tämän lyhyenkin aktiivisuuden vaikutus ajatteluun on ollut valtava. Kehon ja mielen yhteys on välillä todella suora. Tekemällä asioita eri tavalla pystyt vaikuttamaan paljon siihen, millaisia ajatuksia ja haluja mieleen nousee.

Treenaamisen idea lähti, kun lomareissun jälkeen päätin, että nyt tällä viikolla treenataan ja reilusti. Päätökseen ei liittynyt mitään tuskasta nousseita ajatuksia, että pakko päästä parempaan kuntoon tai muuta ahdistusta. Kyse oli vain päätöksestä. Nyt on aikaa ja energiaa, siispä treenaan.

Tässä on mielestäni ensimmäinen kohta, johon kannattaa pysähtyä. Keskeistä EI siis ollut se, huvittaako treenata, mitä huvittaa ja mikä on mahdollista, eikä se, onko ulkona kuuma vai sataako. Millään tämmöisellä ei ollut mitään merkitystä. Tein päätökseni treenata niin sanotussa idea-maailmassa. Maailmassa, jossa on vain ajatuksia, ei konkretiaa. Siellä ei ole väsymyksen tunnetta tai sadesäätä. Siellä on vain ajatuksia, joita minä itse ajattelen. Jokainen rajoitus, joka sinne maailmaan pääsee, on minun itseni ajattelema ja siksi olemassa vain niin kauan kuin itse sitä ajatusta ajattelen.

Vanhasta kokemuksesta tiesin toki, että kun taas rupeaa treenaamaan, niin se kyllä maksaa aina vaivan tavalla tai toisella. Tämä teki helpommaksi ohittaa kaikki, ”mutta entä jos…” -vastakkaisajattelut.

Kun päätös oli tehty, niin vasta sitten mietin konkretiaa. Kun on halua, niin löytyy keinot. En lähtenyt piirtelemään mitään saliohjelmia, vaan tärkeimpänä tavoitteenani oli saada homma käyntiin. Aamulla ylös, suunta salille ja rauta ylös. Näin edettiin – aamulla salille ja illalla kuntonyrkkeilyä säkkiä vastaan.

Jo kolmannen päivän iltapäivällä havahduin siihen, kuinka yhtäkkiä ajattelussani oli tapahtunut monta pientä muutosta. Ilman, että olin asiaa tietoisesti mitenkään prosessoinut. Omaa oloaan ja syömisiä rupesi optimoimaan seuraavan treenin näkökulmasta. Jos nyt en otakaan ravintolassa pitsaa ja olutta, vaan otankin kanaa ja pepsi maxia, niin illan nyrkkeilyt onnistuu merkittävästi paremmin.

Yhtäkkiä tällä päätöksellä onkin merkitys. Sen sijaan, että se olisi vain yksittäinen päätös yksittäisessä hetkessä (mitä väliä yhdellä pitsalla tai oluella on), niin päätös onkin osa jotain merkityksellisempää kokonaisuutta.

Kun päivät kuluivat ja olin jo tovin ollut aktiivisempi, niin yhtäkkiä minulla olikin kokonaisuus, jota en halunnut menettää.

”Mähän oon tässä jo päässy hyvään vauhtiin, ei nyt viitsi lopettaa”.

Kaikki jo tehdyt hyvät ratkaisut, tekevät seuraavasta viisasta ratkaisusta helpomman. Jokainen niistä luo uskoa siihen, että mä pystyn tähän, tämä kannattaa. Tämä taas tekee paljon helpommaksi ohittaa hetkellisiä tunnetiloja. Vaikka välillä ei olisi paljoa huvittanutkaan treenata, niin antaa tunteen olla ja menee silti, koska pystyy luottamaan, että hyvä fiilis tulee kyllä jälkeenpäin.

Samalla sitä lähes automaattisesti rupeaa muodostamaan uusia parempia tapoja, joita on helppo toistaa. Ja sama pätee toisinpäin: yksi huono ratkaisu tekee seuraavasta huonosta ratkaisusta helpomman.

Yhteenvetona kokonaisuus jakaantuu siis kolmeen arvokkaaseen ajatukseen:

1. Kaikki lähti ajatuksesta, irrallaan kaikista arjen rajoitteista. Mitä minä haluan saada aikaan? Se, mikä fiilis nyt on, millainen sää ulkona on tai muut vastaavat ovat tässä kohtaa kaikki sivuseikkoja.
2. Tekemällä asioita erilailla, rupeat automaattisesti ajattelemaan erilailla. Joskus kannattaa tehdä asioita, joita ei siinä hetkessä just huvittaisi, koska tekemällä toisin, rupeat ajattelemaan toisin.
3. Kun ryhtyy kulkemaan polkua kohti unelmaansa, on joka askeleen jälkeen helpompi jatkaa. Mitä pidemmälle kuljet, sitä enemmän sinulle muodostuu parempia uusia tapoja (ja tapojen noudattaminen on ihmiselle helppoa). Samoin sitä enemmän sinulla on menetettävää, jos lopettaisit, ja sitä enemmän uskoa siihen, että tämä kannattaa.

Ja mikä on useimmiten kaikkein pahin vihollinen matkallasi kohti parempaa huomista?

Se, miltä musta nyt tuntuu. Se, mitä mä just nyt haluan.

Kun oppii olemaan välittämättä, huvittaako mua just nyt, ja tekee sen silti, niin kaikki on helpompaa. Ei elämässä palkinnon kuulukaan tulla etukäteen, vaan jälkikäteen. Ensin hyvät teot, sitten vasta laakeriseppeli.

Halua unelmaasi, älä hetkeä!