Me vihaamme, me kostamme

Kostossa kaksi tulee yhdeksi, toistensa kaltaisiksi. Yhtälö on toteutuessaan aina suru-uutinen. Niin ei tarvitsisi käydä, mutta niin käy. Viha ei tuo oikeutta, vaan vie sen. Sinulla oli oikeus valita, nousta suuremmaksi kuin se, mikä kohtasi sinut. Luovuit tästä, kostit. Sinun päkijäsi koskettivat älykkyyshierarkian pohjaa.

Ja me vihaamme, me kostamme.

Vihan liekkiä täytyy kohentaa tai se sammuu kuten vaalimaton rakkaus. Viha vaatii aina veronsa rajallisesta huomiokyvystämme. Joudumme keksimään vihallemme mitä ihmeellisempiä alibeja. Uskottavia tarinoita, miksi se, mitä teemme, on oikein. Voimme vihata kokonaista ihmisryhmää ilman, että olemme oikeastaan tavanneet yhtäkään heistä. Voimme keksiä kuvauksia, miten maailman rauhaa uhkaa asia, johon emme ole koskaan edes vartin ajaksi syventyneet. Uskomme kuin kiveen ja kallioon, näin on asia. Ja sitten vihamme onkin oikeutettua.

Viha on vapaaehtoista itsensä pienentämistä.

Vihaamisen myrkky talttuu onneksi vastamyrkyllä. On paljon helpompi vihata sitä, mitä ei tunne, kuin vihata sitä, minkä äärelle on pysähtynyt. Kyllä maailmassa on oikeasti pahoja asioita ja aikeita, en minä sitä kiistä, mutta todellista pahuutta on paljon vähemmän kuin uskomme.

Mikä se vastamyrkky sitten on?

Älä keskity määrittelemään sitä, mitä vihaat, vaan keskity määrittelemään sitä, miksi vihaat. Viha on polttavia kipinöitä omassa sielussasi, sinun sisälläsi. Kipinät etsivät itselleen kohteen ja sätivät sen suuntaan. Juuri tämä huumaa meidät, ja se helpottaa. Viha, jolla on kohde, on kuin villihevonen, jolle vihdoin saatiin suitset. Sen kanssa on paljon helpompi taivaltaa.

Se, minkä tässä unohdamme, on, että vihan suitsiminen on niin paljon vähemmän kuin vihan tappaminen.

Viha kuolee, kun sen tulta ei enää kohenneta. Kun tulee hetki, että viha tunteena nousee sinussa, on seuraava siirto sinun viisautesi mittainen. Jos annat tunteelle kohteen, puhallat nuotioon, liekki helähtää iloisesti. Maailmassa ei ole kai mitään, mistä ei ihminen keksisi jotain huonoa. Siksi viha nauttii, kun se saa kuoria kohdettaan. Kun tarpeeksi kauan tutkitaan, aina löytyy jotain.

Älä lähde sille polulle, nouse suuremmaksi.

Maailmassa on juuri niin paljon vihaa kuin me ihmiset sisällemme sallimme. Ei yhtään enempää, ei yhtään vähempää.

Miksi minä vihaisin, miksi kostaisin? Onko jokin minun itseni ulkopuolella sen jälkeen paremmin?

Ei.

Ehkä peto sisälläsi on hetken kylläinen, mutta sen tulee uudelleen nälkä. Kipinät sähisevät. Taistelu kannattaa käydä siellä, missä sen voi voittaa. Muualla se on turhaa.

Kohenna viisauttasi, älä vihaasi.

2 kommenttia artikkeliin ”Me vihaamme, me kostamme

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s