Kesäyössä on taikaa, olethan kuullut sanonnan. Ilma on lempeä ja taivas korkealla. Lokit lentelevät pihaa reunustavien tuuheiden koivujen yllä kuin jokin magneetti estäisi niitä lähtemästä kauemmaksi. Punaisen rakennuksen takana, pihan toisella laidalle kulkevat autot. Pensasaita estää näkemästä niitä ennen kuin ne saapuvat risteykseen. Siellä sinkoilevat, elävät eri rytmiin kuin me.

Ihmisten nauru syleilee elämä. Se tarkoittaa – niin tosiaan – se taika. Meinasin jo unohtaa.

Jos yössä on taikaa, miten sitä käytetään? Milla Magia heittää savupomminsa ja 13. haltija saa Prinsessa Ruususen vajoamaan uneen. Sadut ovat satuja ja tämä on totta. Taikuus jalostuu hienommaksi, vaikeammaksi silmälle nähdä.

Kun nauru syleilee elämää, se tarkoittaa, että olemme juuri tässä ja juuri näiden ihmisten kanssa. Yhtäkkiä eilinen todellakin oli eilen, napanuora sen murheisiin on katki. Huominen tulee, vaan ei ole nyt. Vain nyt on nyt. Mitä näen, on, ja se riittää. Lokkeja olisi kyllä kaupungin joka laidalla, mutta vain noiden muutaman lentoa katselen.

Kesäyö rajaa hetken meiksi ja piirtää ympärillemme rajat. Tuuheat koivut, pensasaita ja tuo heinäniitty, jota vasten hiljakseen viilenevä ilta kaatuu. Eikö tämä ole jo taikaa? Ehkäpä, muttei yö silti vielä ole antanut kaikkeaan. Rajaamisen lisäksi se vaimentaa. Saa meidät kuulemaan sellaista, jota tavallisena päivänä emme edes huomaisi.

”Kirjoitatko mistään muusta kuin lampaista?”

Mikä upea kysymys tuntemattomalta! Tuon voisi kysyä kuka vaan, missä vaan ja koska vaan. Ja juuri ei näin ei nimenomaan tapahdu. Hölmöksi siinä itsensä tekisi, mutta ripaus taikaa muuttaa kaiken. Moottoripyörä kiihdyttää äänekkäästi aidan takana. Ääni kantaa, mutta kimmahtaa hetken pinnalta saman tien takaisin. Ampukoot vaikka tykeillä, me puhumme nyt lampaista.

Enhän minä tuommoiseen kysymykseen voi mitenkään totuutta vastata. Ei siksi, että sitä peittelisin, vaan siksi, etten tiedä vastausta itsekään. Ja eipä kommunikointi olekaan vain sanoja, vaan myös energiaa välillämme. Pulsseja suoraan ihon läpi. Kuulemme toisemme tavalla, joka toisena hetkenä on jo unohtunut marginaaliin.

Tällainen hetki on rakkauden kotikenttä. Jos olisit täällä, kirjoittaisin runoja ihoosi ja loikoilisin onnellisuuden maksimin päällä. Onneksi sen aika tulee, viivyn ilolla tässäkin. Pulsseja ihon läpi. Kesäyö ja tämä hetki. Taikuutta, jonka luonto loi.

Kun aamun kultakajaste tulee, on hetki täynnä. Yö vapauttaa meidät, pyytää taikaansa takaisin. Jos tuolloin kevyelle kasteelle omenapuun lehdillä kuiskaat kiitos, olet ymmärtänyt, mistä puhutaan. Sellainen puhdistaa, tekee sielussa tilaa uusien asioiden tulla. Ja silloin, vaikka yö päättyy, taika saattaa jatkua. Valinta on sinun.