Kun lapsi hyppää tasajalkaa kuralätäkköön, ei hetkestä puutu mitään. Kielloilla ei juuri ole vaikutusta asiaan. Ihan kuin kaikki tapahtuisi ulottuvuudessa, jonne aikuisen puhe ei kanna. Hyppy ja läiskähdys, siinä on kaikki. Pienen ihmisen välitön vaikutus maailmaan. Kun ensi pakkaset jäädyttävät lätäköiden pinnan, voi samalla riemulla polkea jäätä särölle.
Kun kasvamme, on paljon vaikeampi hyppiä lätäkköihin. Tuollahan ne ovat nytkin sateen jäljiltä pihalla, mutta ei se ole ollenkaan sama. Haltioituminen omasta vaikutuksesta puuttuu. Taika on poissa, mutta halu tallella. Mikä onkaan jälkeni maailmaan, kun lätäkköön hyppääminen ei enää riitä?
Digitaalisessa tietomaailmassa on hyvin vaikea nähdä muutosta. Jokainen meistä on oppinut paljon viimeisen vuoden aikana, mutta on vaikeaa yksilöidä, mitä. Samoin olemme saaneet paljon aikaan, mutta moni asia ympärillämme näyttää samalta kuin aiemmin. Olen tekemisilläni osa niin valtavaa verkostoa, että kaukaa katsoen kaikki, mitä teen hukkuu paljouteen. Mikään ei läiskähdä yhtä välittömästi kuin lätäkkö.
Kaverini kertoi, kuinka puutarhaan ojan kaivaminen oli ollut rentouttava kokemus. Työnjäljen näki heti. Kyllähän minä häntä ymmärsin. On se silti hieman koomista, että kaiken länsimaisen hyvinvoinnin keskellä juuri ojankaivuu tuo merkityksen kokemuksen. Kyse onkin tunteesta. Onnellisuus ja merkityksen kokemus ovat nimenomaan mielentiloja. Tunne ei koskaan taivu matematiikaksi (on sitäkin toki yritetty). Ei voi etukäteen laskea, että kun teen näin ja noin, merkityksen kokemus on vahva. Monesti juuri paljonkin keskellä voi tuntua, ettei elämässä ole mitään suuntaa. Suuren olisi oltava niin suurta, että sen saavuttaminen vaatii täydellisen omistautumisen ja hyvää säkää. Suurimmalle osalle meistä tämä ei ole realistinen polku. Se voi tuoda uskomattoman pienuuden ja tyhjyyden kokemuksen.
Valtavassa verkostossa voima asuukin monesti pienessä. Sen, minkä lapsena saimme lätäköiltä, voimme kyllä aikuisinakin saada.
Sanoilla on voima luoda hetki. Voimme pysäyttää toisen pyörimisen valtavuudessa sanomalla juuri hänelle muutaman kauniin sanan. Sinun kanssasi on hyvä. Kiitos, kun olit taas minua varten. Olet korvaamaton apu. Olet ihan huippu tekijä tässä. Lauseet ovat niin yksinkertaisia, että jokainen osaa ne lausua. Jos vain muistaa ja uskaltaa. Niiden kuuleminen tuntuu samalta kuin kumppareiden läiskähdys lätäkköön. Pienen hetken tuntuu, että juuri minulla on vaikutus ympäristöön. Toisten ihmisten kautta voi itsensä kokea voimakkaimmin.
Toinen tapa hypätä lätäkköön on tehdä jotain, minkä lähtökitka on normaalia arkea suurempi. Jotain sellaista, mitä ei ensi ajatuksella ajattelisi tekevän, mutta tarkemman pohdinnan jälkeen päätyykin kokeilemaan. Uuteen ihmiseen tutustuminen ihan vain siksi, että siitä voi aueta jotain hienoa. Uuden harrastuksen, esim. sukelluksen, aloittaminen ilman tietoa, että onko se yhtään oma juttu. Ulkomaille matkustaminen yksin ilman mitään matkasuunnitelmaa. Etsivä kyllä löytää vaihtoehtoja ja moni niistä on ihan ilmaisia. Kun rikkoo sen rajan, missä uskoi omien mahdollisuuksien kulkevan, se tuntuu samalta kuin ensi pakkasen tekemän jään räsähdys. Hyvältä.
Arkea voi myös pysähtyä paloittelemaan. Kirjoittaa vaikka päiväkirjaa, mitä kulloinkin on saanut aikaan. Sanoittaminen auttaa näkemään ja muistamaan, kuinka paljon lopulta elämässämme tapahtuukaan asioita ja jotka ajan kanssa sulavat vain yhdeksi määrittelemättömäksi pötköksi.
Kaikki nämä ovat vain pieniä esimerkkejä. Kaiken pointti on: lapset hyppäävät lätäkköön hyvästä syystä, eikä se tarve katoa iän myötä. Meidän täytyy vain löytyy uusia keinoja ja olla rohkeutta elää ne todeksi. Maailmaan hukkuminen on todellinen haaste onnellemme. Jokainen haluaa kokea oman vaikutuksensa maailmaan, kuten lapsi syyspäivänä. Ei kannata liian heppoisesti ohittaa tätä tarvetta. Ei lätäkköihin hypittäisi sukupolvesta toiseen, jos se ei palvelisi jotakin hyvin syvällä ihmisessä asuvaa.
Hieman mielikuvitusta ja paljon on mahdollista. Kuten Kani sanoi Nalle Puhissa: ”Kyllä itselle voi järjestää yllätyssynttärit, se vain vaatii hieman järjestelyä”.