Patriarkkarunkkarit siellä iloisena tsiigaa

”Tulispa oikeaa lunta”, Sofia sanoi, kun isot hiutaleet väsyineinä laskeutuivat ympärillemme. Saatuaan kosketuksen maahan, ne saman tien luopuivat valkeudestaan ja muodostivat ainoastaan kostean kylmän kerroksen tien pintaan. Jos ankeudelle voisi kirjoittaa reseptin, tässä olisi sen pääraaka-aine.

Kävelytien ja autotien välissä on parin metrin kaistale ojaksi kääntynyttä nurmikkoa, joka tällä säällä se osoittautui aivan liian kapeaksi. Takaamme tullut valkoinen pakettiauto huristi hyvää vauhtia ohitsemme ja roiskautti mennessään loskaa, niin Sofian vasen lahje kastui polveen saakka.

”Apina!!” Sofia huusi ja oli jo syöksymässä kaistaleen yli kuin juostakseen auton kiinni. Apina pakettiautossa katosi päiväkodin risteyksestä vasemmalle. Sofia tuijotti ensin risteystä, sitten lahjettaan ja lopuksi minua. Vedin syvään ilmaa keuhkoihini toivoen, että orastava hymy piirtyisi pois kasvoiltani.

”Helvetin apina!” Sofia kajautti sydämensä kyllydestä uudestaan kohti risteystä ja minun täytyi imeä toinenkin rintakehällinen ilmaa, etten nauraisi.

Samalla päiväkodin suunnasta oli kääntynyt meidän suuntaamme laihanoloinen vanhempi mies koiransa kanssa. Kohdatessamme mies piti labradorinsa hihnaa korostetun lyhyellä ja katsoi Sofiaa peloissaan kuin tällä olisi kirves kädessään.

”Mitähän tuo tikku-ukko tuijotti?”

Enää ei riittänyt minkäänlainen sisäänhengitys ja pärskähdin nauramaan.

”Onko meillä millainen päivä tänään?” kysyin saatuani taltutettua naurun hymyksi.

”Kysy lisää tyhmiä ja poljen sut tonne ojaan.”

”Kuule, mitäs käännytään takas ja mennään syömään jonnekin? Eikö ne ravintolat oo edelleen auki vai laitettiinko niihinkin joku rajoitus?”

”Jos ei ole, niin mennään ikkunasta sisään.”

 *

”Miksi näitä nimetetään loosseikssi?” ihmettelin ääneen, kun tarjoilija oli ohjannut meidät pöytään, ”Mistähän se sana tulee?”

”Vapaamuurareilta, koska ne omistaa Amarillot.”

”Häh?”

”Mun lahje on edelleen märkä.”

Ymmärsin vihjeen. Tilasimme juomat ja istuimme odotellessa hiljaa. Ravintolassa oli enemmän väkeä kuin olin olettanut, tutun kuuloinen äänien sulauma hallitsi ilmatilaa. Selailin ruokalistaa, vaikka tiesinkin, mitä aion ottaa. Burritos naudanlihalla toimii täällä aina. Varsinkin, kun mukaan pyytää vähän Koskenlaskijajuustoa.

Kun juomat saapuivat, Sofia hörppäsi lonkerostaan puolet saman tien ja katsoi minua sanoen silmillään: ”Nyt voit kysyä.”

”Noh?”

”Vituttaa. Women in tech ja Sanna Marin. Ja kaikki muukin.”

”Aivan.”

”Eiku oikeesti. Mua pyydettiin mukaan sinne women in techiin. Arvaa menenkö? En mene. Ja Sanna Marin siinä kuvassa. Tai ei Sanna, vaan jokainen helvetin kommentti, joka siitä jonkun pitää kirjoittaa.”

Käärepaperia raotettiin, mutta vasta laatikon pinta näkyi. Tiesin kokemuksesta, että Sofialla kestää kiihtyneenä aina hetki päästä käsiksi itse asiaan. En juurikaan tajunnut, mistä nyt juteltiin, mutta luotin, että pian se selviäisi. Niin kuin mummo aikoinaan kaatoi pannusta kiehuvaa vettä teepussin päälle ja sitten vain odoteltiin rauhassa, että juoma jäähtyi sopivaksi.

Ruuatkin ehtivät tulla pöytään, ennen kuin tarina jatkui.

”Muistan, kun uutisoitiin, että Viroon on valittu naispresidentti ja se Tom of Finland näyttelijä, kuka olikaan, kirjoitti Twitterissä, että koskas se presidentti sitten valitaan. Tätä mä tarkoitan.”

Hetken sulattelin sanomaa, mutta nyt Sofian pointti oli lopulta mahdollistaa ymmärtää. Enemmänkin kysymysmerkiksi jäi, että miksi aihe nyt niin vahvasti herätti tunteita.

”Ja mites se Sanna Marin ja muut tähän?”

”Yks yhteen. Etkö tajuu?”

”No tota joo, en ihan suoraan.”

”Se voittaa, joka saa valita pelin. Mietipä. Sä et ikinä voita Kerttu Niskasta hiihdossa. Etkä kyllä ketään muutakaan, jos multa kysytään, mutta jos sä saat valita lajin, niin ehkä sä nyrkkeilyssä Kertun voittaisit. Kaikki on kiinni siitä, kuka ehtii määrätä säännöt. Se on se pointti.”

”Niin, totta…”

”Ja kun jotkut keksi kritisoida sitä Marinin mikä lie tissi-koru-mainoskuvaa netissä, niin mitä tekee naiset? No postaa samaa lisää. #ImwithSanna. Et sä voi voittaa, jos lähdet siihen peliin mukaan, mihin muut keksi säännöt ja hyökkäs ekana. Samat patriarkkarunkkarit siellä iloisena tsiigaa, kun tutut mimmit heruttaa imwithsannaa somessa, ja se vain vahvistuu, minkä piti heikentyä.”

”Tarkoitat samaa, kun sun äitis silloin…?”

”Just sitä!”

Muistan tarinan, kuinka Sofian äidillä oli pari vuotta sitten riitaa naapuriensa kanssa. Vanha tuttu rouva oli naapurista muuttanut palvelukotiin ja myynyt talonsa. Nuorempi pariskunta osti kiinteistön ja jo ensimmäisen viikon aikana he alkoivat oikaista Maritan tontin kautta pyörätielle.

Marita jakoi tarinaa rasittavista naapureistaan jokaisen kanssa, joka vain vähäänkään vaikutti kuuntelevan. Samalla hän sai muutkin muistamaan tarinoita huonoista kokemuksista naapuriensa kanssa. Kun hän ehkä kymmenen kerran aloitti saman kuvaelman, en malttanut olla kysymättä, että keitä siinä naapurissa oikein asuu.

”No enhän minä tiedä, mutta tuosta ne kulkee kuin mitkäkin valloittajat. Ei ollut kun eilen…”

Useamman tovin sain vääntää Maritalle rautalankaa suoraksi, kunnes hän hyväksyi ajatuksen, että ehkä kannattaisi käydä joskus juttelemassa heille, kun ovat valloitusretkellään.

”No taisit olla oikeassa. Eivät ne olleet tajunneet, että meidän tontti jatkuu sinne tien reunaan asti. Annoin sitten luvan kulkea, kun eivät vieraitaan opeta tavalle.” hän myönsi, kun seuraavan kerran kävimme kahvit juomassa hänen luonaan.

Paljon meni Maritalla aikaa ja energiaa hukkaan pyöritellessä ongelmaa muiden ihmisten kanssa sen sijaan, että olisi asian puheeksi ottanut naapuriensa kanssa. Uskoipa ehkä moni kuulijakin naapurien olevan röyhkeitä valloittajia, kuten Marita heitä usein kuvasi.

Mitkä sitten lie olisivatkaan olleet oikeat sanat kuvailemaan henkilöä, joka tuomionsa lukee vankkumattomana kuin pyhä Pietari, vaikka unohti täysin kuulla syytettyjä.

Hän, joka valitsee säännöt, voittaa.

”Miten siihen sitten olisi pitänyt reagoida?” palasin ajatukseen Marinin kuvasta.

”No sanoa, vaikka että suomalaiset ovat kaunista kansaa ja hänen mielestään jokainen voisi rohkaistua menemään kuvattavaksi. Ja sitten antaa olla.”

”Miksi noin päin?”

”Siksi koska, jos naiset rupee puolustautuu syyttömänä, niin silloin ne pelaa niiden syyttäjien peliä. Ei ne ikinä tuu myöntään olleensa itse väärässä. Silloin sä oot joka sanalla lopulta vain enemmän syyllinen niiden silmissä.”

Vaikka tiesimme varmasti molemmat, ettei asia toki ollut näin mustavalkoinen, olin silti Sofian kanssa samaa mieltä. Jos säännöt ovat paskat, älä pelaa. Vaihda lajia.

Juttelimme muista asioista ja taisi Sofian vasen lahjekin kuivua, sillä hymy hiljakseen palaili hänen kasvoilleen. Olimme jo tilanneet laskun, kun Sofia vielä palasi aiheeseen:

”Se women in tech. Joo, mä tajuan, että naisia voisi olla enemmän. Mutta en oo yhtä jumissa kuin meidän mutsi. Ei ongelmaa voi ratkaista, jos toinen osapuoli ei oo paikalla.”

”Tossakin oot oikeassa”, sanoin, ”Ja työelämässäkin on niin monta tapaa olla ulkopuolinen. Mies tai nainen niin varmasti pystyy samaistua, kunhan saa löytää oman näkökulmansa.”

”Niin kuin sun tarinat siitä, kuinka susta tuntuu ulkopuoliselta melkein missä tahansa porukassa?”

Katsoin Sofiaa ja hetken oloni tuntui sanattomalta. Totta kai tiesin, mitä hän tarkoitti, mutten ollut koskaan ajatellut sitä noin. Ulkopuolinen, koska ahdistun asioista, joista toiset eivät. Tai sitten kaikki onkin ihan päinvastoin – se äärettömän relevantti kysymys: mistä lopulta tiedän, miten asiat oikeastaan ovat, kun en juurikaan juttele tunteistani, enkä kysele muiden omista?

Lopputulemaan ilman dialogia. Kuinka helposti siihen ansaan kuljemmekaan.

Sofia katsoi minua kysyvä ilme kasvoillaan ja samaan aikaan tunsin oloni pieneksi, tyhmäksi ja suuren oivalluksen kokeneeksi. Kuinka samanlaisia olisimmekaan, jos asiat sanottaisiin ääneen siellä, missä ne kannattaa sanoa ääneen, eikä vain siellä, missä ne on helpointa sanoa?

”Äitisi on vissiin hyvissä väleissä niiden valloittajien kanssa?” sain lopulta keskustelua jatketuksi.

”Joo, ne on käyneet haravoimassa pihan siellä, kun äiti ei enää itse meinaa jaksaa.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s